JUMALAN ARMO ON ILMESTYNYT PELASTUKSEKSI KAIKILLE IHMISILLE - Profeetta Dr. Owuor

10.2.2023 HERRAN SANOMA

Muistiinpanot:

Vainot tässä pahassa ajassa ovat syy, miksi monet kristityt epäonnistuvat olemaan kuuliaisia Herralle, saaden monet kristityt pelkäämään olla kuuliaisia Herralle. Monesti kristityt ajattelevat, että kristillinen elämäntyyli on hankalaa, todella raskasta, he eivät pysty kantamaan sitä. Sen tähden he tekevät kompromissin synnin kanssa, löytääkseen viihtyisän kristillisen elämän. He kutsuvat sitä moderniksi kristillisyydeksi tai menestyskristillisyydeksi tai menestysteologian seurakunniksi. He etsivät viihtyisän kristillisyyden, he neuvottelevat tien ulos. Siksi menestysteologian evankeliumi tuli sisälle ja näette, kuinka tämä modernin kristillisyyden ilmiö käveli sisälle seurakuntaan. 

Kristityt alkoivat lopulta väittelemään ja tinkaamaan Herran kanssa kristillisestä elämäntyylistä, jota heidän tulisi elää. Herran ohjeistus on, että ilman pyhyyttä ei kukaan ole näkevä Jumalan Kaikkivaltiaan Valtakuntaa. Silti näette kristittyjen neuvottelevan tiensä ulos, yrittäen löytää oman pyhyytensä. Moderneilla kristityillä on oma versionsa pyhyydestä. Joskus yhdestä maasta toiseen, jos se on alfamaa, jossa on alfatalous, heidän kristillisyytensä on vesitetty ja alennettu. Heillä on joitakin pyhyyden alkeita, mutta todellisuudessa se on maailma seurakunnassa. 

Siksi on todella tärkeä ymmärtää, että Herran standardit eivät muutu. Kun Herra määrittelee pyhyyden ja lähettää Profeettansa laittamaan täytäntöön Hänen pyhyyden ohjeistuksensa seurakunnassa ja maailmassa, ja näette heidän kutsuvan alas Isä Jumalan ja Hän tulee alas Pilvessään vierailemaan heidän luonaan, näette Herran tulevan verhoamaan heidät omalla Pilvellään, näette Herran kirkastavan heidät, jotta sukupolvi voi nähdä, miltä peljättävä Herran kirkastuminen näyttää, näette heidän käskevän Taivasta ja Sade tulee alas, aivan kuten he ovat luvanneet, kun he saapuvat Intiaan, näette rampojen nousevan ylös ja kävelevän, silloin ymmärrätte, että tuo pyhyyden standardi, jonka he ovat asettaneet, on itseasiassa Herran hyväksymä ja ratifioima. Herra itse tulee alas Kapkatetissa, Kerichossa, Kisumu I, Kisumu II, Keskuspuistossa, monessa paikassa, jossa Jumalan Pilvi on tullut heidän ylleen. Jumala yksinkertaisesti sanoo, että tämä on se pyhyyden standardi. On vain yksi pyhyys.

Viihtyisä kristillisyys on todella kuolettava kristillisyyden muoto, joka tulee syöksemään koko sukupolven tulijärveen. Jos katsotte tämän pahan ja jumalattoman ajan vainoja, näette, että Jumala ei ole asettanut sinun tai meidän eteemme mitään koettelemuksia, joita Hän ajattelee, että emme pystyisi voittamaan. Herra on myös auttanut seurakuntaa Pyhän Hengen kautta. Herra on kuitenkin määrännyt vainot seurakunnan elämään. Jos olet uudestisyntynyt, on ilmiselvää odottaa, että sinua vainotaan. 

"9 Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja (kestävään) kärsivällisyyteen (jotka ovat meidän) Jeesuksessa" (Ilm. 1:9)   

Tämä on vakavaa. Hän sanoo, että Jumala on määrännyt meille, seuraajilleen ahdistuksen ja kärsivällisen kestäväisyyden, joka tulee auttamaan meitä kestämään ja voittamaan tuon kärsimyksen. Tämä on todella vakavaa. Tarkoittaen, että mikä tahansa se vaino onkaan, johon törmäämme, Herra on jo antanut meille tien voittaa sen. Herra itse on myös määrännyt, että meidän tulee mennä läpi vainojen, puhdistaakseen vaelluksemme. 

1 Simeon Pietari, Jeesuksen Kristuksen palvelija ja apostoli, niille, jotka ovat saaneet yhtä kalliin uskon kuin mekin meidän Jumalamme ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen vanhurskaudessa.(2. Piet. 1:1) 

Toisin sanoen, usko, jonka saimme Jeesukselta, on sama usko; kaikilla on sama usko. Ette voi sanoa, että on yksi modernissa maassa, toinen kehitysmaassa, vaan Hän sanoo, että se on sama usko, jossa on samat standardit. Hän sanoo, että jos Pietari näki, kuinka kallis se on ja hän pystyi tulla ristiinnaulituksi, kuolla sen puolesta, niin tämä on se sama kallis usko, joka meillä on. Meidän tulee myös olla valmiita kuolemaan sen puolesta, kuolla sen puolesta. Hän sanoo, että samalla tavoin Herran pyhyyden standardit ovat samat. 

