KUUNTELE JEESUS ON HERRA -RADIOTA, KANAVAA, JONKA KAUTTA HERRA KOMMUNIKOI KAIKILLE KANSAKUNNILLE MAAILMANLAAJUISESTI
Kuuntele Jeesus on HERRA -radiota seuraavista vaihtoehtoisista linkeistä:
1. Jesus is LORD -Radio (suositeltu! - paras kuuluvuus)
Kuuntele Jeesus on HERRA -radiota seuraavista vaihtoehtoisista linkeistä:
1. Jesus is LORD -Radio (suositeltu! - paras kuuluvuus)
Päärabbi yhdessä senaattorien ja hallitusten jäsenien kanssa Brasiliassa ovat järjestäneet kokouksen Knessetissä Israelissa, Jerusalemissa, jonne Herran Väkevin Profeetta on kutsuttu pääpuhujaksi marraskuussa 2023, jossa Hän tulee myös tapaamiseen yhdessä Israelin päärabbin ja Pääministerin kanssa.
Israel on tunnistanut heidän oman aidon ja oikean Profeettansa ja se tarkoittaa sitä, että pakanoiden täysi luku on tulossa täyteen (Room. 11:25). Totisesti Messias on tulossa!
Brasiliassa oli iso kokous, jossa oli mukana huippulakimiehiä ja liikemiehiä, hallituksen juhtoa, jossa he suunnittelivat Herran päätoimiston rakentamista Herran Sanansaattajalle Israelin lisäksi Santa Catarinaan Brasiliaan, jonka Brasilian valtio on lahjoittanut hänelle.
Israel, Brasilian helluntaiseurakunnat, TV ja Radiokanavat ovat tunnistaneet, että totisesti ISÄ JUMALA on lähettänyt väkevimmän Profeettansa valmistamaan kansakunnat MESSIAAN loisteliaaeeen tulemukseen ja ovat liittyneet mukaan tähän loisteliaaseen lopunajan parannuksenteon ja pyhyyden Herätykseen, jossa rammat kävelevät, sokeat saavat näkönsä, kuurot kuulonsa, mykät puhuvat ja miljoonat ihmiset vastaanottavat Jeesuksen elämänsä Herraksi.
Ylistys ja kunnia Israelin Jumalalle! Maailmalaajuinen Herätys, joka valmistaa tietä Messiaalle on totisesti alkanut! Voitto kuuluu Jeesukselle!
(Kuvassa Israelin suurlähettiläs Daniel Zorah)
Kuuntele HERRAN Sanoma, joka alkaa kohdasta: 0.43.20
Tapaaminen 10.5.2023
H.E. Ibaneis Rocha Barros Junior - Brasilian piirikunnan liittovaltion kaupunginjohtaja / pormestari
Yhdessä kunnianarvoisen Brasilian Arniqueiran kuvernöörin Telma Rufino Alvesin kanssa
AIKATAULU HERRAN BRASILIAN MISSIOLLE
BRASILIA
TO-PE 11.- 12.5. KLO 01 YÖLLÄ KONFERENSSI
LA 13.5 KLO 22 jälkeen PARANTUMISKOKOUS
SU 14.5. KLO 22 jälkeen PARANTUMISKOKOUS
SAO PAULO
KE 17.5. KLO 01 YÖLLÄ KONFERENSSI
TO 18.5. KLO 01 YÖLLÄ KONFERENSSI
SAO LUIS
LA 20.5. KLO 23 KONFERENSSI
SU 21.5. KLO 24 PARANTUMISKOKOUS
IMPERATRIZ
TI 23.5. KLO 24 KONFERENSSI
KE 24.5. KLO 24 PARANTUMISKOKOUS
(Kellonaikoihin saattaa tulla muutoksia, mutta livetallenteet jäävät YouTubeen.
LIVELÄHETYS:
Suomeksi: https://www.youtube.com/@JeesusonTulossa/streams
Englanniksi: https://www.youtube.com/@RepentBrazil/streams Tai: https://www.youtube.com/@RepentPreparetheway/streams
Muistiinpanot