reformoitu baptistiseurakunta

Reformoitu baptistiseurakunta valehtelee ja mustamaalaa - varokaa eksytystä!

 

Tein tämän videon vastineeksi niille valheille ja mustamaalaukselle, mitä reformoitu baptistiseurakunta on levittänyt Parannuksenteon ja Pyhyyden palvelustyöstä ja Profeetta Dr. Owuorin toiminnasta. Heidän pastorinsa Eelis Halmemies ja diakoninsa toimittaja Viljami Räisä ovat päätoimijoita, ja sen lisäksi myös heidän seuraajansa, jonka YouTube-kanavan kautta he mainostavat aktiivisesti reformoitujen baptistien toimintaa netissä. Heillä on tapana mm. vainota, piirittää ja salakuvata ihmisiä eri kristillisistä seurakunnista ja haastaa heidän kanssaan riitaa. Videolla kumoan valheita ja kerron totuuden asioista, puolustaen Jumalan kirkkautta.

"Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä." (Matt. 5:10-11)

--

 

REFORMOITU BAPTISTISEURAKUNTA

Tässä hieman lisää tietoa reformoidusta baptistiseurakunnasta & armon baptistiseurakunnasta ja heidän opistaan, joka valaisee hieman sitä, miksi he ovat käyneet mustamaalaamaan meitä.

Huom. Meillä ei ole koskaan tapana nostaa mitään eksyttäjiä nimeltä esille, mutta silloin teemme poikkeuksen, jos he alkavat ensin julkisesti mustamaalaamaan ja levittämään meistä valheita, koska haluamme puolustaa Jumalan Kirkkautta.

Reformoitu baptistiseurakunta ja Armon baptistiseurakunta ovat tuoneet Suomeen erittäin vaarallista harhaoppia (uuskalvinismia). Heille tyypillistä on erityisesti:

- Naisten alistaminen, hyväksikäyttö ja hallitseminen

- Naisten pitää olla kotona, eivät saa puhua mitään seurakunnassa, eivätkä saa tehdä ansiotöitä

- Pitkät opukset, sääntökirjat ja uskontunnustukset Raamatun lukemisen sijaan

- Uskonnollista ja samalla myös maallista lakihenkistä haaleaa tapakristillisyyttä

- Haalivat jäseniä itselleen mm. helluntaiseurakunnista soluttautumalla

- Uskovat, että Jumala sai aikaan ja aiheutti Aadamin syntiinlankeemuksen

- Ulkokultaisia fariseuksia, jotka rakastavat väittelyitä ja riitoja muiden kristittyjen kanssa

- Vastustavat aivan kaikkea Pyhän Hengen toimintaa

- Eivät usko, että Jeesus voisi tai haluaisi parantaa tänä päivänä

- Uskovat, että vain he pelastuvat ja kaikki muut kristityt menevät helvettiin

- Uskovat, että Jeesus kuoli vain harvojen puolesta ristillä. Siis vain niiden puolesta, jotka hän on ennalta valinnut pelastukseen, joten ei ole mitään syytä lukea Raamattua, rukoilla tai evankelioida jne. koska on jo valittu ja matkalla Taivaaseen

- Uskovat ”kerran pelastettu, aina pelastettu” -harhaoppiin, että et voi koskaan menettää pelastustasi, vaikka menisit miten hirvittävään syntielämään ja luopumukseen (koska olet ”valittu")

- Uskovat, että Jumala ei halua pelastaa kaikkia, vaan on ennalta määrännyt ketkä saavat pelastua ja siksi evankeliointi on täysin turhaa

- Pohjautuu kalvinismiin, joka on saanut niin sanotut kristityt vuodattamaan toisinajattelevien verta. Sen opin alla on tapettu tuhansia ihmisiä kiivaan uskonnollisen hengen valtaamana. "Uskonpuhdistuksen" aikana Kalvin tappoi valtavasti toisinajattelijoita. Sama vihan ja väkivallan henki on edelleen tuossa opissa mukana.

- Syvällä kalvinismissa olevaa ihmistä on erittäin vaikea auttaa. Hän on riitaisa kiihkoilija, jota hallitsee erikoinen väittelyn henki. Hän suuttuu heti, kun joku nousee hänen näkemyksiään vastaan.

Varokaa tätä Suomeen rantautunutta vaarallista eksytystä!

Lisää tietoa ja varoituksia löytyy mm. hakusanoilla: ”uuskalvinismi”