"25 Rautaa ja vaskea olkoot sinun salpasi; ja niinkuin sinun päiväsi, niin olkoon sinun voimasikin." (5. Moos. 33:25)

Kun Hän puhui Asserille, antaen tämän siunauksen hänelle, tämä on se, mitä Herra sanoi. Hän lupasi hänelle öljyn ja sitten Hän lupasi sen voiman kantaa hänet läpi koko päivän kaikessa, mitä Herra on antanut hänelle tehtäväksi. Tiedätte todella hyvin, että Herra tietää jokaisen päivänne täällä maailmassa. Samalla tavoin Herra puhuu tälle sukupolvelle ja seurakunnalle, sanoen seurakunnalle, että teidän ei tarvitse alentaa standardejanne, teidän ei tarvitse tehdä kompromisseja kristillisessä vaelluksessanne, sillä Herra ei hyväksy kompromisseja. Hänellä on nollatoleranssi kompromissin tehneelle kristilliselle pelastukselle. 

Näimme todella selvästi, että kun seurakunta Pergamonissa teki kompromissin, Hän haluaa teurastaa oman seurakuntansa. Herra siis sanoo, että vaikka menet läpi vainoja, koettelemuksia ja kiusauksia, joita käyt läpi, Hän on antanut tarvittavan voiman Pyhän Hengen kautta, että voitte voittaa, joten teidän ei tarvitse tehdä kompromisseja. Katsokaa lupausta, jonka Hän antaa seurakunnalle, Matt. 28, jotta voitte olla täysin kuuliaisia Hänelle, eikä teidän tarvitse tehdä kompromissia, voitte palvella Häntä täysin ilman kompromissia. 

"18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä." (Matt. 28:18)  

Tämä on se, mitä Jeesus sanoo myös tämän päivän seurakunnalle, että teidän ei tarvitse tehdä kompromissia, sillä kaikki valta ja auktoriteetti, kaikki, kaikki se maan päällä on annettu Hänelle, ja Hän tulee auttamaan teitä. 

"19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" (Matt. 28:19) 

Tämä on se, mitä Jeesus sanoi kaikille sukupolville kristittyjä, kaikille heille, ensimmäisestä seurakunnasta tähän päivään saakka. Jae 20 on jopa voimallisempi, Hän sanoo: 

"20 ja opettamalla heitä pitämään (voittamaan, noudattamaan) kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti." (Matt. 28:20)

Jeesus lupasi, että Hän ei koskaan hylkäisi seurakuntaa, vaan olisi aina seurakunnan kanssa, auttaen sitä, jotta sen ei tarvitsisi tehdä kompromissia. Teidän ei tarvitse tehdä kompromissia synnin, moraalittomuuden tai pahuuden kanssa, sillä Hän lupasi, että Hän tulee olemaan kanssamme koko matkan aina loppuu saakka. 

"6 Ja hän lausui ja sanoi minulle näin: "Tämä on Herran sana Serubbaabelille, näin kuuluva: Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot." (Sak. 4:6) 

Tämä on valtava lupaus. Herra sanoi, että Hänen Henkensä, jonka Hän lupasi, tulee teidän luoksenne. Apt. 1:8, se on tullut teihin, joten tulette voittamaan Herran Hengen kautta. Hän sanoo tässä todella selvästi, että Hänen voimansa tulee olemaan kanssanne. Hän tulee tuomaan Pyhän Hengen ja Herran Henki tuo Herran voiman, sillä Hän sanoo: Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan Jumalan hengellä, joka tuo Kristuksen elämän sinuun, ja tulet voittamaan. 

"11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille
12 ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa,
13 odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä," (Titus 2:11-14)

Tämä on vakavaa, sillä Hän sanoo, että armo on tullut tarvittavan voiman kanssa harjoittamaan, ohjeistamaan ja johdattamaan meitä hylkäämään jumalattomuuden ja pahuuden ja moraalittomuuden, mutta hyväksymään ja rakentamaan elämäämme jumalisuutta, pyhää ja Jumalan edessä oikeamielistä elämää tässä perverssissä sukupolvessa. Siinä on tarpeeksi voimaa. Armo tuli tarvittavan kyvyn ja voiman kanssa auttamaan teitä. 

Katsotaan, milloin tämä armo tuli, miten Hän tuli?

"11 Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille" (Titus 2:11)

Kirjaimellisesti kaikille, nyt maailmassa on 8 miljardia ihmistä, kaikille. Herralla on niin paljon voimaa, että Hän voi pelastaa kaikki. Hän yksinkertaisesti haluaa, että menette esittelemään heidät Jeesukselle. 

Katsotaan, milloin tämä armo ilmestyi?

"6 Ja vaimo näki, että siitä puusta oli hyvä syödä ja että se oli ihana katsella (katsokaa himoa suoraan tässä) ja suloinen puu antamaan ymmärrystä (katsokaa ymmärryksen saamista takaoven kautta); ja hän otti sen hedelmästä ja söi ja antoi myös miehellensä, joka oli hänen kanssansa, ja hänkin söi.
7 Silloin aukenivat heidän molempain silmät, ja he huomasivat olevansa alasti; ja he sitoivat yhteen viikunapuun lehtiä ja tekivät itselleen vyöverhot." (1. Moos. 3:6-7)

Tiedämme todella hyvin, että kun Laodikean seurakunta lankesi syntiin, niin yksi kuvailu, jonka Herra antoi heistä oli, että he olivat alastomia. He olivat viheliäisiä ja kurjia ja köyhiä ja sokeita, ja sitten Hän sanoi, että he ovat: alastomia. On siis ihmeellistä, sillä kun ihmiskunta lankeaa, silloin heistä tulee alastomia, mutta kun heidät ennallistetaan, kun katsot Sardeen seurakuntaa, kun Hän puhuu heille, Hän sanoo: 'Kuitenkin, on muutamia Sardeessa, jotka ovat pukeutuneet valkoisiin vaatteisiin'. 

Kun seurakunta, sinä pidät nyt ylläsi kirkastettua ruumista, kun olet voittanut synnin, sielusi tulee olemaan vaatetettu. Lunastettu sielu on vaatetettu, pukeutuneena valkoiseen ja kirkastettu, kävellen Jeesuksen kanssa, mutta kun olet tässä maailmassa ja langenneessa tilassa, olet alaston. Tämä on se koko ero langenneen lunastamattoman ruumiin ja kirkastetun ruumiin välillä, joka teillä tulee olemaan, kun Messias tulee. Kirkastettu ruumis on vaatetettu, mutta nyt olet alaston sen synnin tähden, joka on vaivannut tätä tilaa, tätä pahaa lihaa, jossa on syntiset himot.

"8 Ja he kuulivat, kuinka Herra Jumala käyskenteli paratiisissa illan viileydessä. Ja mies vaimoineen lymysi Herran Jumalan kasvojen edestä paratiisin puiden sekaan." (1. Moos. 3:8)

Tämä on ihmeellistä. Näette, kuinka ihminen on nyt langennut, Jumalan lapset ovat langenneet, ja Herra alkaa nyt ottamaan ensimmäiset askeleet, jalanjäljet, sillä Hän voi nähdä, että he ovat langenneet. Hän jopa näki, kun he lankesivat, ja sitten Hän näkee, kun he ovat langenneita. He eivät ole piilossa Häneltä, Hän näkee heidät. Jumala on Kaikkinäkevä, Kaikkitietävä, Kaikkivoipa, kaikkialla Läsnäoleva, ja kun Hän aloitti ensimmäiset askeleet heitä kohti ennen kuin Hän edes sanoi sanaakaan, tuolloin Jumalan armo, joka on ilmestynyt, ja joka tuo pelastuksen kaikille ihmisille, alkoi. Kun Jumala otti vain ensimmäisen askeleen tällä tavoin, kävellen kohti langenneita lapsiaan, silloin Jumalan armo ilmestyi, joka tuo pelastuksen kaikille ihmisille. Sitten katsokaa, kuinka Hän kiihdytti tuota armoa, jakeessa 9:
 
"9 Mutta Herra Jumala huusi miestä ja sanoi hänelle: "Missä olet?" (1. Moos. 3:9)

Jumala kutsuu langenneita lapsiaan, ojentaen armon käsivartensa kadonneille lapsilleen, mennen etsimään kadonneita lapsiaan. Silloin Jumalan armo on ilmestynyt, joka tuo pelastuksen kaikille ihmisille, suoraan siinä. Jumala ojentaa armon käsivartensa, ojentautuen ja tuoden takaisin Hänen kadotetut lapsensa. Jopa jakeessa 10, Hän keskustelee heidän kanssaan, koskien lankeemusta: Miten lankesitte? Sen tyyppinen keskustelu, koskien lankeemusta. Tämä on nyt Jumala yrittämässä auttaa lapsiaan, jotka ovat kadonneet. Jumalan armo on ilmestynyt, joka tuo pelastuksen kaikille ihmisille. Myös 1. Moos. 3:15, Jumalan armo on ilmestynyt, joka tuo pelastuksen kaikille ihmisille:

"15 Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän." (1. Moos. 3:15)

Nyt Herra esitteli Ristin ensimmäistä kertaa. Tämä tässä on ensimmäinen evankeliumi, kun Hän sanoi, että Kristus tulisi kuolemaan Ristillä, Kristus tulisi murskaamaan käärmeen pään, kun Hän määrittelee tässä heidät, joita tullaan kutsumaan uudestisyntyneiksi kristityiksi. Hän määrittelee heidät tässä erottautumisen kautta, että se työ, jonka Jeesus tekee Ristillä, toisi uudestisyntyneiden kristittyjen ja käärmeen, käärmeen siemenen, käärmeen seuraajien, käärmeen pimeyden välille erottautumisen, joka tulee määrittelemään kristillisen pelastuksen. Hän laskee sen esille jakeessa 15. Hän laski tässä esille sen eron uudestisyntyneiden kristittyjen ja maailman synnin välillä. Sitten jakeessa 21, näette jälleen: Jumalan armo ilmestyi, joka tuo pelastuksen kaikille ihmisille.

"21 Ja Herra Jumala teki Aadamille ja hänen vaimollensa puvut nahasta ja puki ne heidän yllensä." (1. Moos. 3:21)

Tarkoittaen, että Hän teurasti karitsan. Tämä on ensimmäinen kuolema. Tämä ensimmäinen kuolema tässä symboloi Kristuksen kuolemaa, että Kristus tulisi kuolemaan maailman synnin tähden ja Hänen Verensä kautta; esitellen nyt Veren palvonnan tässä. Hänen Verensä kautta tulisimme nyt saamaan vanhurskauden vaatteen. Tämä on se sananpaikka, jonka näette lopulta täyttyvän, Ilm. 19, kun teillä on yllänne hieno pellava hohtavan puhdas, joka on pyhien vanhurskautus. 

Kun Herra lunasti Nooan, kun Nooa saarnasi 120 vuotta, anoen tuota sukupolvea tekemään parannuksen, sillä Tuomio on tulossa, silloin: Jumalan armo ilmestyi, joka tuo pelastuksen kaikille ihmisille. Kun Nooa toi heille tuon armon, saarnaten heille, julistaen: Tehkää parannus! Pyydän, tehkää parannus! Tuomio on tulossa! Silloin Jumalan armo ilmestyi, joka tuo pelastuksen kaikille ihmisille. 1. Moos. 5:21-24, Hanok ylöstemmattiin. Silloin Jumalan armo ilmestyi, joka tuo pelastuksen kaikille ihmisille.
Silloin Herra toi sen suoraan siinä. 1. Moos. 7:15, kun Nooa meni sisälle arkkiin ja ovi lukittiin ja Tuomio tuli, mutta heidät pelastettiin, silloin Jumalan armo ilmestyi, joka tuo pelastuksen kaikille ihmisille. 

1. Moos. 12:1-3, kun Aabrahamia siunattiin ja hänelle sanottiin, että hänen sukulinjansa kautta, jakeessa 3, koko maailma tulisi siunatuksi, sillä Messias tulisi ja kaikki kansakunnat tulisivat siunatuiksi Messiaan kautta, Hänen sukulinjansa kautta, silloin Jumalan armo ilmestyi, joka tuo pelastuksen kaikille ihmisille. 1. Moos. 22:13-15, kun oli sijaisuhri, Iisakin sijaan on nyt karitsa, joka on Jumalan Karitsa, silloin armo on ilmestynyt, joka tuo pelastuksen kaikille ihmisille, suoraan siellä Morian vuorella. Emme voi unohtaa, 1. Moos. 19:16-25, Sodomassa ja Gomorrassa, jae 16 sanoo:

"16 Ja kun hän vielä vitkasteli, tarttuivat miehet hänen käteensä sekä hänen vaimonsa ja molempien tyttäriensä käteen, sillä Herra tahtoi säästää hänet, ja veivät hänet ulos ja jättivät hänet ulkopuolelle kaupunkia." (1. Moos. 19:16)

Tämä on se, milloin Jumalan armo ilmestyi, joka tuo pelastuksen kaikille ihmisille, vetäen heidät pois Tuomiosta. Sitten emme voi unohtaa, 1. Moos. 14:17-20, kun Melkisedek ilmestyy leivän ja viinin kanssa, Jeesuksen Ristin ennusmerkkien kanssa, kun Hän ilmestyi uhrin kanssa, jonka Hän toisi, uuden Liiton kanssa, jonka Hän tulee tuomaan Golgatan Ristillä. Silloin Jumalan armo ilmestyi, joka tuo pelastuksen kaikille ihmisille. 

"11 Sano heille: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää. Kääntykää, kääntykää pois pahoilta teiltänne; ja minkätähden te kuolisitte, Israelin heimo!" (Hes. 33:11) 

Näemme todella selvästi, että Jumalan armo, joka ilmestyi, jonka Hän toi ihmiskunnalle, on itseriittoinen. Sen tulee opettaa teitä, kuinka hylätä synti, pahuus ja jumalattomuus ja myös opettaa teitä, kuinka hyväksyä vanhurskaus ja pyhyys Jumalan Valtakuntaa varten. Hän pääasiassa sanoo, että ei ole mitään tarvetta tehdä kompromissia riippumatta siitä, mitkä ovat ne vainot tässä pahassa ajassa. Kun elämme tässä pahassa maailmassa, meidän tulee kohdata vainoja, joten ei ole mitään tarvetta tehdä kompromissia ja epäonnistua olemaan kuuliainen Herralle ja päätyä tulijärveen.

"7 Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä." (2. Kor. 4:7)  

Hän puhuu Pyhän Hengen lahjasta, että Herra loi meidät maasta, olemme saviastioita, maaperästä tehtyjä ja sinne sisälle Hän asetti Hänen Kirkkautensa aarteen, Pyhän Hengen. Hän on Savenvalaja, joten Hän teki meistä saviastioita tästä savesta, maaperästä. Nyt olemme näitä saviastioita, maasta tehtyjä, mutta sinne sisälle Hän asetti Pyhän Hengen.    
 
"8 Me olemme kaikin tavoin ahdingossa, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat,
9 vainotut, mutta emme hyljätyt, maahan kukistetut, mutta emme tuhotut." (2. Kor. 4:8-9)  

Sillä muistattehan, kuinka Hän lupasi olla kanssamme jopa aikojen loppuun saakka Pyhän Hengen kautta. Siksi Hän sanoi, vainotut, mutta emme hylätyt, kukistetut, mutta emme tuhotut. 

"10 Me kuljemme, aina kantaen Jeesuksen kuolemaa ruumiissamme, että Jeesuksen elämäkin tulisi meidän ruumiissamme näkyviin.
11 Sillä me, jotka elämme, olemme alati annetut kuolemaan Jeesuksen tähden, että Jeesuksen elämäkin tulisi kuolevaisessa lihassamme näkyviin.
12 Niinpä siis kuolema tekee työtään meissä, mutta elämä teissä.
13 Mutta koska meillä on sama uskon Henki, niinkuin kirjoitettu on: "Minä uskon, sentähden minä puhun", niin mekin uskomme, ja sentähden me myös puhumme,
14 tietäen, että hän, joka herätti Herran Jeesuksen (siunatun Pelastajamme), on herättävä meidätkin Jeesuksen kanssa ja asettava esiin yhdessä teidän kanssanne." (2. Kor. 4:10-14)  

Hän kirjaimellisesti puhuu ylöstempauksen päivästä. 

"15 Sillä kaikki tapahtuu teidän tähtenne, että aina enenevä armo yhä useampien kautta saisi aikaan yhä runsaampaa kiitosta Jumalan kunniaksi." (2. Kor. 4:15)  

Hän määrittelee tämän elämän vainot ja sanoo, että teidän ei tarvitse tehdä kompromissia, sillä tämä oli Herran suunnittelema. 

"16 Sentähden me emme lannistu; vaan vaikka ulkonainen ihmisemme menehtyykin, niin sisällinen kuitenkin päivä päivältä uudistuu.
17 Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti," (2. Kor. 4:16-17)

Tässä Hän jälleen puhuu siitä ikuisesta Kirkkaudesta, jonka Herra lupasi 18.10.2021 näyssä. Hän puhuu Kirkkaudesta, joka tullaan paljastamaan ylöstempauksessa. Se tulee olemaan ikuinen Kirkkaus, joka paljastetaan meissä. Se on paljon suurempi kuin kevyt, väliaikainen, hetkellinen koettelemus, ne vainot, joita meillä on: kevyitä ja myös väliaikaisia. Tämä keskustelu jakeissa 16-17 on valtavan suuri. Sen tulisi auttaa tämän päivän kristittyä, rohkaisten teitä seisomaan lujana ja vaeltamaan vaellustanne tekemättä kompromissia. Hän sanoo tässä, että se kärsimys ja ne vainot, joita menette läpi, ovat itseasiassa, 1) kevyitä 2) väliaikaisia, lyhytikäisiä.

Mutta jakeessa 7 näitte, että Hän on tallettanut Jumalan Kirkkauden, Pyhän Hengen Kirkkauden saviastioihimme, jotka ovat maasta tehdyt. Hän on siis siellä auttamassa meitä. Jakeessa 16, Herra tuo selvästi esille, että se, miten Hän suunnitteli meidät ihmisruumiiseen, miten Hän suunnitteli ihmisen luomisessa on niin, että kun vastaanotat Kristuksen ja sinua vainotaan, tulet ilmiselvästi kuihtumaan ja menehtymään ulkoisesti. Kun vastaanotat Kristuksen, maailman tulee taistella sinua vastaan, joten kun ihmiset katsovat sinua, he tulevat näkemään, että kuihdut ja menehdyt ulkoisesti. 

Mutta Hän sanoo, että emme lannistu, kun kuihdumme ja menehdymme ulkoisesti. Tarkoittaen, että maailman hylkääminen on hyvin rankkaa. Se ei ole ollenkaan ystävällistä. Hän sanoo, että on sisäisen Kirkkauden varasto, jota varastoit sisällesi päivittäin. Vaikka kuihdutkin ja menehdytkin, rakennat sisälle Kirkkautta tuota kirkastumisen päivää varten. 

Haluan käsitellä tätä ulkoista kuihtumista ja menehtymistä hiukan. Se itseasiassa luonnehtii tämän maailman vainoja Jumalan lapsia vastaan. Tällä ulkoisella kuihtumisella ja menehtymisellä Herra tarkoittaa, että itseasiassa tämä maailma ei ole kotimme, elämme aina odotuksessa läpikulkijoina, pyhiinvaeltajina, odotamme parempaa kotia. Tämä tarkoittaa, että tämä maailma ei ole kotimme. Tämä kuihtuminen ja menehtyminen todella antaa kuvan siitä, että kun vastaanotat Kristuksen valkeuden, kun uudestisynnyt, niin maailma tulee vihaamaan sinua. 

"33 Tämän minä olen teille puhunut, että teillä olisi minussa rauha. Maailmassa teillä on ahdistus; mutta olkaa turvallisella mielellä: minä olen voittanut maailman."" (Joh. 16:33)

Kun Herra sanoo, että ulkoisesti; kun olemme uudestisyntyneitä tässä maailmassa, tämän maailman vainot uskovia, kristittyjä vastaan saavat meidät kuihtumaan ja menehtymään ulkoisesti, se pääasiassa viittaa siihen, että tämä maailma ei ole kotimme. Meidän tulee tietää tämä. Hän antaa ymmärtää, että olkaa tietoisia, tämä maailma ei ole kotinne ja kun olette uudestisyntyneitä ja vastaanottaneet Jeesuksen, tämän maailman tulee vihata teitä. Toisin sanoen, Herra sanoo, että kristittyjen ulkoisen kuihtumisen ja menehtymisen, joka tapahtuu vainojen tähden tässä maailmassa, tulisi saada meidät suuresti kaipaamaan ensinnäkin Taivaallista ruumistamme, joka ei tule menehtymään, jotta tulisitte kaipaamaan Taivaallista ruumistanne, kirkastettua ruumistanne. 

Hän sanoo myös, jotta kaipaisitte Taivaalliseen kotiinne. Maailma ei ole kotinne. Ulkoinen kuihtuminen pääasiassa puhuu siitä tosiasiasta, että teidän tulee tietää, että tämä on vihamielistä aluetta. Tämä ei ole kotinne. Valmistautukaa pääsemään pois täältä! Kaivatkaa Taivaallista kotianne! Sen tähden valmistautukaa lähtemään pois tästä paikasta ylöstempauksessa Taivaalliseen kotiinne. Silloin tulee olemaan sietämätöntä. Katsokaa, mitä on Turkissa, Syyriassa! Katsokaa Ukrainaa! Katsokaa koronavirusta kieleni Sanojen kautta, ja kaikkia näitä profetioita TV:ssänne. Niiden tulisi kertoa, että tämä ei ole kotimme, tämä ei ole ollenkaan viihtyisä paikka. 

Meidän tulisi kaivata parempaa kotia, jossa ei ole maanjäristyksiä, koronavirusta, sotia, verilöylyjä. Siellä tulette juhlimaan Hääillallista, joka ilta menette illalliselle, seremoniaan Herran eteen, juhlaan, palvomaan Herran kanssa. Koko yö palvontaa enkeleiden kanssa eri vaatteissa, eri kruunujen kanssa eri tapahtumia varten, ikuisesti.    

Kun Raamattu sanoo, että ruumiinne kuihtuvat ulkoisesti, se oli toteamus, antaen teille tiedoksi, että teidän tulee päästä täältä pois! Tämä paikka on vihamielinen, tämä ei ole kotinne. Toinen käännös sille, että kuihdumme ja menehdymme ulkoisesti on, Room. 12:2:

"1 Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne.
2 Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä." (Room. 12:1-2)

Toisin sanoen, Herra sanoo todella selvästi, että olkaa tietoisia, että tämä maallinen ruumis, joka teillä on, on väliaikainen, ja se on täynnä rappiota ja kuolemaa. Kun saavutte tiettyyn ikään, nivelreuma tulee, munuaiset pettävät, aivot pettävät, sydän pettää. Kaikki tämä yhteen laitettuna sanoo, että tämä maailma ei ole kotimme. Meidän tulee valmistautua ikuista kotiamme varten. Vainot, jotka saavat teidät näkemään ulkoisen ruumiinne kuihtumisen, ovat siis hyviä, sillä ne muistuttavat teitä, että tämä maailma ei ole kotinne. Jos olette uudestisyntyneitä, maailma tulee olemaan vihamielinen teitä kohtaan. Sen tulisi myös muistuttaa meitä, että meidän ei tule koskaan ei ikinä mukautua tämän maailman ajan mukaan. 

"14 sillä ei meillä ole täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme." (Hepr. 13:14) 

Fil. 3:20, Hän sanoo, että kansalaisuutemme on Taivaassa. Tämä on jatkuva muistutus, että tämä maailma ei ole kotimme. Kun ruumiimme kuihtuvat ulkoisesti, silti sisällä rakennamme valtavan suurta Kirkkautta, joka tullaan paljastamaan, kun Messias tulee. Meidän ei tule siis koskaan tehdä kompromissia, vaan elää pyhyydessä, rakentaen tuota Kirkkautta ja odottaen innokkaasti tuota ilmestyksen päivää. 

"4 Te avionrikkojat, ettekö tiedä, että maailman ystävyys on vihollisuutta Jumalaa vastaan? Joka siis tahtoo olla maailman ystävä, siitä tulee Jumalan vihollinen." (Jaak. 4:4)

Kun valitsette seurata Herraa, vaeltaen Jumalan kanssa uskollisesti ilman kompromissia, silloin ymmärrätte nopeasti, että alusta saakka tämä maailma on taistellut Jumalaa vastaan. Ette voi olla ystäviä tämän maailman kanssa. Herra sanoo, että mikä vain ystävyys tämän maailman kanssa on Hänen vihollisensa. Hän sanoo todella selvästi, että kun Aadam ja Eeva ilmestyivät tänne, maailma vastusti Jumalan suunnitelmaa ja näkyä, jonka Hän oli asettanut heihin. Sitten lankeemus tuli. Sitten kun he saivat lapsiksi Kainin ja Aabelin, näette että vihollinen käyttää Kainia taistelemaan Jumalan suunnitelmaa vastaan, jonka Jumala oli asettanut Aabeliin, jota Aabel esitteli; täydellisen palvonnan uhri suoraan siinä. 

Jos katsotte hylätyn uhrin ilmiötä, joka on meneillään tämän päivän seurakunnassa, jossa he palvovat, mutta yksikään rampa ei kävele, Herra ei ole siellä, Jumalan Pilvi ei tule alas, hyläten heidän uhrinsa, niin se alkoi jo Kainista, 1. Moos. 4. Tämä on se tilanne, jossa tämän päivän seurakunta palvoo synnissä, ja Herra ei hyväksy sitä. He ovat sekoittaneet sen modernismiin, tuoden toisen evankeliumin, kevyemmän Ristin, erilaisen Ristin, he ovat hylänneet Jeesuksen Veren ja palvovat modernissa kristillisyydessä. Rammat eivät kävele, sokeat eivät näe, Taivas ei avaudu siellä, Jumalan Pilvi ei vieraile heidän luonaan. Voitte nähdä todella selvästi, että Jumala on hylännyt tuon uhrin. Hän ei ole heidän kanssaan. Hän sanoo, että tuon saastaisen uhrin hylkääminen alkoi jo Kainin kanssa; Kain toi sen ja Herra kieltäytyi siitä. 

He ovat kieltäytyneet pyhyydestä. Kun tulin julistamaan: Tehkää parannus ja palatkaa pyhyyteen!, he eivät halunneet tulla, tähän päivään saakka. Miksi? Mikä on se todiste? Ette näe rampojen kävelevän siellä, Jumalan Pilvi ei vieraile siellä, Taivas ei avaudu, Sade ei lankea alas heidän seurakunnissaan, kukaan ei käske Taivasta avautumaan siellä. 

Maailma on siis aina taistellut Jumalan suunnitelmaa vastaan Aadamista ja Eevasta saakka, Kainin ja Aabelin aikana, jopa Nooan aikana, tuo sukupolvi taisteli Jumalaa vastaan, he kieltäytyivät tekemästä parannusta. Näette sen jopa Nimrodin sukupolvessa, Babylonin kuningas; kun he rakensivat Baabelin tornin, näette 1. Moos. 11, että se on kapinaa, se on Jumalaa vastaan taistelemista. Maailma on aina taistellut Herraa vastaan. Sen tähden, kun Jeesus tuli, Hän sanoi: Valtakuntani ei ole tästä maailmasta. 

Siksi Jeesus sanoi, että jopa te, seuraajani, kristityt uskovat, te ette ole tästä maailmasta. Tämän tulisi saada meidät ymmärtämään, että jos Kristus on Jumalan valkeus ja silti kuihdumme ja menehdymme ruumiissamme, kun olemme tässä maailmassa ja olemme vastaanottaneet Kristuksen, se on itseasiassa ymmärrys tosiasiasta, että elämme pahassa pimeässä maailmassa, joka ei hyväksy Kristusta. Tämä on todella vakavaa. Herra sanoo, että kun ruumiimme lahoavat ja rappeutuvat, ollessamme täällä, sen tulisi kertoa meille, että tämä elämä on väliaikaista. Tämä on rappeutuvaa elämää. Meidän tulee odottaa innokkaasti pysyvämpää ja parempaa elämää. 

"23 Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room. 6:23)

1. Moos. 3:19, näimme, kuinka ruumis tulee kuihtumaan ja menehtymään ja menee takaisin maan tomuun, josta se tuli. Kun näen nämä kaksi sananpaikkaa, niin ensimmäinen asia, joka tulee mieleen on, että Jumala Tuomitsee synnin. Ihmiskunta lankesi syntiin ja synnin palkka ja Tuomio lankesi ihmiskunnan ylle, joka on kuolema. Ruumiidemme ulkoisen kuihtumisen ja menehtymisen tähden, meille tulee olla todella selvää, että totisesti, synnin palkka on kuolema. Kuoleman vitsaus tuli meille synnin tähden, joka tuli maailmaan. 

Toisin sanoen, Herra sanoo meille, että kun olemme täällä ja vaellamme Kristuksen kanssa, ruumiimme tulevat kuihtumaan ja menehtymään, mutta sisälle rakennamme Kirkkauden ydintä, ikuista Kirkkautta. Ruumiimme ulkoisen kuihtumisen tulisi kertosa meille todella selvästi, että elämä täällä maailmassa on hyvin lyhyt, joten teidän tulisi käyttää sitä ainoastaan valmistautumaan ikuisuutta, Jumalan ikuista Valtakuntaa varten.  

"11 anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;" (Matt. 6:11) 

Hän ei sanonut, 'anna meille tänä päivänä ikuinen leipämme', eikä Hän sanonut, 'anna meille ikuisesti joka päiväinen leipämme'. Tämä tarkoittaa, että vainot ovat varmoja tässä elämässä synnin tähden. Kaikki tämä tapahtuu synnin tähden. 

Kaikki tämä yhteen laitettuna, vainot; kun olette täällä maailmassa uudestisyntyneitä, ruumiinne ulkoisen kuihtumisen ja menehtymisen tulisi kertoa teille seuraavat tärkeimmät opetukset: 

1) sen tulee korottaa meille Jeesuksen armon pelastuksen ensiluokkaisuuden, joka tuli poistamaan meidät tästä uskomattomasta surkeasta mädäntyneestä tilasta. Jeesuksen armo tuli vastalääkkeenä, ratkaisuna, rokotteena, joka voi parantaa tämän tilan. Sen tulee todella korottaa armon ensiluokkaisuus, kallisarvoisuus, arvo, jonka Jeesus toi maailmaan

2) sen tulee opettaa meille todella hyvin kriittinen opetus, että meidän tulee elää täällä maailmassa väliaikaisessa elämässä, keskittyen tulevaan Jumalan ikuiseen tilaan, Jumalan Valtakuntaan. Sen tulee saada meidät tarkastelemaan Jeesuksen Kristuksen ristiinnaulitsemisen merkittävyyttä ja korkeaa arvoa tänä päivänä

3) Sen tulee korottaa Jeesus-suhteemme arvoa, 'vau, tämä suhde paransi ja poisti minut siitä mätänemisen tilasta'. Sen tulee saada meidät ymmärtämään, että kun Jeesus tuli pelastamaan meidät tästä mädäntyneestä tilasta, se on pelastuksen seurausta, jonka Hän antoi meille. Sen tulee siis saada meidät elämään, omaten nollatoleranssin synnille.

4) Sen tulee saada meidät ymmärtämään, että tämä pelastus mädäntyneestä tilasta, jonka näette, 2. Kor. 4.16, jossa kuihdumme ulkoisesti, ei ole täydellinen ennen kuin Kristus palaa. Tämän tulee saada meidät keskittymään enemmän Kristuksen paluuseen ja valmistautumaan sitä varten todella hyvin pyhyydessä ja vanhurskaudessa.

5) Sen tulee tuoda meille ymmärrys, että meidät tullaan poistamaan tästä tilasta, ja tuota poistamisen tapahtumaa Hänen paluussaan kutsutaan kirkastumiseksi. Sen tulee tuoda ymmärrykseemme Kristuksen loisteliaan ylösnousemuksen tärkeys, sillä se tienasi meille luvatun kirkastumisen. Teidät tulee kirkastaa, jotta voitte päästä Taivaaseen. Ette voi päästä tavallisen ruumiinne kanssa sisälle kirkkaaseen tilaan. Kristuksen ylösnousemus on todella keskeinen.

6) Kaiken tämä tulee korottaa meille kristillisen pelastuksen arvo, jotta voimme lakata turmelemasta sitä, aivan kuten tämän päivän seurakunta tekee, turmellen Jeesuksen loisteliaan pelastuksen. Sen tulee saada meidät ymmärtämään, että pelastus, jossa vaellamme tänä päivänä, on porttimme luvattuun kirkastumiseen; sen perusteella, miten vaellamme, meidät joko kirkastetaan tuona päivänä, tai ei. Sen tulee saada meidät ymmärtämään, että pelastus, jossa vaellamme tänään, on itseasiasiassa avaimemme ikuisuuteen, pääsemmekö sisälle uuteen Jerusalemiin, vai päädymmekö tulijärveen. Olkaa todella varovaisia, miten kannatte pelastustanne, kun vaellatte tänä päivänä.

Herra nostaa todella korkean ensiluokkaisuuden Kristuksen pelastukselle, joka meillä on, jotta kristityt voisivat lopettaa Jeesuksen armon kaltoin kohtelun, joka on todella tunnettua ja jatkuvaa tässä ajassa. Tämän keskustelun, jonka Herra tuo juuri nyt, tulee uudelleen asettaa se, miten näette kristillisen pelastuksenne, ja miten näette synnin ja hylkäätte sen, ja miten vaellatte nyt pyhinä kristittyinä.

"25 Mutta minä tiedän lunastajani elävän, ja viimeisenä hän on seisova multien päällä (tarkoittaen, Öljymäellä, kun Hän saapuu).
26 Ja sittenkuin tämä nahka on yltäni raastettu (tämä on ruumiinne ulkoinen kuihtuminen ja menehtyminen) ja olen ruumiistani irti, saan minä nähdä Jumalan (tämä on nyt kirkastettu uusi ruumis, jonka saatte)." (Job. 19:25-26)

Saatte uuden ylösnousemusruumiin. Tämä on loisteliaan kirkkaan ylösnousemuksen lupaus suoraan tässä. 

"27 Hänet olen minä näkevä apunani (silmilläni, puhuen uudesta Jerusalemista, kun ihminen on Jumalan asumus); minun silmäni saavat nähdä hänet-eikä vieraana. Munaskuuni (sydämeni) hiukeavat sisimmässäni (tarkoittaen, kaivaten tuota aikaa)." (Job. 19:27)

Ette voi sanoa tätä, kunnes otatte tosissanne pelastuksenne maailmassa juuri nyt. Ette voi päästä sinne, missä Jumala on, jollei teillä ole kirkastettua ruumista. Oletko koskaan ihmetellyt, miksi Jumalan Kahdesta Profeetasta toisella on kirkastettu ruumis? Oletko koskaan ihmetellyt, miten he voivat tavata Jumalan ja puhua Jumalalle ääneen? Tarvitsette kirkastetun ikuisen ruumiin, jotta pääsette sisälle Jumalan loisteliaaseen ikuiseen Valtakuntaan. Se päätetään juuri nyt, kun olette täällä maailmassa, sen mukaan, miten vaellat kristillisessä pelastuksessasi. Jos vaellat pyhästi ja vanhurskaasti, saat kirkastetun ruumiin ja pääset suoraan sisälle Jumalan luo ja pysyt siellä ikuisesti päivittäisillä illallisilla, palvontakokouksissa, juhlinta-ylistyskokouksissa. 

Te, jotka haluatte vastaanottaa Herran, toistakaa tämä rukous, sanokaa:

Väkevä Herra Jeesus,
vastaanotan sinut nyt sydämeeni Herrakseni ja Pelastajakseni,
pyydän, vakiinnuta pelastuksesi sydämessäni,
pyhä pelastus,
jotta minulla voisi olla nollatoleranssi synnille,
Herra, vastaanotan sinut Herrakseni ja siunatuksi Vapahtajakseni tänä aamuna, 
ja pyydän sinua sinetöimään minut Jumalan ikuiseen Valtakuntaan,
ja voimaannuta minut Pyhällä Hengellä,
jotta tuona päivänä, kun palaat, minut voidaan kirkastaa,
Jeesuksen väkevässä nimessä,
olen uudestisyntynyt.      

(10.2.2023 / HERRAN VÄKEVIMMÄT PROFEETAT / www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia