VANHEMMAN ARKKIPIISPAN JOHN LITUNDAN OHJEISTUS HUOMISILLE KOKOUKSILLE PARANNUKSENTEON JA PYHYYDEN SEURAKUNNISSA




”Sunnuntaina 10.6 oli valtava vierailu seurakunnassa, kun Jumalan Mies, Herran Väkevin Profeetta, ne kaksi peljättävintä Todistajaa Ilmestyskirjan luvusta 11, soittivat livenä Jeesus on Herra -radioon asunnostaan Nairobista ja julistivat parantumisvoitelun, joka iski koko kansakuntaan, sinne missä tahansa kaikki Herran lampaat ja ihmiset olivat eri kokouspaikoissa kokoontuneina, kuten Herra oli ohjeistanut. Ne parantumiset olivat niin valtavia. Vieläkin laskemme niitä. Monet monet ihmiset parantuivat ja heidät poistettiin hirvittävistä tiloista. Monet rammat paranivat tuon julistuksen myötä ja Hän ei edes kävellyt ulos asunnostaan Nairobissa, kun hän julisti parantumisen.

110 täysin rampaa nousi kävelemään maan tomusta ja he kävelevät tähän päivään saakka. Samalla julistuksella asunnostaan Nairobista yhteensä 37 täysin sokeaa, monet syntyneet sokeina, monet sokeiden koulusta, heidän silmänsä avautuivat. Tämä on valtavaa ja historiallista ja tätä olemme juhlineet ja jatkamme juhlimista. Saman julistuksen kautta 90 täysin kuuromykkää pystyvät nyt puhumaan ja kuulemaan. Nämä ovat aikamme ihmeitä ja merkkejä. Yksi julistus niiden kahden peljättävän Todistajan kautta asunnostaan Nairobissa ja 112 ontuvaa ihmistä lähti kävelemään ilman laitteitaan, heidän jalkansa vahvistettiin ja suoristettiin ja he kävelevät tänäkin päivänä. 67 halvaantunutta parantuivat myös tuona sunnuntaina. Yhteensä 10 ihmisen syöpäkasvaimet sulivat pois ja he ovat parantuneet.


Tämä on liian suurta. Tämä on se vierailu, joka on iskenyt tähän maahan, jota me juhlimme joka puolella tätä maata. Rakkaat ihmiset, kun jatkamme juhlimista, haluan antaa ohjeistuksen huomiselle sunnuntaikokouksille. Tämä on kaikille Pastoreille, Piispoille ja aluevalvojille, missä tahansa olettekin. Tämä on Herran ohjeistus huomisia kokouksia varten kaikille Parannuksenteon ja Pyhyyden Palvelustyön seurakunnille.


Huomenna kaikissa seurakunnissamme tässä maassa ja muissa kansakunnissa Parannuksenteon ja Pyhyyden Palvelustyön seurakunnissa tulee olemaan loisteliaat Juhlakokoukset sen väkevän Herran vierailun tähden viime sunnuntaina. Tulee olemaan ylistystä, viulistit, pianistit, ylistystiimi johtaa seurakunnan ylistykseen. Pastorit ja Piispat tulevat lukemaan Sananpaikkoja, kuinka Herramme Jeesus paransi sairaita Raamatussa. Tulee olemaan myös todistuksia parantuneilta seurakunnissa. He voivat antaa todistuksena mitä he kävivät läpi ja mitä tapahtui tuona päivänä, kun he vastaanottivat parantumisensa. Huomenna ei tule olemaan saarnaa ollenkaan. Huomenna tulee olemaan todella väkevää ja loisteliasta. Valmistautukaa huomista kokousta varten. Kutsun kaikki huomiseen kokoukseen. Et voi missata tätä! Missä tahansa olettekin, pyydän tulkaa kokoukseen huomenna. Herra siunatkoon teitä. Aamen ja aamen."


(Lähde: www.jesusislordradio.info / 16.6.2018)


 

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia