PERHEEN KOLME RAMPAA NOUSEE KÄVELEMÄÄN

 
Tämä on kaikista loistelian aika seurakunnan historiassa. Kuinka valtavaa olla elossa ja nähdä tämä raamatullinen vierailu. Kuinka loistelian upein aika olla kristitty ja olla elossa ja nähdä Raamatussa luvattu jälkimmäinen voitelu.
 
HERRAN Väkevin Profeetta ei lähtenyt asunnostaan Nairobista. Hän vain ilmoitti meille viime lauantaina, että Taivaan Jumala tulisi alas ja parantaisi sairaat seuravana päivänä sunnuntaina. Meidän tulisi ainoastaan mennä kyliin ja kaupunkeihin etsimään kaikki sairaat ja dokumentoida ja kuvata heidät ennen Parantumiskokousta ja tuoda heidät sinne. Sitten saapuu sunnuntai ja Hän vain soitti puhelimellaan radioon ja julisti parantumisen. Ainoastaan meidän tuli olla kuulolla JEESUS ON HERRA-radiossa!
 
Pastori Alex soitti tänne studioon, ja todisti kuinka Transmarassa on paljon ihmeellisiä parantumisia. Jaan teille nyt niistä yhden. Uskovat menivät ovelta ovelle kutsuen ihmisiä ja he tapasivat tämän kolmen henkilön perheen Yamirasta. Jukapet Japuto oli yksinhuoltaja-äiti ja hänellä oli lapset Samuel ja Jennifer ja Dickson. He liittyivät pyhälle Herran alttarille vasta viikko sitten. Koko perhe sairastui 4 vuotta sitten ja heillä ei ollut varaa sairaalahoitoon ja tämä sairaus eteni ja rampautti heidät, he eivät enää päässeet sängystään ylös.
 
Äiti kertoi surullisena, esimerkiksi jos Samuel oli ulkona istumassa (joku naapureista oli kantanut hänet sinne) ja alkoi satamaan ja ketään naapuria ei ollut lähettyvillä kantamassa poikaa takaisin sisälle, niin oli sydäntä särkevää, kun Samuel jäi istumaan sinne kaatosateeseen. Koska äiti ja siskokin olivat niin heikossa kunnossa, että pystyivät vain makaamaan kaikki päivät. Perheen 9-vuotias Dickson  piti huolta koko perheestä ja etsi heille ruokaa, kerjäten ja yrittäen muuten saada elantoa perheelle!
 
 
 
PERHEEN POIKA KERTOO ELÄMÄSTÄÄN 
 
Perheen 9 vuotias poika meni ympäri kylää kerjäten ruokaa rampautuneelle perheelleen viimeiset neljä vuotta. 6v.-9 –vuotiaana hän toimi perheensä elättäjänä. Siitä saakka kun hän oli täyttänyt 6 vuotta. Kun meni talosta taloon ja pyysi, saiko leikata muutamia oksia heidän pihamaaltaan ja myydä niitä polttopuina, jotta saisi rahaa ruokaan tai sitten hän teki oksista lattialuutia, joita yritti saada myydyksi.
 
Dickson kertoi, kuinka jos hänelle ei ollut töitä, hän tapasi kysyä, että annatko maissia ja sitten kun sinulla on työtä, niin kutsu minut ja tulen tekemään. Hän kertoi, kuinka palkka oli hyvin pieni. Hänelle saatettiin antaa 50 neliömetrin alue, joka piti kaivaa ja möyhentää hyvin syvälle ja palkka oli noin 70 senttiä (euroissa). Päivinä, kun hän ei löytänyt mitään työtä, niin hänen täytyi kotiin myöhään illalla saapuessaan kertoa äidille, veljelle ja siskolle, että tänään heidän pitäisi nukkua nälkäisinä. Aamulla jos ei ollut ruokaa, niin hän lähti kouluun nälkäisenä.
 
Dickson kuvaili, kuinka lähtiessään kouluun perhe jäi makaavaan vuoteilleen ja kun hän palasi koulusta, hän tapasi perheen jäsenten makaavan samassa paikkaa. Heillä ei ollut mahdollisuutta liikkumiseen. Jos kukaan naapuri ei tullut auttamaan heitä vessaan, niin he laskivat alleen siinä missä makasivat. Dickson sanoi, että hän tunsi olevansa ainoa elävä ihminen tuossa kodissa.
 
JUMALAN MIES itki hyvin hyvin kovaa ja katkerasti, Hänen sydämensä särkyi, kun Hän kuuli tämän todistuksen ja lähetti perheelle heti apua. HERRAN Väkevin Profeetta sanoi: tulen aina palvelemaan sinua HERRA, jotta voit vapauttaa ihmisesi.
 
PERHEEN PARANTUMINEN: Dickson kuvaili sitä, kuinka kun hän näki kuinka hänen veli, sisko ja äiti nousivat ylös ja lähtivät kävelemään, hän oli itkenyt ilon kyyneliä. Hän tunsi Tulta joka puolella ja vapisi. Hän halusi jäädä seurakuntaan, eikä mennä kotiin. Hän tunsi ensimmäistä kertaa iloa neljään vuoteen. Hän ajatteli, kuinka nyt hän voisi nukkua vihdoin yönsä rauhassa. Ulkona satoi, ja Dickson kertoi kuinka oli toivonut, että sade jatkuisi kovana, niin että heidän ei tulisi lähteä pois seurakunnasta. Hän sanoi, että nyt tämän maailman surut nostettiin pois. Nyt hän  voisi levätä tämän maailman huolista.
 
Dickson kertoi, että kun auto tuli hakemaan heitä, hän oli surullinen, miksi he vievät meidät pois tästä hyvyydestä, siunatusta paikasta, HERRAN läsnäolosta. Siellä on ilo, juhlinta, ja jossa HERRAN Väkevän Profeetan JUMALA asuu. Hän kertoi, kuinka tunsi, että JUMALA on täällä ja kuinka hän halusi tervehtiä JUMALAA.  Hän halusi nähdä JUMALAN. Hän tunsi, että JUMALA oli täyttänyt hänen sydämensä.. Ei ole toista JUMALAA, kuin HERRAN Väkevän Profeetan JUMALA. Hän on todellinen JUMALA, Israelin JUMALA.
 
Hän kiitti HERRAA, koska äiti ja sisko ja veli kävelee! Hän kutsui JUMALAN Miehen kylään kotiinsa. Nyt kylään tuli Herätys tämän ihmeellisen ihmeen myötä ja jopa naapurit ovat shokissa. Kuinka he kaikki nyt kävelevät? He kiittivät HERRAN Väkevää Profeettaa, koska Hän oli muistanut heitä. Kukaan muu ei ollut muistanut heitä sitä ennen.
 
 
KÄÄNTEENTEKEVÄ HETKI
 
Kun he tulivat viime sunnuntaina 10. joulukuuta pidettävään Mega loisteliaaseen parantumiskokoukseen, he menivät sairaille tarkoitetusta portista numero 1 läpi, ja heidät kaikki kannettiin/talutettiin sisään. Siellä lääkäritiimi dokumentoi heidän tilansa.
 
HERRAN Väkevin Profeetta julisti, että HERRAN Voima lähtisi Hänen vasemmasta profeetallisesta kädestään ja toisi parantumisen sairaille. Kolmen ramman perhe kävelee nyt! Kaikki heidät nostettiin ylös maan tomusta ja he kaikki nousivat ylös yksi toisensa jälkeen, ensin Samuel sitten Jennifer ja sitten äiti. Puhumme kokonaisen perheen parantumisesta! Tämä on ihme ja merkki. Koko kokous meni kaoottiseksi ja villiksi. Historiallinen juhlinta räjähti. Jotkut juoksivat ulos seurakunnasta suuressa shokissa. Vau! Heidän omat rampansa nousivat ja kävelivät.
 
Yhtäkkiä suuri pilvi tuli kokouspaikan ylle ja alkoi satamaan! Nyt on kuiva kausi Keniassa ja ei ollut sadetta pitkään aikaan tuolla alueella. Ihmiset juoksivat ulos sateeseen ja alkoivat juhlimaan ja kiittämään Herraa tästä erityisestä sateessa ja tämä erityinen sade vaan yltyi ja yltyi! Tämä on se erityinen Sade, jonka HERRAN Väkevin Profeetta edellisen päivänä kokouksen ylle! Katso video.
 
Ja mikä on ihmeellisintä, kun pastorit vierailivat äidin kotona tänään, niin he löysivät äidin siivoamasta kotia, luuttuavan kotia, manuaalisesti, entinen rampa, nyt siivoaa ja tekee kotitöitä kuin vettä vaan!
 
Kuka Hän on, joka on lähetetty valmistamaan tien MESSIAAN loisteliaalle tulemukselle? Niin suuressa voimassa! Monet monet monet rammat nousivat ja kävelivät, sisältäen tämän perheen. Emme tiedä kuinka käsitellä tätä enää. Jotain todella historiallista on tapahtunut seurakunnalle!
 
Vain Kaikkivaltias HERRA JUMALA muisti tätä unohdettua perhettä Afrikan maaseutukylässä. Puolustaen heitä, välitäen ihmisistään. Taivaan JUMALA on tullut välittämään ihmisistään. Suuri HERRAN Profeetta on ilmestynyt keskuuteemme ja JUMALA on tullut auttamaan ihmisiään ja taistelemaan heidän puolestaan! Kuka muu olisi auttanut tätä unohdettua perhettä?
 
Ja heidät kaikki valtasi pelko, ja he ylistivät Jumalaa sanoen: "Suuri profeetta on noussut meidän keskellemme", ja: "Jumala on katsonut kansansa puoleen". (Luuk. 7:16)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia