PROFETIA TÄYTTYNYT! KREIKAN HISTORIALLINEN MAASTOPALO HEINÄKUUSSA 2018

18.10.2016 PROFETIA TÄYTTYNYT HEINÄKUUSSA 2018!

 

PROFETIA 18.10.2016

- PROFEETTA DR. OWUOR

Nyt, HERRA on Puhunut kanssani viime yönä. HERRA on jatkanut puhumaan kanssani niistä tapahtumista, jotka alleviivaavat sitä läheisyyttä, kuinka lähelle olemme lähestyneet MESSIAAN tulemusta. Ja viime yönä, kun HERRA Puhui kanssani MESSIAAN tulemuksesta, ja niistä merkeistä, joista Hän Puhui, niin näen, HERRA näytti minulle massiivisen historiallisen tulen, joka tulee räjähtämään. On todella todella massiivinen historiallinen tuli, joka räjähtää. Ja näen ihmisten juoksevan. HERRA laittoi minut myös siihen tuleen ja menin myös paniikkiin. Ja näen ihmisten juoksevan kaikkiin suuntiin.

Mutta se tuli on niin laaja ja niin valtava, että se sulkee ihmisiä sisäänsä. Joten ei ollut melkein mitään paikkaa, minne juosta. Mutta näen paljon ihmisiä juoksevan suurissa määrin, suurissa määrin. Suuri tuli tulee pian räjähtämään, valtavan suuri tuli tulee räjähtämään pian. Se tulee olemaan uutisissa, ja tulette näkemään paljon ihmisiä juoksevan, juoksevan henkensä edestä. Näen paljon ihmisiä juoksevan ihmeellisessä ahdingossa.

En ole koskaan nähnyt sellaista. HERRA laittaa myös minut sinne sisälle. Olen myös jumissa siellä. Jotkut ihmiset yrittävät juosta taloihinsa hakemaan sieltä rahaa. On eräs henkilö, joka sanoi, että hän on säilyttänyt paljon rahaa kotonaan, joten he haluaavat juosta sinne ja hakea rahat. Mutta tuli piiritti heidät ja se muuttui raivoavaksi tuleksi. Näen siis paljon tulta, joka on tulossa. Näen ihmisten juoksevan kaikkiin suuntiin.

Tulee olemaan historiallinen tuli, eikä ole mitään paikkaa minne juosta. Joten ihmiset tulevat juoksemaan suurena massana. Ja se tuli tulee kuluttamaan kaikki laidat, kaikkialla. Se tulee olemaan ahdingon aikaa, joka tulee kuluttamaan tänä hetkenä. Nyt, Danielin kirjan luku 12:1 puhuu tästä sanoinkuvaamattomasta ahdingosta, joka tulee kuluttamaan tänä hetkenä. Tämä on hetki vanhurskaudelle seurakunnassa. Kiitos.

(Lähde: www.jesusislordradio.info)

 

MASSIIVINEN JA HISTORIALLINEN

Yle uutiset 24.7. kertoo, kuinka Kreikan "Palot saivat tiettävästi alkunsa maanantaina iltapäivällä Matin kylästä Ateenan itäpuolelta. Tiistaina tuli on levinnyt muun muassa voimakkaan tuulen vuoksi."

HERRAN Profetia lokakuulta 2016 puhuu, kuinka HERRA näytti Väkevimmälle Profeetalleen: "massiivisen historiallisen tulen, joka tulee räjähtämään. On todella todella massiivinen historiallinen tuli, joka räjähtää." Ja myös, kuinka tulisimme näkemään tämän kaiken uutisissamme. Ja näemme, kuinka uutisotsikot kirjoittavat: "Kreikan maastopalot ovat pahimmat sitten elokuun 2007, jolloin noin 70 ihmistä kuoli Etelä-Kreikassa sijaitsevan Peloponnesoksen niemimaan rajuissa maastopaloissa."

HERRAN Väkevin Profeetta kuvailee Profetiassa: "En ole koskaan nähnyt mitään sellaista." Ja voimme lukea YLE-uutisten artikkeleista 24.7., että: "Kreikassa riehuvat maastopalot lukeutuvat kuolonuhrien määrässä mitattuina Euroopan lähihistorian pahimpiin." Ilta-sanomat kirjoittaa 24.7. "Maastopaloja on kuvattu vuosikymmenen pahimmiksi Kreikassa." Ja helsingin sanomat kuvailevat 24.7.: "paloissa, jotka kuuluvat jo nyt vuosisadan tuhoisimpiin koko Euroopassa."

"Eräs kreikkalaismies kertoo, ettei ole koskaan kokenut vastaavaa katastrofia." Myös Ateenan läheisessä Nea Makrin kaupungissa asuva Marios Rekas kertoi Ylelle, ettei ole eläessään kokenut vastaavaa: "Taloja, autoja ja moottoripyöriä on palanut. Tämä on kauheaa. Tämä on painajainen, kreikkalainen kertoo järkyttyneenä. Rekaksen veljen ystävä on kadonnut, ja ystävän tyttöystävä menehtynyt.

"Tuntuu todella pahalta, sydämessäni ja sielussani on tuskaa. Minulla on lapsuusmuistoja jokaisesta kadunkulmasta ja kaikki on tuhoutunut. Katastrofi on valtava." "Palot ovat tuhonneet noin satakunta kotia ja satoja autoja, katkaisseet tärkeitä moottoriteitä ja junayhteyksiä, häirinneet lentoliikennettä sekä aiheuttaneet paksun savun Ateenan ylle."

"Ylen Ateenassa asuva avustaja Sara Saure kertoo, että paloihin kuolleita on löytynyt sekä maalta että merestä. Matin kylässä Ateenan lähellä ihmisiä on kuollut koteihinsa".

HERRAN Väkevin Profeetta Puhui massiivisesta tulesta.  Näemme Ylen uutisotsikon tänään 26.7. kertovan, kuinka "Maastopaloissa on tuoreimman tiedon mukaan kuollut ainakin 81 ihmistä, mutta määrän pelätään vielä nousevan. Loukkaantuneita on lähes 200, joista moni on kriittisessä tilassa." Ja maanantaina Yle-uutiset kirjoitti, että: "Ainakin 300 palomiestä sekä viisi sammutuslentokonetta ja seitsemän helikopteria on ollut sammuttamassa paloja."

Ilta-sanomat kirjoittaa: "Palopäällikön mukaan kyseessä on ”äärimmäinen tilanne”. Valtavat maastopalot ovat tuhonneet useita rakennuksia Ateenan itäpuolella, kertoo uutistoimisto Reuters."

Maastopalojen massiivisesta laajuudesta kertoo myös se, kuinka YLEN-uutiset kuvailee raivokasta massiivista maastopaloa: "Koko Kreikan ilmasammutuskalusto on hälytetty sammuttamaan Rafinan, Kinetan ja Matin paikkakuntien lähellä riehuvia tulipaloja." Ja "Voimakas tuuli teki Kreikan pääkaupungin Ateenan lähistöllä riehuvista metsäpaloista tappavia." "Tuulensuunta muuttui ja palo tuli meitä päin sellaisella voimalla, että se hävitti rannikkoalueen maan tasalle minuuteissa, Rafinan satamakaupungin pormestari Evangelos Bournous sanoi uutistoimisto AP:lle."

Time-uutiset kertoo myös, kuinka "kuolonuhrien luku on noussut, kun lisää ruumiita on löytynyt tuhoutuneista kodeista Rafinan sataman lähellä Itä-Ateenassa."

 

IHMISET JUOKSEVAT HENKENSÄ EDESTÄ

HERRAN Väkevin Profeetta kuvaili myös Profetiassa, kuinka Hän näkee: "ihmisten juoksevan. HERRA laittoi minut myös siihen tuleen ja menin myös paniikkiin. Ja näen ihmisten juoksevan kaikkiin suuntiin." Ja myös: "tulette näkemään paljon ihmisiä juoksevan, juoksevan henkensä edestä. Näen paljon ihmisiä juoksevan ihmeellisessä ahdingossa."

Ja totisesti, Yle-uutiset 23.7. kuvailee, kuinka: "Viranomaiset komensivat Ateenan länsipuolella rannikolla sijaitsevan Kinetan pikkukaupungin asukkaita pakenemaan kodeistaan varhain maanantaina, kun metsäpalo uhkasi heidän talojaan." Ja: "Paikallinen palopäällikkö vetosi televisiossa, jotta ihmiset vain jättäisivät kotinsa ja lähtisivät pakoon."

Time-uutiset kertoo, kuinka "tuli pakotti satoja ihmisiä juoksemaan mereen turvaan, uiden kohti kovia vesiä, välttääkseen tukehduttavaa savua, kunnes veneet nostivat heidät ylös illan pimetessä."

 

EI OLE PAIKKAA, MINNE JUOSTA

HERRAN Väkevin Profeetta, JUMALAN Mies sanoi Profetiassa, kuvaillen: "Näen ihmisten juoksevan kaikkiin suuntiin. Tulee olemaan historiallinen tuli, eikä ole mitään paikkaa, minne juosta."

Ja totisesti, HERRAN Väkevimmän Profeetan Sanat täyttyivät sanatarkasti. Yle-uutiset 24.7. kirjoitti: "Ylen Ateenassa asuva avustaja Sara Saure kertoo, että paloihin kuolleita on löytynyt sekä maalta että merestä. Matin kylässä Ateenan lähellä ihmisiä on kuollut koteihinsa" Yle kertoo 23.7., että: "Kreikan rannikkovartiosto on lähettänyt pelastusaluksen apuun, sillä ihmisiä on jäänyt jumiin rannoille palojen vuoksi."

Myös Ilta-sanomat raportoivat, kuinka: "Liekkien uhkaamien talojen asukkaita kehotettiin jättämään kotinsa. Suurin osa uhreista löydettiin kodeistaan tai autoistaan Matin kylässä, joka sijaitsee 40 kilometrin päässä pääkaupungista."

HERRAN Väkevin Profeetta kuvailee Profetiassa, "Mutta se tuli on niin laaja ja niin valtava, että se sulkee ihmisiä sisäänsä. Joten ei ollut melkein mitään paikkaa, minne juosta". Yle-uutiset keroi maanantaina, kuinka: "Asukkaat pakenevat rajuja metsäpaloja Ateenan lähellä Kreikassa – alueelle julistettiin hätätila" ja: "Kreikka on myös illalla pyytänyt EU:lta hätäapua palojen sammuttamiseksi."

Ja Yle uutiset kuvailee, kuinka: "Rafinan ja Kinetan kylissä. Molemmista paikoista evakuoitiin myöhään yöllä satoja ihmisiä, jotka olivat paenneet paloja rannoille."

Yle-uutiset 24.7. kuvailee, kuinka: "Tuulennopeus nousi 22 metriin sekunnissa ja tuuli levitti paloa sellaisella nopeudella, että kymmenet ihmiset jäivät loukkuun palon keskelle."

Ja kaikista shokeeraavimmin Yle-uutiset raportoivat, kuinka: "Pelastustyöntekijät löysivät pelkästään yhdeltä kalliolta huvilan sisäpihalta 26 kärventynyttä ruumista, joukossa myös lapsia. He olivat yrittäneet löytää pakotien, mutta ikävä kyllä nämä ihmiset ja heidän lapsensa eivät ehtineet ajoissa. He olivat jääneet loukkuun vain pienen etäisyyden päähän merestä, Kreikan Punaisen ristin johtaja Nikos Economopoulos sanoi Skai TV:n haastattelussa."

Totisesti, näemme kuinka HERRAN Profetia täyttyi todella sanatarkasti ja shokeeraavasti!

 

MESSIAAN TULEMUKSEN LÄHEISYYS

YLE-uutiset 24.7. kuvailee, kuinka: "Tappavat maastopalot voi myös nähdä osana laajempaa ilmiötä. Metsäpalot ovat kasvaneet Etelä-Euroopassa Välimeren maissa."

Ja Raamattu sanoo, Matt. 24:1-2: "Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua."

Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä. (Luuk 21:28)

Kuulemme uutisista, kuinka tuho oli niin valtava, kodit, autot, talot tuhoituivat ja paloivat maan tasalle ja uhriluku on jo yli 200. Kuulemme, kuinka HERRA nuhtelee nyt tätä sukupolvea ja kehottaa investoimaan katoamattomuuteen, siihen joka on katoamatonta.

19 Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle, missä koi ja ruoste raiskaa ja missä varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. 20 Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta. (Matt. 6:19).

Itseaisassa HERRA nuhtelee näiden Jumalan tuomioiden kautta syntiä, koska HERRA ei tuo tuomiota vanhurskaille. Tämä kaikki tapahtuu synnin tähden. Kuten tiedämme, niin Kreikka on turistimaa, jossa on paljon alastomuutta ja moraalittomuutta rannoilla.

Mikä on ihmeellistä, niin JUMALAN MIES näki tämän Tulen, tulipalot jo kaksi vuotta takaperin! Ja Hän on antanut myös Profetia MESSIAAN tulemuksesta, joten sekin tulee tapahtumaan! HERRA tekee tämän, jotta voisimme kuunnella Häntä, joka voi profetoida ja se tapahtuu. Hän sanoi, heillä ei ole paikkaa mihin he juoksevat ja näet heidän juoksevan mereen ja hukkuvan siellä, vaikka ainoa paikka mihin juosta on HERRA.

HERRA osoittaa, että tämä on Hän, Sanasaattaja, joka on lähetetty Taivaasta, kuunnelkaa Häntä. Raamattu sanoo, että on hirvittävä asia langeta elävän JUMALAN käsiin. Kaikki nämä tulet tulivat arvaamatta yhtäkkiä, samalla tavalla myös ylöstempaus tulee tapahtumaan silmänräpäyksessä, äkkiarvaamatta, yhtäkkiä.

Mitä jos tämä olisi ollut ylöstempaus? Jos se olisi ollut MESSIAAN tulemus, olisiko JEESUS löytänyt sinut valmiina? Sellaisia tulia ei ole nähnyt vuosikymmeniin ja jotkut kylät pyyhkäistiin pois. Ne uutiset käyttivät HERRAN VÄKEVIMMÄN PROFEETAN Sanoja, Profetiassa. Nyt on seurakunnan eli sinun ja minun aika valita vanhurskaus ja pyhyys, koska nämä ovat niitä merkkejä, että MESSIAS on tulossa. Niitä merkkejä, joita HERRA laittoi Matteus 24.

Hyödynnetään tämä armon aika, ennen kuin ovi sulkeutuu, koska seuraava aikakausi on pahempi, ahdistuksen aika. Jos tällaista näin hirveää voi tapahtua armon ajassa, niin entäpä sen jälkeen? Kukaan ei tiedä päivää eikä hetkeä, sanoo Raamattu. Tämä kaikki puhuu MESSIAAN tulemuksesta, joka on tullut hyvin hyvin lähelle. HERRAN VÄKEVIN PROFEETTA pystyy näkemään mitä tapahtuu tulevaisuudessa ja se täyttyy sanatarkkaan. Ja sama kieli on profetoinut MESSIAAN tulemuksen, sekin tulee täyttymään.

Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä. (Matt. 25:13)

 

Uutisartikkeleja, koskien Kreikan maastopaloa:

 

23.7.2018, Asukkaat pakenevat rajuja metsäpaloja Ateenan lähellä Kreikassa – alueelle julistettiin hätätila

https://yle.fi/uutiset/3-10319163

 

24.7.2018, Voimakas tuuli levitti Kreikan maastopaloa tappavan nopeasti – "Tämä on painajainen"

https://yle.fi/uutiset/3-10319603

 

25.7.2018, Kreikan maastopaloissa on kuollut ainakin 79 ihmistä – tuli uhkaa Kinetan kylää

http://www.sss.fi/2018/07/kymmenia-kreikan-paloissa-loukkaantuneita-edel...

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia