OPETUS TAIVAASTA – Profeetta Dr. Owuor

Näimme eilen, kuinka massiivinen määrä ihmisiä kastettiin. Kastetilaisuuksia oli joka puolella maata. HERRA Puhui kanssani, että toisin teille tämän hyvin tärkeä saarnan koskien Taivasta. Tämä on saarna, jota olen odottanut hyvin pitkään. Olen kysellyt HERRALTA, milloin puhun heille Taivaasta? Sillä Sinä aina viet minua Taivaaseen, JUMALAN Valtakuntaan, Valtaistuimellesi. Näytät minulle niin paljon. Siitä ensimmäisestä päivästä saakka, kun kutsuit minut Israelista, aloit näyttämään minulle Taivaan ja viemään minut Taivaaseesi. Monta kertaa kerron heille, että olen juuri tullut Taivaasta, pari tuntia sitten toit minut takaisin Taivaasta, olin Taivaassa tänä yönä ja niin edelleen. Mutta milloin puhun heille Taivaasta`, HERRAN JEHOVA JAHVEN Valtakunnasta. Tämä tuo merkityksen kaikelle mitä näet, tälle valtavan suurelle Herätykselle. Kaikki mitä täällä Herätyksessä tapahtuu, on sitä varten, että se valmistaa sinut, se valmistaa tien

Haluan puhua Taivaasta tänään ja se tulee olemaan jatkuva kertomus, saarna. Haluan aloittaa puhumalla JUMALAN loisteliaan Kirkkaasta Valtakunnasta ja Uudesta Jerusalemista. Haluan siis puhua tänään Taivaasta, JUMALAN, JEHOVA JAHVEN Kirkkaasta Valtakunnasta. Taivas on vanhurskaiden koti, pyhien valittujen koti. Tässä saarnassa koskien Taivasta, haluan nyt auttaa teitä, rakkaat ihmiset, jotta voitte alkaa ymmärtämään joitakin niistä suurista aarteista, joita HERRA on vienyt minua näkemään, joista en ole jakanut kanssanne. Joka kerta, kun sanon, että Taivas avautui ja näin Kirkkauden tulevan. Se on ollut valtava asia. Se ei ole ollut niin yksinkertaista, miten olen ilmaissut sen. Jopa silloin, kun Taivas avautuu, juuri ennen kuin Kirkkaus tulee, niin Taivaaseen sisään näkeminen, kuva Taivaasta on shokeeraava elämää muuttava kokemus. Se muuttaa elämäsi ikuisesti. En ole edes kuvaillut sitä Taivaan kauneutta minkä näen, kun Hän avaa Taivaan, ennen kuin Hän vapauttaa Kirkkauden.

Se valtava historiallinen Herätys, jota koette nyt seurakunnassa, voitte laittaa sen nyt Taivaan perspektiiviin, joka on tämän Herätyksen tavoite, objektiivi. Aloittaessamme tätä saarnaa Taivaasta, Kirkkauden kodista, HERRAN JEHOVA JAHVEN Kirkkauden Valtakunnasta, vanhurskaiden kodista. Nyt kun alamme puhumaan Taivaasta, jotta voitte ymmärtää miksi olette menossa Nairobiin siihen suureen Herätykseen ja miksi he siellä teho-osastoilla letkuissa, kriittisessä tilassa tulvat paranemaan, kun tämä valtava Parantumiskokous on Nairobissa. Miksi kaikki nämä vierailut? Miksi se virtaus? Haluan, että tämän jälkeen katsotte kaikkea kontekstissa, miksi Kirkkaus tulee? Sen tarkoituksessa, miksi Hän lähetti minut? Sen tarkoituksessa, miksi Hän laski ne Kaksi Taivaasta ja he tulevat tänne ja kommunikoivat kanssanne. Taivas. Se tarkoitus, miksi HERRAMME JEESUS tuli ja miksi valmistaudumme Hänen loisteliaaseen Tulemukseensa.

Kun valmistaudutte nyt menemää Nairobiin ja tuotte rampanne, sokeanne, kuuronne ja mykkänne, he joilla on selkäranganvauriota, murtuneita luita, kroonisia haavaumia, jotka tulevat paranemaan Nairobissa ja sairaaloissa ja kodeissa, jossa he ovat sänkypotilaina, jonne olette vieneet radiot mistä kuunnella. Kun tämä kaikki tapahtuu, tulette ymmärtämään, että kaiken tarkoitus Taivas, JUMALAN Kirkas Valtakunta, johon seurakunta, te, Kristuksen ruumis, he jotka ovat vanhurskaita ja pyhiä voivat löytää tien ikuisuuteen, voivat nyt valmistautua. Tämä on todella nyt sitä varten, että se saa sinut valmistautumaan JUMALAN Kirkasta Valtakuntaa varten riippumatta tilanteestasi ja asemastasi tässä maailmassa. 1. Moos. 28:10-17, tämä on se mitä Hän sanoo:

1 Silloin Iisak kutsui Jaakobin ja siunasi hänet; hän käski häntä ja sanoi hänelle: "Älä ota vaimoksesi ketään Kanaanin tyttäristä, 2 vaan nouse ja mene Mesopotamiaan, isoisäsi Betuelin kotiin, ja ota sieltä itsellesi vaimo enosi Laabanin tyttäristä. 3 Ja Jumala, Kaikkivaltias, siunatkoon sinua ja antakoon sinun tulla hedelmälliseksi ja lisääntyä, niin että sinusta tulee suuri kansojen joukko. 4 Ja hän suokoon sinulle Aabrahamin siunauksen, sinulle ynnä sinun jälkeläisillesi, että saisit omaksesi maan, jossa sinä muukalaisena asut ja jonka Jumala on antanut Aabrahamille." 5 Niin Iisak lähetti Jaakobin matkalle, ja hän lähti Mesopotamiaan Laabanin luo, joka oli aramilaisen Betuelin poika ja Rebekan, Jaakobin ja Eesaun äidin, veli. 6 Kun Eesau näki, että Iisak oli siunannut Jaakobin ja lähettänyt hänet Mesopotamiaan ottamaan sieltä itselleen vaimoa-sillä hän oli siunannut hänet, käskenyt häntä ja sanonut: "Älä ota vaimoa Kanaanin tyttäristä" -7 ja että Jaakob oli totellut isäänsä ja äitiänsä ja lähtenyt Mesopotamiaan, 8 silloin hän huomasi, että Kanaanin tyttäret olivat hänen isälleen Iisakille vastenmieliset; 9 ja niin Eesau meni Ismaelin luo ja otti Mahalatin, Aabrahamin pojan Ismaelin tyttären, Nebajotin sisaren, vaimokseen entisten lisäksi. 10 Niin Jaakob lähti Beersebasta mennäksensä Harraniin. 11 Ja hän osui erääseen paikkaan, johon yöpyi, sillä aurinko oli laskenut; ja hän otti sen paikan kivistä yhden, pani sen päänsä alaiseksi ja asettui nukkumaan siihen paikkaan. 12 Niin hän näki unta, ja katso, maan päälle oli asetettu tikapuut, joiden pää ulottui taivaaseen, ja katso, Jumalan enkelit kulkivat niitä myöten ylös ja alas. 13 Ja katso, Herra seisoi hänen edessään ja sanoi: "Minä olen Herra, sinun Isäsi Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala. Tämän maan, jonka päällä sinä makaat, minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi. 14 Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin maan tomu, ja sinä leviät länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä. 15 Ja katso, minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, missä ikinä kuljet, ja saatan sinut takaisin tähän maahan; sillä minä en jätä sinua, ennenkuin olen toteuttanut sen, minkä minä olen sinulle puhunut." 16 Silloin Jaakob heräsi unestansa ja sanoi: "Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä sitä tiennyt". 17 Ja pelko valtasi hänet, ja hän sanoi: "Kuinka peljättävä onkaan tämä paikka! Tässä on varmasti Jumalan huone ja taivaan portti." (1. Moos. 28:1-17)

Joten tämä on se Taivas, josta haluan puhua, rakkaat ihmiset. Näette, että alusta saakka, kun HERRA suunnitteli tuovansa MESSIAAN, näet Hänen lähettävän Jaakobin tälle puolen ja HERRA on prosessissa rakentaa Israelin kansakunnan. Jaakob saapuu tähän paikkaan ja Jaakob ottaa kiven päänsä alle kuin tyynyn ja sitten hän nukahtaa ja siihen paikkaan HERRA asettaa tikapuut, jotka koskettavat maata aina Taivaaseen saakka. Haluan teidän tietävän, että olen nähnyt nämä tikapuut. HERRA on näyttänyt minulle nämä tikapuut. Hän on laittanut minut kipuamaan näitä tikapuita pitkin ja kiipesin aina Taivaaseen saakka ja sitten tulin takaisin. Se on valtava tilanne, rakkaat ihmiset. Tässä narratiivissa koskien Jaakobia, näette HERRAN asettavan sinne ne tikapuut, jotka yhdistävät maan Taivaaseen ja HERRAN Enkelit laskeutuvat ja nousevat niitä pitkin. He kiipeävät niitä ylös ja alas, tarkoittaen, että HERRA Sanoi: Tässä paikassa olen avannut Taivaan. Olen avannut Taivaan yltäsi Jaakob ja kun avaan Taivaani maahan sinulle, tämä avaaminen, jota käytän sinua tuomaan maailmaan tulee olemaan se kommunikoinnin kanava ja portti edestakaisin Taivaan ja maan välillä, siltä. Tulen käyttämään sinua Jaakob yhdistämään maan Taivaaseen.

Haluan teidän ymmärtävän seuraavan, jotta voitte tuoda tämän oikeaan kontekstiin. Te olette nähneet niiden kahden neutronitähden yhteentörmäyksen. Olette nähneet kuinka pitkälle HERRA voi viedä minut alueelle, jonne ei mikään avaruusalus tai ihminen pääse. Näitte sen toimen, sen käskyn, jonka HERRA antoi minulle koskien niiden kahden neutrontähden yhteentörmäystä. Nämä ovat ihmeitä, kun maailmankaikkeus huojui, sitten tämän jälkeen kuulet, että se etäisyys on 130 miljoonaa valovuotta. Tämän jälkeen olet kuullut täällä radiossa, että HERRA vie minut sinne toisiin galakseihin maailmankaikkeuden loppua kohden, jossa painovoima on niin suuri, että sinne ei voi kukaan eikä mikään mennä. Sitten Hän näytti minulle toisia triljoonia galakseja, joita ei ole vielä löydetty. Jokaisella galaksilla triljoonia planeettoja, jotkut niistä 600 biljoonaa kertaa suurempia kuin maapallo. Toisen puolen on triljoonia galakseja. Hän vie minut sinne loppuun, universumin loppua kohden, jossa happitaso on vähäinen, joten Hän laittoi minut hengittämään nopeammin ja pystyin kuulemaan sen suhisevan äänen kuin metalli. On olemassa väli viimeisen galaksin ja universumin lopun välillä. Näin kauas universumi ulottuu, jota ei ole vielä löydetty.

Taivas on kauempana kuin tämä, rakkaat ihmiset. Tämä on luotua. Tämä ei ole se, jossa HERRA on Taivaassa, joten sinun täytyy alkaa kehittämään ymmärryksen siitä kuinka kaukana Taivas on. Joten kun Jaakob näkee ne tikapuut, jotka HERRA on asettanut, jotka yhdistävät maan Taivaaseen, se ei ole vitsi! Joten kun HERRA vie minut Taivaaseen, niin Hän vie minut sinne ja tuo minut takaisin silmänräpäyksessä, liikkuen valoa nopeammin, en tiedä kuinka monta biljoona kertaa nopeammin. Jaakob näkee nämä tikapuut, jotka yhdistävät maan Taivaaseen ja Enkelit liikkuvat niitä pitkin edestakaisin. Tarkoittaen; tulen käyttämään sinua Jaakob, kun rakennat Israelin kansakunnan, tuodakseni sillan, joka yhdistää maan Taivaaseen. Me tiedämme, että tämä yhdistävä tekijä on HERRAMME JEESUS KRISTUS. MESSIAS tulisi Israelin kansakunnasta. Kun Hän tulee Israelista, Hän yhdistää maan Taivaaseen miten kaukana ja erottautunut se onkaan. Kun menemme eteenpäin, rakkaat, tässä hyvin voimallisessa saarnassa, jonka olette sallineet minun tuoda teille, menette suoraan Matteus 4:17 ja näette uskomattoman ilmiön siinä. Katsokaa mitä siinä tapahtuu, rakkaat ihmiset. Hän sanoo:

17 Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle". (Matt. 4:17)

Joten näette hyvin selvästi, kun JEESUS tuli maailmaan, ensimmäinen julistus Hänen kieleltään, ensimmäinen käsky ja sanoma, jonka Hän antoi seurakunnalle, ihmiskunnalle, luomakunnalle. Ensimmäinen käsky, jonka Hän antoi heille, oli: Tehkää parannus, sillä JUMALAN Valtakunta on tullut lähelle! Taivas on niin tärkeä ja keskeinen MESSIAAN missiossa, siihen saakka, että kasteen jälkeen, kun HERRA JEESUS sai toimeksiannon HERRAN HENGELTÄ, niin ensimmäinen julistus, jonka Hän teki, oli: Valmistautukaa JUMALAN Valtakuntaan! Tarkoittaen, että olen tullut yhdistämään teidät Taivaan Valtakuntaan. Tarkoittaen, että Taivas oli keskiössä MESSIAAN missiossa. Näin tärkeä Taivas on, että mitä tahansa teetkin, se Kasteherätys ja Parantumisvoitelu, jossa HERRA on käyttänyt Hänen Kahta Todistajaansa vuodattamaan tähän maahan ja sen rajojen ulkopuolelle aina Etelä-Afrikkaan saakka, jossa AIDS muuttui negatiiviseksi. Kuurot korvat ovat avautuneet siellä, aina Norsunluurannikolle saakka, jossa rammat nousivat ylös ja kuuron korvat poksahtivat auki. Missä tahansa se onkaan, Barcelonassa, Helsingissä, Perussa, johon olemme matkalla nyt, johon yli 500 Pastoria on kokoontunut yhteen ja olemme valmistelemassa isoa kokousta Lima, Peruun. Tai on se sitten Italiassa, jonne olemme matkalla. Missä tahansa se onkaan, mikä tahansa tapaus, mikä tahansa Herätyksen manifestaatio, niin Taivas on todella keskeinen! Taivas on hyvin keskeinen tässä Herätyksessä, rakkaat ihmiset. Ja Hän sanoo: Tehkää parannus, Taivasten Valtakunta on lähellä! Halleluja! Jos menet Saarnaaja 3:11, rakkaat ihmiset, Hän sanoo:

11 Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua. (Saarnaaja 3:11)

Joten HERRA Sanoo tässä, että jopa luomisen aikana, Taivas oli hyvin keskeinen ihmisen luomisessa. Hän sanoo, että se tapa miten Hän loi ihmisen, seurakunnan ihmiskunnan, Hän loi ihmisen niin, että Hän kiteytti ihmisten sydämiin ja sieluihin sen objektin, luomisen tarkoituksena olevan Taivaan, jotta Taivas voisi olla ihmisten elämän keskiössä, kun he elävät tässä maailmassa, mutta ovat keskittyneitä Taivaaseen. Hän sanoo, että on asettanut ikuisuuden ihmissydämiin. Joten ei ole juurikaan väliä, jos joku tulee luoksesi ja sanoo: ”Katso olen ateisti. En usko Jumalaan”. Tai joku tulee luoksesi ja sanoo: ”Katso olen siitä ja siitä kultista.” Mikä tahansa epäjumalan palvelija, mutta HERRA on asettanut kaikkien ihmisten sydämiin ja sieluihin ikuisuuden. Hän on asettanut heidän elämänsä keskiöön Taivaan, JUMALAN Taivaan, ikuisuuden JUMALAN kanssa. Kuinka voimallista, rakkaat ihmiset!

Toisin sanoen Hän sanoo, että ihmisten elämässä, vaikka joku teeskentelee ja sanoo, en usko, tai olen moderni, postmoderni, niin pohjimmiltaan hänen koko elämänsä pyörii Taivaan ympärillä, Taivaan objektin ympärillä, Taivaan ja ikuisuuden tarkoituksen ympärillä. Kun Hän loi ihmisen, Hän asetti Taivaan ja ikuisuuden ihmisten sieluun ja sydämeen (Saarnaaja 3:11). Huolimatta siitä kuinka väkeviä ja suuria he ovat täällä maailmassa. Hän sanoo:

9 vaan, niinkuin kirjoitettu on: "mitä silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut, mikä ei ole ihmisen sydämeen noussut ja minkä Jumala on valmistanut niille, jotka häntä rakastavat". 10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin. (1. Kor. 2:9-10).

He jotka pitävät hänen käskynsä/jotka rakastavat Häntä (riippuen Raamatun versiosta). Toisin sanoen, he jotka valitsevat noudattaa JUMALAN vanhurskaita ja pyhiä käskyjä, kuten: ”Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä”. HERRA voi kuvata näin valtavalla tavalla Taivasta! Silmät eivät ole nähneet sitä, tarkoittaen, että valmistautuessasi Taivaaseen, Hän sanoo, että se on niin loistelias, upea säteilevä aarre, jota silmä ei ole nähnyt eikä korva kuullut. Et voi edes käsittää sitä tässä elämässä. Kuinka kallisarvoinen onkaan silloin Taivas, rakkaat ihmiset. Sinun pelastuksesi tarkoitus ja päämäärä. Kuinka kaunis on silloin Taivas! Kuinka kallisarvoinen on Taivas kristillisessä pelastuksessa! Nyt ymmärrätte sen tarkoituksen, miksi HERRA lähetti KRISTUKSEN. Viime sunnuntaina annoin teille saarnan siitä, kuinka Hän kuoli portin ulkopuolella. Hän roikkui puussa ja Sana sanoo; kirottu Hän, joka puuhun ripustetaan. Siellä portin ulkopuolella, jotta Hän voi pyhittää sinut menemään sisälle ja oikeuttaa sinut menemään sisälle sinne Portin sisäpuolelle, sisälle Taivaaseen. Hän tuli portin ulkopuolelle kuolemaan, jotta voit nyt mennä sisälle sinne pyhään JUMALAN Valtakuntaan.

Kaksi JEESUKSEN Ristin evankeliumin voittoa ovat: 1) lunastus synnistä, synnin sovittaminen 2) pääsy JUMALAN luokse. Sanoin, kohdata JUMALA kasvoista kasvoihin. Ne Portaat on laskettu, tarkoittaen, että he, jotka tulevat kipuamaan niitä Portaita, jonka näin tuossa profetiassa, jonka annoin 15.1.2017. He ovat niitä, jotka tulevat kohtaamaan JUMALAN kasvoista kasvoihin. Nyt tänään tulen puhumaan siitä, kun olet mennyt sinne sisälle. Taivaaseen sisäänpääsy, kun menet näkemään JUMALAN kasvoista kasvoihin. Halleluja! Hän sanoo:

12 Sentähden minä teen sinulle, Israel, näin. Koska minä tämän sinulle teen, niin valmistaudu, Israel, kohtaamaan Jumalaasi. (Aamos 4:12)

Kuinka voimallista! Tässä puhutaan sisäänpääsystä Taivaaseen, sen todellinen kohde on kohdata JUMALA kasvoista kasvoihin. Taivas on kohdata JUMALA, rakkaat ihmiset. Jos katsot luomisen alkuperäistä tarkoitusta, 1. Moos. 1:26-27, näette Taivaan keskeisyyden seurakunnan luomisessa. Hän sanoo:

26 Ja Jumala sanoi: "Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme; ja vallitkoot he meren kalat ja taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa matelevat". 27 Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. (1.Moos. 1:26-27)

Kun katsot luomisen tarkoitusta, näet Taivaan. Kolmiyhteisellä JUMALALLA on keskustelu liittyen ihmisen luomiseen ja tiedätte, että meillä on yksi JUMALA kolmessa muodossa: ISÄ JUMALA, JUMALAN POIKA ja JUMALAN PYHÄ HENKI. Kaikki he ovat yksi JUMALA. Esimerkkinä, sinulla on vettä ja se voi olla eri muodossa. Kun keität, se höyryää, joskus se on jäässä, joskus se on nestemäistä ja se on silti vettä. Hän puhuu yhden JUMALAN kolmesta muodosta, ISÄ JUMALASTA, Kolmiyhteisestä JUMALASTA. He keskustelivat ja sanoivat, että luodaan ihminen meidän omaksi ikuiseksi imagoksi. JUMALAN imago ja kaltaisuus on ikuinen. Jopa ihmisen luomisessa näet JUMALAN ikuisuuden sormenjäljet. Luodaan hänet imagoksemme ja kaltaiseksemme, tarkoittaen ole pyhä ja vanhurskas, pyhyyden ja vanhurskauden kaltaiseksi. Se on ikuisuutta, jotta ihminen voi elää ikuisesti. Näet ikuisuuden sormenjäljet, Taivaan sormenjäljet on asetettu luomiseen, rakkaat ihmiset. Näette rampojen kävelevän ja nousevan maan tomusta. Tämän kaiken tarkoitus ja objekti on Taivas, jotta seurakunta voi mennä Taivaaseen. Tämän on minun missioni ja siksi Hän laski minut Taivaasta valmistaakseni kansan. Taivas on tämän mission keskiössä. Vanhurskauden Kuningas Taivaassa, MESSIAS, JEESUS KRISTUS on tulossa ottamaan ihmiset valmistettuna Taivaaseen. Halleluja!

Joten näette edeltävistä Raamatun paikoista, että alusta saakka JUMALA on kiteyttänyt ihmiseen sen tosiasian, että ikuisuus on luomisen tarkoitus. Hän on kiteyttänyt ihmisten sydämiin ja mieliin, että Taivas on se tarkoitus, miksi sinut luotiin! Toisin sanoen Hän sanoo, että ihmisen sielu on ikuinen suoraan luomisesta saakka, rakkaat ihmiset. Tämä on voimallista! Ihmisten sielut kuuluvat Taivaaseen. Suoraan luomisessa saakka. Nyt näet JUMALAN sormenjäljet suoraan luomisessa, kun Hän loi ihmisen, näet ne Taivaan ikuisuuden sormenjäljet ihmisessä. Kukaan ei siis voi edes valehdella, ettei uskoisi JUMALAAN. He eivät voi sanoa sellaista!

Kun nautitte nyt niistä valtavan upeista ihmeistä, joita HERRA on tehnyt keskuudessanne, kun Hän on lähettänyt ne Kaksi Ilmestyskirjan luvun 11 Todistajaa teille, kun nautitte tästä valtavasta Taivaallisesta voitelusta, jotka nostavat heidät ylös aina Nairobista saakka missä tahansa he ovatkaan, niin nyt teillä voi olla konteksti ja tiedätte, miksi Hän tekee näitä asioita. Kun näette näitä ihmeitä tässä hetkessä, sen jälkimmäisen voitelun jonka Hän lupasi, sinulla voi olla Taivas päämääränäsi. Hän tekee kaikki nämä asiat silmienne edessä keskuudessanne yhden syyn takia, jotta se voi heittää sinut Taivaaseen, jotta voisit tosissasi valmistautua. Jos menette Matteus 6:9-13, rakkaat ihmiset, katsokaa mitä Hän sanoo:

9 Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi; (Jae 9)

Hän puhuu Taivaan Valtakunnasta. Kun JEESUS alkoi opettamaan seurakunnalle, kuinka rukoilla, fokus oli Taivas, Taivaan Valtakunta, JUMALAN iankaikkinen Valtakunta. Kuinka voimallista, rakkaat ihmiset! On se sitten sen kuolleen mätänevän haisevan ruumiin kuolleista ylösnouseminen, nimeltään Mama Rosa. Mama Rosa, joka oli tuo kuollut ruumis Etelä-Pokotista. Näin hänet ollessani Helsingissä, että hän oli jo haudattuna, kuusi jalan mittaa maan alla. Julistan hänen kuolleista ylösnousemisen ja JEESUKSEN Nimessä hän nousee ylös kuolleista. On se sitten tuo kuolleista ylösnouseminen tai rampojen käveleminen, sokeiden näkeminen, kuurojen kuuleminen, mykkien puhuminen, halvaantuneiden parantuminen, ontuvien jalkojen vahvistaminen ja venyttäminen ja niihin kolumnien lisääminen, jotta he voivat nyt astua jalallaan ja heittää pois ne kävelysauvat ja kävelytuet. Mikä tahansa se tapaus; haavaumien parantuminen, syöpien kuivuminen, verenvuotosairauden tyrehtyminen, mikä tahansa se onkaan! Kun Pilvi ja Sade tuli alas, sen tarkoitus oli Taivas; Taivas, joka on JUMALAN JEHOVA JAHVEN Kirkkauden Valtakunta.

Kuinka voimallista, että vihdoin olemme tässä! Tästä syystä sanon, että se keskustelu, joka HERRALLA on Kenian kanssa ja heidän kanssaan, jotka ovat kuulolla ulkomailta, jotka ovat seuranneet tätä JUMALAN liikehdintää ja jotka ovat kytkettyinä tähän. Näette, että tämä on hyvin ylevä ja korkea keskustelu, siihen pisteeseen saakka, että mietit niitä toisia kansakuntia, jotka aloittavat niistä opetuksista, kuten Hääsormukset. Hän lähettää minut niihin kansakuntiin kolmeksi päiväksi julistamaan MESSIAAN Tulemusta. Mietit, että tulevatko he saavuttamaan tämän, sillä tämä seurakunta on puhunut jo Ilmestyskirjan luvun 11 tapahtumista ja nyt se puhuu jo Taivaasta! Kuitenkin HERRAN Käsivarsi, Hänen pelastava ja vapauttava Kätensä ei ole liian lyhyt vapauttamaan mitään kansakuntaa, rakkaat ihmiset. Näette, että kun JEESUS alkoi opettamaan seurakuntaa ja ihmiskuntaa kuinka rukoilla, sen rukouksen keskiössä on JUMALAN Valtakunta, Taivas.

9 Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi; 10 tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa; 11 anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme; 12 ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme; 13 Äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen. (Matteus 6:9-13)

Tämä Isä meidän -rukous, jonka JEESUS opetti, liittyy JUMALAN Valtakuntaan, joka tulee teille, seurakunta, ihmiskunta. Toisin sanoen ihmiskunta menee Taivaaseen. Taivas on hyvin keskeisellä paikalla seurakunnassa, pelastuksen missiossa, ristin missiossa. Se on sinun lunastuksesi tarkoitus. Taivas on keskiössä. Tästä syystä kun nautimme siitä profeetallisesta aikajanasta, Raamatun profetian täyttymisestä, se myöhempi Kirkkaus ja ne Kaksi Todistajaa ja kaikki nämä kauniit ja ihmeelliset, hämmästyttävät ja shokeeraavat asiat, jotka tapahtuvat, niiden keskiössä ja tarkoituksena on saada sydämenne ja mielenne keskittymään Taivaaseen, jotta voitte valmistautua. Katsokaa mitä Hän sanoo Matteus 6:33. HERRA JEESUS Puhuu hyvin kauniisti siellä.

33 Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. (Matteus 6:33)

Hän alkaa johdattamaan ihmisten priorisointia ja Hän kertoo seurakunnalle ja ihmiskunnalle, että olkoon teidän prioriteettinne aina se, että etsitte ensin ikuisuutta Taivaassa JUMALAN kanssa ennen mitään muuta! Näin keskeinen Taivas on, rakkaat ihmiset. Etsikää aina ensin Taivasta, JUMALAN Valtakuntaa, sekä vanhurskautta, joka todella vapauttaa teidät ja vie teidät Taivaaseen. Tämä elämä täällä on väliaikainen. Pitäkää huolta, että keskitytte Taivaaseen.

Olen kulkenut joka puolella maailmaa, kuten Australiassa ja Uudessa-Seelannissa ja olen aina kertonut, että mitä tahansa teetkään tässä valtavassa hetkessä seurakunnassa, muista aina pitää ikuisuusnäkökulma kaikessa mitä teet, Taivaallinen näkökulma kaikessa mitä teet. Toisin sanoen keskity Taivaaseen! Kysy itseltäsi, kuinka tämän puhelun ottaminen auttaa minun ikuisuuttani Taivaassa? Jos se on se mies tai nainen, joka himoitsee sinua. Jos tiedät sen olevan jotakin, joka tulee häiritsemään sinua ja eksyttämään sinut siltä Taivaan mission tieltä pois, kuinka se auttaa sinua silloin? Tai jos joku soittaa sinulle ja sanoo, että mennään opiskelemaan Raamattua. Anna kaiken mitä teet keskittää sinut Taivaaseen sisäänpääsyyn, JUMALAN Valtakuntaan Taivaassa. Rakentaessamme tätä valtavaa saarnaa, jos katsotte Raamatusta Jesaja 26:19- . Jesaja näkee MESSIAAN tulevan ja seurakunta menee sisälle Taivaaseen. Katsokaa mitä Hän sanoo:

19 Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille. 20 Mene, kansani, kammioihisi ja sulje ovet jälkeesi, lymyä hetkinen, kunnes viha on ohitse mennyt. 21 Sillä katso, Herra lähtee asuinsijastaan kostamaan maan asukkaille heidän pahat tekonsa, ja maa paljastaa verivelkansa eikä surmattujansa enää peitä." (Jesaja 26:19-21)

Katsokaa tuota sisäänpääsyä. Tämän koko keskustelun tarkoitus on Taivas, tämän näyn, jonka Jesaja näki. Jesaja näkee ne huoneet ja hän kuvailee Taivasta. Olen nähnyt tämän nyt tässä. HERRA on vienyt minut Taivaaseen ja olen nähnyt seurakunnan menevän sisälle. Tämä on se tämänhetkinen teema, johon HERRA on yhdistänyt minut koko maailman kanssa. Ne loisteliaat Portaat Taivaalla, olen nähnyt ihmisten menevän sisälle ja sitten ovi sulkeutuu. Hän sulkee sen oven. Tämä on se tämänhetkinen teema ja keskustelu, johon yhdistän koko maailman nyt; pyhien valittujen sisälle meno Taivaan Valtakuntaan.

Jesaja kuvailee Taivasta ja sanoo, että Taivas on kuin ISÄN talo ja siellä on monia huoneita, kammioita. Kuinka voimallista! Hän sanoo, että tämän tulisi olla se fokus seurakunnassa tänä päivänä. Tämän pitäisi olla sen tarkoitus, kun katsotte niitä rampoja kävelemässä, kuten nautitte niiden katsomisesta seurakunnissa sunnuntaina, sokeat näkevät, kuurot kuulevat, kaikki nämä valtavat tapahtumat, rakkaat ihmiset. Katsoessanne ja nauttiessanne niistä, niiden tarkoitus ja objekti tulisi olla se, että: ”Vau! Me olemme katselleet tulevaa Valtakuntaa! Olemme katselleet tulevan Valtakunnan Kirkkautta.” Se syy, miksi tämä tapahtuu on se, että JUMALAN Valtakunta on tullut lähelle. Se syy, miksi JUMALA näyttää meillä näitä asioita on se, että voimme valmistautua menemään Taivaaseen. Kuinka voimallista, rakkaat ihmiset! Kuinka väkevää! Kuinka mahtavaa! Hän sanoo Ilmestyskirjassa 11:1-2:

1 Ja minulle annettiin sauvan kaltainen ruoko ja sanottiin: "Nouse ja mittaa Jumalan temppeli ja alttari ja ne, jotka siinä kumartaen rukoilevat. 2 Mutta temppelin ulkopuolella oleva esikartano erota pois, äläkä sitä mittaa, sillä se on annettu pakanakansoille; ja he tallaavat pyhää kaupunkia neljäkymmentäkaksi kuukautta. (Ilm. 11:1-2)

Tämä 42 kuukautta tarkoittaa 3.5 vuotta suuressa ahdistuksen ajassa. Hän sanoo, että jopa täällä, kun HERRA Puhui siitä missiosta, niistä kahdesta hirvittävästä Profeetasta, jotka Hän lupasi tulevaksi valmistamaan kansan, Johannekselle annettiin sauva mitatakseen näyssä sen kaupungin. Toisin sanoen, HERRA sanoo, että voitko mitata minulle kuuluvan omaisuuden: JUMALAN temppeli, alttari ja ne jotka siellä palvovat, tämä on nyt minun. Sitä ulkopuolella olevaa osaa älä mittaa, se ei ole minun, se on jätetty tallattavaksi. Hän on asettanut sen keskiön, johon Hän tulee asettamaan Taivaan Valtakunnan. Mittaa minulle tämä osa! Tämä on se osa, joka tulee olemaan maailman keskiössä, Taivaan Valtakunnan keskiö, Valtakunnan alttari. Tämä on valtavaa, rakkaat ihmiset. Taivaan keskeisyys MESSIAAN missiossa. Näette Taivaan keskeisyyden siinä armon missiossa, jonka Hän toi. Se kaikki liittyi Taivaaseen. Tästä syystä, kun näet seurakunnan Yhdysvalloissa, Euroopassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa, joka puolella Afrikkaa, Nigeriassa, Johannesburgissa, Nairobissa, kun näet sen luopumusseurakunnan, silloin ymmärrät, että he ovat menettäneet sen ytimen ja mission liittyen armon pelastukseen. Sen syyn, miksi Hän toi sen. He ovat hävittäneet sen.

Joten kun katsot sitä luopumusseurakuntaa tänä päivänä, seurakuntaa seksuaalisynnissä ja valheissa, jossa väärät profeetat vaeltelevat. Silloin ymmärrät, että he ovat menettäneet kristillisen pelastuksen armon mission sekä tehtävän, jonka JUMALA antoi lähettämällä JEESUKSEN. Taivaan täytyy olla keskeinen! Kun näet, että he ovat langenneet maailmallisuuteen, silloin maailmasta on tullut heidän kristillisen pelastuksensa keskiö. Tämä tilapäinen maailma tulee tuhoutumaan täällä. Hän sanoo, että kristillisen pelastuksen tulee olla vanhurskas, pyhä, turmeltumaton, kuolematon, katoamaton. Miksi? Koska sen fokus on ikuisuus Taivaassa JUMALAN ja KRISTUKSEN MESSIAAN kanssa. Tämä on se missio, mitä varten Hän lähetti minut aktivoimaan sen uudestaan, herättääkseen ihmiskunnan tätä missiota varten.

Hän sanoi, että mittaa vain JUMALAN temppeli, alttari ja ne palvojat siellä, vain ne ovat minun. Älä mittaa sitä ulkopuolista osaa, se on jätetty suurta ahdistuksen aikaa varten. Se sisäosa tulee olemaan ikuisen Valtakuntani keskipiste, kun MESSIAS tulee ankkuroimaan ikuisen JUMALAN Valtakunnan maailmaan, MESSIAAN hallintakauden. Tarkoitus on ikuinen JUMALAN Valtakunta, JUMALAN JAHVEN JEHOVA ELOHIMIN Kirkkauden Valtakunta Taivaassa. Ei ihmekään, että Jaakob näki ne tikapuut ja kuinka Taivaallinen Sotajoukko kulkivat niitä ylös ja alas, yhdistäen maailman ikuiseen JUMALAN Taivaan Valtakuntaan. Kuinka voimallista, rakkaat ihmiset! Puhumme Taivaan Valtakunnasta, joka on evankeliumin ja kristillisen pelastuksen keskiössä. Se on Pyhän Hengen keskiössä ja missiossa ja siinä suuressa vierailussa, jossa olette nyt mukana. Oletteko tietoisia, että PYHÄ HENKI on suurempi kuin koko maailmankaikkeus? Joitain näistä asioita en jaa kanssanne. Jotkut niistä ovat peitettyjä. Oletteko edes tietoisia, että Israelin Pyhän, väkevän PYHÄN HENGEN missio oli tämä? Taivas, jotta seurakunta, ihmiskunta voidaan yhdistää Taivaan ikuiseen Valtakuntaan. Johannes 14:1-4, Hän sanoo:

1 "Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun. 2 Minun Isäni kodissa on monta asuinsijaa. Jos ei niin olisi, sanoisinko minä teille, että minä menen valmistamaan teille sijaa? 3 Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen. 4 Ja mihin minä menen-tien sinne te tiedätte." (Johannes 14:1-4)

Nämä ovat ne huoneet, jotka Jesaja näki. Tämä on todella sillä viimeisellä aterialla, kun missio, tehtävä on tulossa loppuunsa. Hän sanoo, että minä lähden nyt, mutta pyydän älkää olko murheellisia, masentuneita, älköön sydämenne olko murheellinen, älkää panikoiko tai pelätkö mitään. Minä menen takaisin Taivaaseen ja valmistan paikan seurakunnalle ja sitten tulen ottamaan teidät, jotta voitte olla kanssani ylhäällä siellä. Hänen missionsa oli Taivas. MESSIAAN missio oli ottaa seurakunta Taivaaseen. Tämä alastomuus, jonka näette, moraalittomuus ja abortit seurakunnassa, homoseksuaalisuus seurakunnassa, valehtelu, väärät profeetat, valheapostolit, väärä evankeliumi, lihan ja maailman saarnaajat, niin sanotut motivaatiopuhujat, jotka näet tänä päivänä. Tällainen ei ollut MESSIAAN missio!

MESSIAAN missio ja pelastus, jonka Hän toi oli Taivas, jotta seurakunta ja ihmiskunta voisivat olla yhdistettyinä, heidän missionsa ja elämänsä tarkoitus tässä maailmassa olisi pohjimmiltaan valmistautua Taivaan Valtakuntaan, JUMALAN kanssa Taivaassa, ikuisuuden Valtakuntaan.

5 Tuomas sanoi hänelle: "Herra, me emme tiedä, mihin sinä menet; kuinka sitten tietäisimme tien?" 6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. (Johannes 14:5-6)

Tämä on todella voimallista, rakkaat ihmiset. Kun JEESUS puhuu Taivaasta seurakunnalle, Hän esitteli Taivaan ISÄN talona. Hän sanoo, Taivas on ISÄN talo ja Hän menee valmistamaan sinne huoneita teille. Toisin sanoen, Hän yrittää saada teidät ymmärtämään, että maailma ei ole kotinne! Taivas on teidän kotinne, jossa on ISÄNNE koti. Hän tarkoittaa, että me kristityt olemme perhe. Me kristityt, he, jotka uskovat KRISTUKSEEN, juutalainen tai kristitty, Hän sanoo, että olemme yksi perhe sen Esikoisen kanssa, jonka nimi on HERRA JEESUS KRISTUS. Taivas on kuin ISÄMME koti, tämä on miten JEESUS kuvasi sen. Tiedäthän aina kun palaat kotiin sanot: koti suloinen koti, koti on paras!

Miksi seurakunta sanoo, että maailma on paras, kun Hän kertoi meille selvästi, että tämä maailma ei ole kotimme? Taivas ja ikuisuus JUMALAN kanssa on kotimme. Hän esittelee Taivaan ISÄN kotina, jossa jokaiselle on huone, kammio, asuinpaikka siellä. Kaikki tulemme asumaan Taivaassa JUMALAN kanssa, tarkoittaen, että Hän kertoo meille, että Taivaassa tulee olemaan hyvä olla. Tiedäthän kun palaat takaisin kotiin, kohtaat mukavuutta ja turvaa, huolenpitoa, lepoa. Hän yritti esittää tämän seurakunnalle sanoen, että Taivas on kuin palaisit takaisin kotiin.

Tämä on se syy, kun seisoin tänä vuonna Ruotsin Tukholman keskellä, sanoin: Me menemme kotiin! Kun näet ne Portaat laskettuna jo taivaalle, se tarkoittaa, että menemme kotiin! Huusin sen useaan kertaan: Menemme kotiin! Menemme kotiin! Palaamme kotiin! Tämä maailma ei ole kotimme. Miksi? Koska kotimme on Taivas. Tämä on se, miten JEESUS esitteli Taivaan ikuisuuden seurakunnalle. Tiestä Taivaaseen Hän puhuu Matteus 7:13-14. Te kaikki tiedätte sen Sanapaikan, rakkaat ihmiset.

13 Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; 14 mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. (Matteus 7:13-14).

Hän sanoo, että se tie, joka johtaa Taivaaseen on kapea tie. Se on kaunis asia, koska Hän tuo palkinnon ja lohdutuksen, että mitä tahansa käyt läpi, mikä tahansa se vaino onkaan, ne koettelemukset ja houkutukset, joita käyt läpi, niin ole kestäväinen! Kun olet kestäväinen, silloin se palkinto on suurempi. Se tie on rajoitettu täällä maailmassa. Se ei ole suosittu täällä, mutta se johtaa sinut ikuisuuden Kotiin ISÄSI luokse, ikuisuuteen, Taivaan Valtakuntaan, rakkaat ihmiset. Jesaja 35:8-9 ilmoittaa sen saman tien, jonka näet Johannes 14:1-6. Tuomas kysyi Häneltä: HERRA, me emme tiedä mihin sinä menet? Kuinka voimme tietää tien sinne? Hän vastasi: Tuomas, et tiennyt syytä miksi tulin? Syy on se, että vapauttaisin seurakunnan Taivaaseen, yhdistän teidän Taivaan Valtakuntaan. Siksi näette, että kun tuli HERRAN aika lähettää minut maailmaan, Hän lähetti minut Sanoman kanssa: Tehkää parannus, valmistakaa tie, Taivaan Valtakunta on käsillä! Se liittyy aina Taivaan Valtakuntaan, rakkaat ihmiset. Kuinka voitte menettää fokuksenne siitä?

8 Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy-eivät hullutkaan. 9 Ei ole siellä leijonaa, ei nouse sinne raateleva peto; ei sellaista siellä tavata: lunastetut sitä kulkevat. (Jesaja 35:8-9)

Tämä on se tie, jota HERRA kuvaili Tuomakselle ja seurakunnalle, joka johtaisin Taivaaseen. Se tie, joka johtaa Taivaaseen ristin kautta. Sen kautta tuli valtava lausunto: Minä olen Tie, Totuus ja Elämä. Kukaan ei tule ISÄN kotiin ja näe Häntä kasvoista kasvoihin Taivaan Valtakunnassa kuin HERRAN JEESUKSEN KRISTUKSEN kautta. Kuinka voimallista, rakkaat ihmiset. Ilmestyskirja 1, jotta voin mennä hiukan syvemmälle nyt, paljastaen teille Taivaan, Taivaan Valtakunnan, JUMALAN Valtakunnan, sen syyn miksi HERRA lähetti minut maailmaan johdattamaan kansan, seurakunnan, teidät JUMALAN Kirkkaaseen Valtakuntaan Taivaassa, MESSIAAN Valtakuntaan, JUMALAMME ja MESSIAAN, PYHÄN HENGEN Valtakuntaan. Ilmestyskirja 1:9- Tässä on valtava aarre, jossa puhutaan Taivasta.

9 Minä, Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden saaressa, jonka nimi on Patmos. 10 Minä olin hengessä Herran päivänä, ja kuulin takaani suuren äänen, ikäänkuin pasunan äänen, 11 joka sanoi: "Kirjoita kirjaan, mitä näet, ja lähetä niille seitsemälle seurakunnalle, Efesoon ja Smyrnaan ja Pergamoon ja Tyatiraan ja Sardeeseen ja Filadelfiaan ja Laodikeaan". 12 Ja minä käännyin katsomaan, mikä ääni minulle puhui; ja kääntyessäni minä näin seitsemän kultaista lampunjalkaa, 13 ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn. (Ilm. 1:9-13)

Nyt Johannes kuvailee Taivasta, rakkaat ihmiset. Olen kuvaillut teille sitä, kun HERRA ilmestyi minulle taivaalla sitä mahtavaa vyötä ja kuinka Hän koskettaa kruunua ja kävelee taivaan halki.

14 Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki; (Ilm. 1:14)

Muista erittäin hyvin eräänä kertana tässä maassa, kun me kokoonnuimme River Side Driveen, monet rammat olivat kävelleet Kisumussa. Sitten eräs mediatalo yritti panetella ja mustamaalata minua. Olin niin rikki ja loukkaantunut ja kirjaimellisesti kaaduin tuolista matolle ja itkin ja kysyin HERRALTA: Miksi tämä? Sen jälkeen, kun rammat ovat kävelleet ja olen juuri palannut tältä missiolta. Itkin niin katkerasti ja kysyin: HERRA miksi sallit tämän? Rammat ovat kävelleet mitä suurimmissa määrin, kun olet ollut niin uskollinen sinulle. Muistan, kuinka itkin Piispojen edessä. Kaikki itkivät. Tuona yönä HERRA JEESUS itse ilmestyi minulle makuuhuoneessa. Oli kuin aurinko olisi tullut sinne. Hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit. Olen kuvaillut tätä Piispoille ja monille teistä. Se oli valtava hetki, johon voin samaistua. Kuvatessaan Taivasta, Johannes sanoo Ilm. 1:14, että Hänen hiuksensa olivat valkoiset niin kuin valkoinen villa, minulle taas se koko huone muuttui kirkkaaksi kuin aurinko. Pystyin näkemään hiuksien ääriviivat ja silmät olivat kuin tulen liekit. Se on valtavaa ja on muita asioita, joita en voi kuvailla tässä.

15 hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina. (Ilm. 1:15)

Kun Hän ilmestyi minulle tuona päivänä, Hän puhui kanssani ja Hän sanoi, että Hän tulee taistelemaan. Sitten Hän kertoi minulle, että myös sinä taistelet! Sitten tiesin, että taistelisimme nyt. HERRA taistelisi kanssani ja sitten tietysti asiat muuttuivat. Joten näette tämän nyt.

16 Ja hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa. 17 Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, 18 ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet. (Ilm. 1:16-18)

Kuka tämä on? Hän on MESSIAS. Joten nyt tässä narratiivissa koskien Taivasta. Taivas on tietoinen, että tulemme kohtaamaan MESSIAAN kasvoista kasvoihin, rakkaat ihmiset. Alatte ymmärtämään Johanneksen narratiivin tässä. PYHÄ HENKI alkaa nyt antamaan toisenlaisen ja syvemmän ymmärryksen Taivaasta. Silloin kohtaamme MESSIAAN. Hänen kasvonsa ovat kuin auringon säteily, biljoonia aurinkoja. Tässä kuvataan Taivaan Kirkkautta, JUMALAN Kirkkauden kotia, jossa tulemme kohtaamaan MESSIAAN kasvoista kasvoihin, jossa näemme MESSIAAN loiston ja majesteettisuuden. Hän kuvailee Taivasta teille. Kuka haluaa sivuuttaa tämän? Kuka haluaa sivuuttaa MESSIAAN kohtaamisen kasvoista kasvoihin? Hän sanoo, Minä olen ensimmäinen ja viimeinen, alfa ja omega. Halleluja! Ja Hän pitelee kuoleman avaimia.               

19 Kirjoita siis, mitä olet nähnyt ja mikä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva. 20 Niiden seitsemän tähden salaisuus, jotka näit minun oikeassa kädessäni, ja niiden seitsemän kultaisen lampunjalan salaisuus on tämä: ne seitsemän tähteä ovat niiden seitsemän seurakunnan enkelit, ja ne seitsemän lampunjalkaa ovat ne seitsemän seurakuntaa." (Ilm. 1:19-20)

Tämä on valtava keskustelu koskien seurakuntaa, mutta saatte pieniä välähdyksiä Taivaasta, rakkaat ihmiset, Kirkkauden kodista, jossa tulemme kohtaamaan MESSIAAN kasvoista kasvoihin. Kuinka voimallista! Viedäkseni tätä pidemmälle menen nyt Ilmestyskirjaan 4, vieläkin kuvaillen Taivasta teille. Tämä on saarna Taivaasta. Olen tulossa paikkaan, jossa kuvailen Uutta Jerusalemia. Valtavaa! HERRA on näyttänyt minulle nämä kaikki asiat ja minun aikani on tullut nyt saarnata tästä.

1 Sen jälkeen minä näin, ja katso: taivaassa oli ovi avoinna, ja ensimmäinen ääni, jonka minä olin kuullut ikäänkuin pasunan puhuvan minulle, sanoi: "Nouse ylös tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva". (Ilm. 4:1)

Joten tämä on mahtavaa, rakkaat ihmiset. Näette nyt, kuinka HERRA sanoo hänelle: ”Nouse ylös tänne!” Tämä on seurakunnan ylöstempaus. Tämä on ennakointia seurakunnan ylöstempauksesta, kuinka seurakunta tullaan ottamaan ylös tuonne. Samalla tavalla kuin Hän on vienyt minua Taivaaseen, Hän on jäljitellyt myös seurakunnan ylöstempausta. 

2 Ja kohta minä olin hengessä. Ja katso, taivaassa oli valtaistuin, ja valtaistuimella oli istuja. (Ilm. 4:2)

Hän sanoo, että Taivas on se paikka, jossa on JUMALAN Valtaistuin ja JUMALAN KARITSA. Kun me menemme, niin tulemme näkemään JUMALAN Valtaistuimen. Muistakaa, että minä olen nähnyt JUMALAN Valtaistuimen. Hän on vienyt useaan kertaan minut sinne. Te kaikki tiedätte, että kun Hän lähetti Johannes Kastajan puhumaan kanssani siellä, kun Hän vei minut sinne Valtaistuimen eteen ja Kirkkaus peitti sen. ISÄ istui Valtaistuimella ja sitten Hän avasi silmäni ja näin KARITSAN Kirkkaan Valtaistuimen. Hän ilmestyi kuin teurastettuna ja veri virtasi kirkkaudessa Hänen rinnastaan ja kaulastaan. Sen jälkeen annoin ne profetiat, ne vaihdokset ja muutokset Jerusalemissa. Johannes tuli ja katosi minuun ja sitten KARITSA tuli luokseni. Kaikki nämä asiat olen puhunut, rakkaat ihmiset. Jotkut niistä ovat myös peitettynä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun seisoin JUMALAN Valtaistuimen edessä, mutta katsokaa nyt, rakkaat ihmiset.

Hän esittelee tässä Taivaan seurakunnalle. Hän sanoo, että Taivas on se paikka, jossa tulemme näkemään KRISTUKSEN kasvoista kasvoihin ja Hänen kirkkautensa säteilyn ja silmien tulen, kielensä miekan, Hänen Majesteettisuutensa, kiivautensa, Voittajan, voittoisan Kuninkaan. Hän sanoo, että se on se paikka, jossa on JUMALAN Valtaistuin. Me tulemme näkemään JUMALAN Valtaistuimen, palvomaan ja ylistämään ja näemme JUMALAN kasvoista kasvoihin. Kuinka valtavaa! Kuka haluaa silloin mennä helvettiin? Taivas on se, missä on JUMALAN Valtaistuin ja siinä on istuja.

3 Ja istuja oli näöltänsä jaspis-ja sardionkiven kaltainen; ja valtaistuimen ympärillä oli taivaankaari [sateenkaari], näöltänsä smaragdin kaltainen. (Ilm. 4:3)

Voitteko kuvitella kuinka kallisarvoinen, kallis ja säteilevä ja loistava! Hän kertoo meille nyt Taivaan loisteesta, jota kukaan ei halua sivuuttaa. Voitteko kuvitella sitä kirkkautta ja aarretta loistamassa ja peittämässä JUMALAN Valtaistuimen. Tämä on se, kuinka loistokas, tyylikäs ja sädehtivä Taivas on! Se on mahtava paikka, rakkaat ihmiset. Hän on vienyt minut sinne monta kertaa. En ole kuvaillut teille tätä. Sanoin, että tänään minun täytyy tuoda tämä, jotta voitte ymmärtää, että tämän Herätyksen tarkoituksena, kun menemme Nairobiin sinne suuren Herätyksen keskelle; sen tarkoituksen on Taivas, jotta voitte mennä Taivaaseen! Jotta voitte valmistautua ja mennä Taivaan Valtakuntaan. Ottaen huomioon sen upean loisteen, kirkkauden, säteilyn ja aarteen, niin voitte nyt jättää kaiken ja pitää huolta, että pitäydytte vanhurskaudessa ja pyhyydessä ja menette sisälle Taivaaseen. Kuinka upeaa! Hän sanoo:

4 Ja valtaistuimen ympärillä oli kaksikymmentä neljä valtaistuinta, ja niillä valtaistuimilla istui kaksikymmentä neljä vanhinta, puettuina valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli päässänsä kultaiset kruunut. (Ilm. 4:4)

Olen nähnyt tämän ja kuvaillut tätä, kun Hän vei minut sinne ja seisoin kahden vanhimman luona. Seisoin JUMALAN Valtaistuimen edessä ja Kirkkaus peitti sen koko Valtaistuimen. Olen nähnyt sen ja puhunut tästä joka puolella, vuodesta 2003 tammikuusta alkaen. Niiden vanhinten valtaistuimet ovat myös Kirkkauden peittämiä. Se mitä Hän teki, Hän peitti sillä samalla Kirkkaudella, joka on Valtaistuimella myös niiden vanhinten valtaistuimet. Kirkkaus virtasi ja ympäröi myös heidän valtaistuimet, mutta pystyit kuitenkin näkemään ne vanhimmat. Jopa siellä missä seisoin, oli Kirkkaus, joka peitti minut aina rintaan saakka. JUMALAN Kirkkaus, Taivaan Kirkkauden loiste. Hän kuvailee Taivasta. Hän sanoo, että Taivas on JUMALAN Kirkkauden koti. Hän puhuu Israelin patriarkoista ja apostoleista. Hän jatkaa sanoen:

5 Ja valtaistuimesta lähti salamoita ja ääniä ja ukkosen jylinää; ja valtaistuimen edessä paloi seitsemän tulisoihtua, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä. 6 Ja valtaistuimen edessä oli ikäänkuin lasinen meri, kristallin näköinen; ja valtaistuimen keskellä ja valtaistuimen ympärillä oli neljä olentoa, edestä ja takaa silmiä täynnä. (Ilm. 4:5-6)

Hän sanoo: Taivas on paikka, jossa tulemme näkemään JUMALAN Valtaistuimen kasvoista kasvoihin. Kuinka mahtavaa! Kuinka voimallista, rakkaat ihmiset. Hän sanoo:

7 Sillä ei Herra, Herra, tee mitään ilmoittamatta salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille. (Aamos 3:7)

Kuinka mahtavaa, että Hän on paljastanut minulle Taivaasta. Ja ne Portaat on laskettu alas Taivaalle. Puhuessamme Taivaasta Fil.1:23, vieläkin rakennamme tätä opetusta Taivaasta.

23 Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi; (Fil. 1:23)

Hän käyttää tätä kuvatakseen Taivasta, että Taivas tulee olemaan paljon paljon paljon parempi! Sitä ei voi verrata mihinkään. Se on paljon parempi kuin maailma. Tästä syystä meidän tulee investoida ja valmistautua Taivaaseen. Hän sanoo, että se on paikka, jossa tulemme olemme HERRAMME KRISTUKSEN kanssa ikuisesti. Kuinka voimallista, rakkaat ihmiset. Vapahtajan kanssa, rakastaen Häntä, palvoen ja ylistäen Häntä. Sanon aina, että kun vihdoin saan päätökseen sen mission, tehtävän, jonka kanssa HERRA on lähettänyt minut. Olen nähnyt jo ennalta, kun ne Kaksi Todistajaa saavat päätökseen työnsä he menevät makaamaan kasvoilleen maahan KRISTUKSEN ja JEHOVA JUMALAN jalkojen juurelle, täysin maaten vatsallaan kasvot maassa ja kädet suorina Taivaassa. Kaipaan tuota päivää. Olen suunnitellut tuota, että kun vihdoin saatan päätökseen mission, kaipaan sitä kuinka voin polvistua makaamaan ISÄ JEHOVA JUMALAN, KRISTUKSEN ja PYHÄN HENGEN eteen sanoen, MESSIAAN HERRAUDEN eteen sanoen, että olen saanut päätökseen mission. Olen aina kaivannut sitä, koko ajan, monia vuosia.

Hän sanoo tässä, että Taivas on paikka, jossa tulemme olemaan KRISTUKSEN kanssa ikuisesti, ISÄ JUMALAN kanssa ikuisesti, PYHÄN HENGEN kanssa ikuisesti, ISÄ JUMALAN huolenpidon ja suojeluksen ja HERRAUDEN alla. Tämä on voimallista! Jos menette 2. Kor.4:18 rakkaat ihmiset,

18 meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia. (2. Kor. 4:18)

Hän käyttää tätä Sananpaikka kuvatakseen vieläkin Taivasta. Hän sanoo, että Kristuksen seurakunta maailmanlaajuisesti, tänä tärkeänä hetkenä tulisi olla keskittynyt Taivaan Valtakuntaan, joka on ikuinen, kun tämä täällä on tilapäinen. Sinun ei tarvitse mennä ylipistoon oppimaan, että tämä maailma täällä on ikuinen, joten sinun täytyy keskittyä iankaikkisuuteen. Tämä on absoluuttisen selvää kaikille. Luuk. 23 Hän sanoo, rakkaat ihmiset, kun vieläkin puhumme Taivaasta, tuoden teille ymmärryksen miltä Taivas näyttää. Hän puhuu tässä Taivaasta Siunatut Pyhät.

43 Niin Jeesus sanoi hänelle: "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa." (Luuk. 23:43)

JEESUS oli Ristillä ja oli tämä syntinen rikollinen, joka aneli Häneltä, pyydän muista minua, kun menet Valtakuntaasi. JEESUS kutsuu tässä Taivasta Paratiisiksi. Te tiedätte, miltä Paratiisi näyttää. Siellä ei ole kuolemaa, ahdistusta, ei kipua, ei pelkoa, ei surua, ei itkua, ei työttömyyttä, ei syöpää, ei sairautta, ei avioeroja. Se tulee olemaan Paratiisi. Ikuista iloa ja siunausta. Hän sanoo, että Taivas on Paratiisi ja seurakunnan tulisi keskittyä Paratiisiin. Kun näen kristittyjä kävelevän maailmassa, odotan näkeväni Taivaan kansalaisuuden, Taivaan kansalaisia. Näet heissä ilon, koska he keskittyvät Paratiisiin, joka on tulossa. Heidän kansalaisuutensa on Paratiisissa, Taivaassa. Puhumme Taivaasta, rakkaat ihmiset, vanhurskaiden kodista, seurakunnan kodista, jossa seurakunta tulee olemaan, jossa pyhät valitut tulevat olemaan.

Olen nähnyt joidenkin teistä sisäänpääsyn Taivaaseen, jotkut ovat täällä Nairobin toimistolla. Tiedäthän, pystyn näkemään, Hän näyttää minulle melko paljon. Psalmit 23:1-6, rakkaat ihmiset. Fokus on jae 6. Katsokaa mitä Hän sanoo:

1 Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. 2 Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. 3 Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. 4 Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. 5 Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. 6 Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti. (Ps. 23:1-6)

Hän puhuu jakeessa 6 Taivaasta. Hän antaa meidän tietää, että Taivas on HERRAN Talo, jossa tulemme olemaan suojassa, turvassa ja huolenpidossa, ilossa ja rauhassa iankaikkisesta iankaikkiseen. Se on meidän kotimme. Jonne menemme ja tunnemme, että tämä on kotimme. Yksi perhe yhdessä nyt. Me tulemme näkemään heidän puhuvan siitä mitä tapahtui maailmassa, kuinka me kärsimme, mitä kävimme läpi ja pääsimme niiden yli ja voitimme ja myös heistä, jotka eivät päässeet sisälle. Gal. 4:26, vieläkin puhumme Taivaasta, tuoden Taivaan teille, että voitte nyt juhlia niitä ihmeitä.

25 sillä Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen. 26 Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme. (Gal. 4:25-26)

Hän kuvaa Taivasta tässä Uutena Jerusalemina, rakkaat ihmiset. Matteus 16, Katsotaan sitä valtavaa Profetiaa, jonka JEESUS antoi, Matt. 16:28, katsotaan mitä Hän sanoo siellä.

28 Totisesti: tässä joukossa on muutamia, jotka eivät kohtaa kuolemaa ennen kuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan valtakuntansa kuninkaana." (Matt. 16:28)

Hän Puhuu JUMALAN Valtakunnasta, MESSIAAN Valtakunnasta, JUMALAMME Taivaan Valtakunnasta, Ikuisuuden Valtakunnasta. Kuinka mahtavaa! Luukas 9:27, katsokaa mitä Hän sanoo tässä.

27 Totisesti minä sanon teille: tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Jumalan valtakunnan." (Luukas 9:27)

Hän vieläkin kuvailee Taivaan Valtakuntaa. HERRA antaa Profetian seurakunnalle. Matt. 17:1-9.

1 Ja kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja hänen veljensä Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle, yksinäisyyteen. 2 Ja hänen muotonsa muuttui heidän edessään, ja hänen kasvonsa loistivat niinkuin aurinko, ja hänen vaatteensa tulivat valkoisiksi niinkuin valo. 3 Ja katso, heille ilmestyivät Mooses ja Elias, jotka puhuivat hänen kanssansa. 4 Niin Pietari rupesi puhumaan ja sanoi Jeesukselle: "Herra, meidän on tässä hyvä olla; jos tahdot, niin minä teen tähän kolme majaa, sinulle yhden ja Moosekselle yhden ja Eliaalle yhden". 5 Hänen vielä puhuessaan, katso, heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä". 6 Kun opetuslapset sen kuulivat, lankesivat he kasvoilleen ja peljästyivät kovin. 7 Niin Jeesus tuli heidän tykönsä, koski heihin ja sanoi: "Nouskaa, älkääkä peljätkö". 8 Ja kun he nostivat silmänsä, eivät he nähneet ketään muuta kuin Jeesuksen yksinään. 9 Ja heidän kulkiessaan alas vuorelta Jeesus varoitti heitä sanoen: "Älkää kenellekään kertoko tätä näkyä, ennenkuin Ihmisen Poika on noussut kuolleista". (Matt. 17:1-9)

Siellä heillä on keskustelu ja Hän sanoo, että Hän tulee valmistamaan asioita. JEESUS Puhuu kanssanne. Näette hyvin selvästi, että HERRA JEESUS antaa Profetian Matteus 16:28 ja Luukas 9:27, että jotkut teistä, jotka seisotte täällä, ette maista kuolemaa, ennen kuin näette Kirkkauden Valtakunnan, Taivaan Valtakunnan ja sitten hetken päästä he menevät ylös vuorelle ja näkevät Kirkkauden. Se Profetia täyttyy siellä. He näkevät Taivaan Valtakunnan. Hetken päästä he näkevät Taivaan Valtakunnan, rakkaat ihmiset ja ne Taivaalliset Sotajoukot tulevan, Kirkastumisen. Kuka tahansa on nähnyt Kirkastumisen, on nähnyt Taivaan Valtakunnan, ennen kuoleman näkemistä. Ilmestyskirja 4. Nyt Hän puhu Johannekselle, Johannes oli yksi heistä, jotka seisoivat siellä, joka vastaanotti Profetian Matteus 16:28 ja meni Kirkastusvuorelle ja näki Taivaan Valtakunnan tulevan alas, kuten myös Hän, joka Puhuu kanssanne.

1 Sen jälkeen minä näin, ja katso: taivaassa oli ovi avoinna, ja ensimmäinen ääni, jonka minä olin kuullut ikäänkuin pasunan puhuvan minulle, sanoi: "Nouse ylös tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva". 2 Ja kohta minä olin hengessä. Ja katso, taivaassa oli valtaistuin, ja valtaistuimella oli istuja. (Ilm. 4:1-2)

Nyt Johannes täyttää tämän Profetian tässä, Matteus 16:28 Profetian. Ennen kuolemaansa Johannes näki Taivaan Valtakunnan! Toisen kerran. Kuinka voimallista, rakkaat ihmiset! Kirkastumisessa he näkivät Taivaan Valtakunnan tulevan alas. Nyt Johannes viedään vihdoin Taivaaseen ja Häntä käsketään kirjoittamaan mitä hän näkee, jotta hän voisi tuoda sen seurakunnalle. Katsokaa mitä Hän sanoo tässä:

Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos joku pitää minun sanani, hän ei ikinä näe kuolemaa." (Johannes 8:51)

Joten Johanneksesta tulee todella Matteus 16:28 profetian ruumiillistuma, kuten nyt myös tämän Johannes 8:51 profetian. Joten tämä on se profetia, jonka JEESUS antoi ja sitten Johannes menee Taivaaseen ja saa sen ilmestyksen. Käytän Raamattua, jotta voin tuoda teille nyt sen mitä olen nähnyt, kuten JUMALAN Valtaistuimen. Joka kerta kun Hän vie minut Valtaistuimensa eteen ja Hän vie minut jopa Uuteen Jerusalemiin, Elämän Puulle. Se on mahtavaa, rakkaat ihmiset. Et halua sivuuttaa Taivasta ja mennä ja palaa helvetissä demonien ja saatanan kanssa rikin ja kalman hajussa. Muistakaa, että olen ollut helvetissä. JUMALA vei minut myös helvettiin. Se oli uskomatonta mitä näin! Se palaminen, haju ja tuli ja se kaikki! hän halusi minun opettavan tästä teille ja sitten Hän toi minut takaisin, jotta voisin varoittaa teitä. Kukaan ei koskaan saarnannut helvetistä yhtä paljon kuin HERRA JEESUS itse, jotta voitte välttää sinne menemistä, rakkaat ihmiset. Taivaan edut ovat niin selkeät. Miksi haluaisin saarnata helvetistä?

Haluan saarnata Taivaasta nyt. Nyt voimme kääntää rakkaat ihmiset Ilmestyskirja 5 ja alkaa tutkimusmatka Taivaasta. Ilmestyskirja 5, rakkaat ihmiset. Puhutaan nyt Taivaasta, sen jälkeen kun olemme rakentaneet tätä upeaa perustaa tässä saarnassa.

1 Ja minä näin valtaistuimella-istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen kirjoitetun, seitsemällä sinetillä suljetun. (Ilm. 5)

Taivas on paikka, jossa on JUMALAN Valtaistuin. Olen saarnannut tästä Kirjakääröstä. Olen saarnannut neljän Apokalypsin ratsumiehen vapauttamisesta ja pohjimmiltaan jokainen niistä on nollalähtölaskenta siihen missä olemme nyt. Olen monesti sanonut teille, että katsokaa tuo Kirjakäärö ja kuka on arvollinen avaamaan sen, on itseasiassa se alkuperäinen suunnitelma ihmiskunnalle ja seurakunnan lunastamiselle. Tarkoittaen, että Taivas on Lunastamisen Koti. Se on mitä Hän sanoo tässä. Se on JUMALAN lunastuksen koti, lunastettujen ihmisten koti, kun sinut on lunastettu kuolemasta. Kuka tahansa on Taivaassa, on lunastettu.

1 Ja minä näin valtaistuimella-istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen kirjoitetun, seitsemällä sinetillä suljetun. 2 Ja minä näin väkevän enkelin, joka suurella äänellä kuulutti: "Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit?" 3 Eikä kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa siihen. 4 Ja minä itkin kovin sitä, ettei ketään havaittu arvolliseksi avaamaan kirjaa eikä katsomaan siihen. 5 Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä". 6 Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan.

Kuvailen teille mitä HERRA on näyttänyt minulle. Toisin sanoen Hän sanoo, että Taivaassa tulemme olemaan jopa ihmeissämme siitä kuka on MESSIAS, koska nyt näet niiden neljän Olennon Hänen ympärillään, he jotka ovat ISÄN JUMALAN itsensä ympärillä. On niin paljon liittyen MESSIAASEEN, jota en ole jakanut kanssanne, jopa MESSIAAN ja Hänen, joka puhuu kanssanne yhteys. Olen jakanut siitä vain osittain. Nyt Hän sanoo, että MESSIAAN Majesteettisuuden Koti, nähdä Hänet Majesteettisuudessa Valtaistuimellaan, rakkaat ihmiset.

Karitsalla on 7 sarvea ja olen opettanut teille pitkän aikaa siitä pedosta, joka on tulossa ja sen 10 sarvesta, 7 päästä ja niistä kruunuista (ilm. 13). Olen saarnannut tästä ympäri maailman. Ne sarvet kuvaavat sen Valtakunnan tai kuninkaan auktoriteettia. Tässä Hän kertoo meille jotakin hyvin ihmeellistä. Tässä on paljon ilmestystä, että myös sillä Karitsalla on 7 sarvea. HERRA käyttää tätä näyttääkseen, että Taivaassa tulee olemaan ihmisen synnistä lunastamisen mission täydellistäminen, kun ihmisen lunastaminen synnistä on saavutettu. Jos käännät kanssani 1. Moos. 1, siellä Hän sanoo sen vieläkin selkeämmin. Hän sanoo:

31 Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, kuudes päivä. (1.Moos. 1:31)

Hän puhuu, että tuli kuudes päivä. Kun menet 1. Moos. 2, Hän sanoo:

1 Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa. 2 Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt. 3 Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt. (1. Moos. 2:1-3)

Ja nyt voimme mennä takaisin Ilm. 5. Nyt ymmärrätte ne seitsemän sarvea, joita MESSIAS pitelee Taivaassa.

6 Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan. (Ilm. 5:6)

Nyt ymmärrätte, että ne 7 sarvea puhuvat JUMALAN auktoriteetin täydellistämisestä, joka on annettu MESSIAALLE. Luku seitsemän on täydellisyyden luku. Se tarkoittaa täydellistämistä, täydellisyyttä. Ja luomistyön täydellistämistä, jonka Hän oli saanut päätökseen. Täällä seitsemän sarvea tarkoittaa Kuninkuuden ja Valtakunnan ja MESSIAAN hallintakauden auktoriteetin täydellistämistä. Toisin sanoen sen täydellisen auktoriteetin ja ne 7 silmää täydellistä viisautta ja ymmärrystä. Se puhuu MESSIAAN Kuninkuudesta ja hallintakaudesta, miltä se tulee näyttämään. Hän kuvailee Taivasta tässä, rakkaat ihmiset, lunastuksen kotia. Hän sanoo, että se on koti, jossa tulemme näkemään MESSIAAN Hänen Majesteettisuudessaan ja loistossaan. Tämä on ilmestys MESSIAASTA, joka tulee tapahtumaan siellä.

7 Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä. 8 Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset, 9 ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista 10 ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä". 11 Ja minä näin, ja minä kuulin monien enkelien äänen valtaistuimen ja olentojen ja vanhinten ympäriltä, ja heidän lukunsa oli kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat, 12 ja he sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen". 13 Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti! 14 Ja ne neljä olentoa sanoivat: "Amen", ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja kumartaen rukoilivat." (Ilm. 5:7-14)

Ja voit lisätä siihen auktoriteetti ja kalleudet ja kaikki se kallisarvoinen, joka kuuluu Karitsalle! Tarkoittaen, että Taivas on paikka, jossa Karitsa tullaan palkitsemaan meidän, seurakunnan lunastamisesta. Taivas on paikka, jossa tulemme palvomaan HERRAA, KRISTUSTA ja PYHÄÄ HENKEÄ iankaikkisesta iankaikkiseen loistossa, ilossa ja rauhassa. Tulemme laulamaan ”Hallelujaa” JUMALALLE ja KRISTUKSELLE, KARITSALLE, sekä PYHÄLLE HENGELLE ja Hänen Herraudelle ikuisesti. Se tulee olemaan mahtava juhla ja sitä verrataan hääjuhlaan, joka ei koskaan lopu, rakkaat ihmiset. Se on juhla ja ylistys, joka ei koskaan lopu. Näette rakkaat ihmiset, että HERRA esittelee teille Taivaan valtavalla tavalla. Hän sanoo, että Taivas on pelastuksen objekti. Tämä on syy, miksi menette seurakuntaan.

Olen sanonut uudestaan ja uudestaan, että olen ollut joka puolella maailmaa valmistaen tietä HERRANI Tulemukselle. Siinä prosessissa en ole koskaan löytänyt ketään sanovan, että se syy miksi käyn seurakunnassa on se, että haluan mennä Taivaaseen. Taivas on kristillisen pelastuksen objekti, kohde. Tästä syystä armon pelastus annettiin. Tästä syystä MESSIAS tuli ja tästä syystä tämä saarna on todella todella keskeinen.

Haluan tarkastella muutamaa asiaa tässä. Luimme Ilm. 1, siitä kuinka Johannes vietiin Taivaaseen ja hän näki kaiken. Hän näki KRISTUKSEN. Se vaate ulottui aina hänen jalkateriinsä saakka. Hän näki kultaisen vyön ja hänen hiuksensa, tulen liekit hänen silmistään. Me olemme nähneet tämän kuvauksen. Kun menette 1. Tessalonikalaiskirjeessä hän antoi hyvin tärkeän ohjeistuksen liittyen Taivaaseen.

16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin [Taivaaseen]; 17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa. 18 Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla. (1. Tess. 4:16)

Hän puhuu nyt seurakunnasta ja siitä miten seurakunnan tulisi suhtautua Taivaaseen. Hän puhuu pyhistä valituista, heistä, jotka ovat olleet uskollisia HERRALLE, jotka ovat noudattaneet vanhurskauden käskyä. He, jotka ovat vastaanottaneet PYHÄN HENGEN ja hylänneet tämän maailman rappion, ne minihameet, tiukat housut, kaiken sen moraalittomuuden, jota näet seurakunnassa. He, jotka ovat valinneet vanhurskaat tiet, HERRAN tiet, sen kapean tien (Matt. 7:13-14). Tässä Hän sanoo, että nyt he tulevat menemään sisälle. JUMALA ITSE, HERRA JEESUS ITSE tulee astumaan alas niitä Taivaan Portaita, jotka ovat laskettu. Halleluja! Ottaen heidät JUMALAN Valtakuntaan. Hän sanoo, että tulemme olemaan Hänen kanssaan Taivaassa ikuisesti yhdessä Hänen ISÄNSÄ ja meidän ISÄMME kanssa. Hänen JUMALANSA ja meidän JUMALAN, joka on minun ainoa Ystäväni täällä maailmassa. Näette 1. Korinttolaiskirjeessä saman asian. 1. Kor. 15, Hän tuo seurakunnalle saman sanoman liittyen Taivaaseen, rakkaat ihmiset. Hän sanoo:

50 Mutta tämän minä sanon, veljet, ettei liha ja veri voi periä Jumalan valtakuntaa (ts. ei voi mennä Taivaaseen), eikä katoavaisuus peri katoamattomuutta. 51 Katso, minä sanon teille salaisuuden: emme kaikki kuolemaan nuku, mutta kaikki me muutumme, 52 yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, viimeisen pasunan soidessa; sillä pasuna soi, ja kuolleet nousevat katoamattomina, ja me muutumme. 53 Sillä tämän katoavaisen pitää pukeutuman katoamattomuuteen, ja tämän kuolevaisen pitää pukeutuman kuolemattomuuteen. 54 Mutta kun tämä katoavainen pukeutuu katoamattomuuteen ja tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, silloin toteutuu se sana, joka on kirjoitettu: "Kuolema on nielty ja voitto saatu 55 "Kuolema, missä on sinun voittosi? Kuolema, missä on sinun otasi?" 56 Mutta kuoleman ota on synti, ja synnin voima on laki. 57 Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka antaa meille voiton meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta! 58 Sentähden, rakkaat veljeni, olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa. (1. Kor. 15:50-57)

Tarkoittaen, että Taivas on voiton koti. Taivas on paikka, jossa kuolema ei voi enää koskea sinuun. Siellä ei ole kuolemaa, eikä syntiä, sillä synnin palkka on kuolema. Ne surut, jotka näet, kuoleman, itkun ja valituksen ja sen tuskan, murhat ja verenvuodatuksen, jonka näet maailmassa. Niitä ei tule olemaan Taivaassa, rakkaat ihmiset. Se on ikuinen vanhurskasten koti, JUMALAN itsensä turvapaikka ja suojelus. Tämä kuolema, jonka näet vaivaavan maailmaa tänä päivänä ei tule ikinä häiritsemään enää sinua, kun menet Taivaaseen. Kuinka upeaa! Kuinka kannattavaa ja arvokasta valmistautua. Kuinka kaunista mennä Taivaaseen! Kuinka viisasta seurakunnalle! Hän puhuu Taivaan Kirkkaasta Valtakunnasta, joka on koko armon pelastuksen mission tarkoitus. Taivas, Taivas, Taivas, Taivas!

Joten kun näet tämä päivänä seurakunnan Australiassa, Uudessa-Seelannissa, näet seurakunnan Helsingissä, Jyväskylässä tai missä tahansa, Tukholmassa, Brasiliassa, näet heidät syvällä synnissä ja sanot: Voi ei! Oi, minun HERRANI! Nämä ihmiset eivät ole edes vielä ymmärtäneet KRISTUKSEN Mission tärkeintä ydin asiaa. Hän tuli ja valmisti seurakunnan Taivaaseen, vapauttaen seurakunnan Taivaaseen. Kuinka he voivat menettää fokuksen?

Toisin sanoen, HERRA Sanoo, että jos katsot MESSIAAN Missiota ja tehtävää maailmassa. Hän sanoo, että tämä on se paradigma ja kronologia, jonka Hän asettaa: Numero 1) Seurakunnalle puhuminen ja sen valmistaminen ylöstempausta varten. Toisin sanoen, seurakunnan vapauttaminen ylöstempausta varten, eli MESSIAAN Tulemuksen agenda on ylöstempaus. Minulla on tietysti eri agenda ylöstempauksen jälkeen. Jotta sinut voidaan ottaa mukaan ylöstempauksessa, jotta voit mennä sisälle Taivaaseen.

Hän, joka puhuu kanssanne, Hänellä on eri Missio. Ensimmäinen osa on ylöstempaus ja toinen osa rangaistus, oikeudellinen rangaistus, kun JUMALAN Tuomio tulee ja laskeutuu maailmaan sietämättömällä tavalla. Ahdistuksen- ja Suuren ahdistuksen ajan ja kaikki ne muut tapahtumat olen nähnyt. Olen nähnyt valtavan ajan, joka on niin paha, että tulee olemaan vitsauksia ja kaikkea sellaista, tuhon, kun maa avaa kitansa ja nielaisee kaupunkeja. Olen nähnyt itseni toisessa HERRAN Missioissa ja agendassa, toisessa JUMALAN Tehtävässä. Ensin näet ylöstempauksen sillä profeetallisella aikajanalla ja sen jälkeen Ahdistuksen ajan ja oikeudenmukaisen rangaistuksen. Numero 2) on rangaistus, rakkaat ihmiset. Numero 3) on JUMALAMME ilmestys, KRISTUKSEN ilmestys, MESSIAAN ilmestys.

Tulen puhumaan tästä ilmestyksestä, jotta näette sen, kuinka meidän menomme Taivaaseen eli Uuteen Jerusalemiin, joka on vanhurskaiden koti. Kun kuvailen sitä, niin jätät kaiken sen, mikä on vaivannut sinua ja sanot, että en halua sivuuttaa Taivasta ikinä. Teet Taivaasta agendasi, tehtäväsi. Pian luemme Ilm. 21. Nyt tämä astronomisen suuri voitelu on tullut, joka nostaa rammat ja avaa kuurojen korvat. Tämän vierailun fokus on Taivas, jotta seurakunta voi nähdä tämän kaiken ja valmistautua Taivaan Kirkasta Valtakuntaa varten. Muistakaa, kun MESSIAS tuli, Hän sanoi: Tehkää parannus! Taivaan Valtakunta on lähellä!

Katsotaan nyt Uuden Jerusalemin kontekstissa. Nyt näet hyvin selvästi, että kun menet Taivaaseen, niin siellä on nyt tämä pääsy Uuteen Jerusalemiin. Hän sanoo Ilmestyskirjassa 21,

1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. 2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu. 3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa.” (Ilm. 21:1-3)

Näette Ilmestyskirjassa 21:9-10:

9 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, ja puhui minun kanssani sanoen: "Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon". 10 Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä. (Ilm. 21:9-10)

Joten tämä on hyvin voimallista, koska nyt näette, että Johannes nostetaan korkealle vuorelle ja sitten siellä näette sen Uuden Jerusalemin. Luetaan seuraavat jakeet askel askeleelta Ilmestyskirjasta 21:

 2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.

11 ja siinä oli Jumalan kirkkaus; sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niinkuin kristallinkirkas jaspis-kivi;

Selitän teille tässä Taivaan loistoa. Nämä ovat nyt ne Taivaan kalleudet. Tämä on vanhurskaiden koti, jossa vanhurskaat tulevat olemaan. Tämä on nyt se Taivaan sanoin kuvaamaton aarre. Olen laittanut nämä Sanapaikat järjestyksen tarkoituksenmukaisesti teitä varten. Ilmestyskirja 21:

18 Ja sen muuri oli rakennettu jaspiksesta, ja kaupunki oli puhdasta kultaa, puhtaan lasin kaltaista.

12 siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet.

9 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, ja puhui minun kanssani sanoen: "Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon".

10 Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä.

2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu.

11 ja siinä oli Jumalan kirkkaus; sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niinkuin kristallinkirkas jaspis-kivi;

Katsokaa tätä hohtoa ja loistetta, rakkaat ihmiset!

18 Ja sen muuri oli rakennettu jaspiksesta, ja kaupunki oli puhdasta kultaa, puhtaan lasin kaltaista.

12 siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet.

18 Ja sen muuri oli rakennettu jaspiksesta, ja kaupunki oli puhdasta kultaa, puhtaan lasin kaltaista.

Teillä on kuva nyt siitä muurista ja portista.

14 Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.

Nyt katsomme muurin perustusta. Vien teidän kronologisessa järjestyksessä eteenpäin, jotta voitte saada sen kuvan tuosta kaupungista.

19 Ja kaupungin muurin perustukset olivat kaunistetut kaikkinaisilla kalleilla kivillä; ensimmäinen perustus oli jaspis, toinen safiiri, kolmas kalkedon, neljäs smaragdi, 20 viides sardonyks, kuudes sardion, seitsemäs krysoliitti, kahdeksas berylli, yhdeksäs topaasi, kymmenes krysoprasi, yhdestoista hyasintti, kahdestoista ametisti.

Voit vain kuvitella kuinka loistelias, hohtava ja säteilevä jaspis on. Ja safiiri on vieläkin loistavampi. Kaikki nämä ovat huippu kalliita, hohtavia, säteileviä ja kimaltavia metalleja. Joten Hän antaa teille kuvauksen, rakkaat ihmiset siitä muurista, porteista ja kalleuksista siellä. Ne ovat kaikki kallisarvoisia metalleja, rakkaat ihmiset. Vanhurskaiden koti on Uusi Jerusalem, rakkaat ihmiset.

11 ja siinä oli Jumalan kirkkaus; sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niinkuin kristallinkirkas jaspis-kivi.

Joten ei ole mitään, joka voi poistaa fokuksesi Taivaasta nyt! Et halua menettää tätä. Et halua kitua helvetissä, jossa on pimeys ja ihmiset itkevät kivussa. Se on kipua ja kärsimystä demonien ja paholaisen itsensä kanssa, palamista, kipua ja tuskaa. Madot syövät siellä. JEESUS sanoi, että se on paikka, jossa madot eivät koskaan kuole. Samaan aikaan ne toiset ihmiset Taivaassa tulevat olemaan suuressa loistossa!

12 siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet.

15 Ja sillä, joka minulle puhui, oli mittasauvana kultainen ruoko, mitatakseen kaupungin ja sen portit ja sen muurin.

Nyt olen esitellyt teille sen muurin ja portin ja perustuksen ja nyt esittelen teille, kuinka se enkeli mittaa sen kaupungin nyt.

16 Ja kaupunki oli neliskulmainen, ja sen pituus oli yhtä suuri kuin sen leveys. Ja hän mittasi sillä ruovolla kaupungin: se oli kaksitoista tuhatta vakomittaa. Sen pituus ja leveys ja korkeus olivat yhtä suuret.

Se on nelikulmio, rakkaat ihmiset, täydellinen. Sitten Hän menee jakeeseen 17, rakkaat ihmiset, jossa Hän käyttää ihmismittaa, enkelimäistä mittaa.

17 Ja hän mittasi sen muurin: se oli sata neljäkymmentä neljä kyynärää, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta.

Mennään seuraavaksi Ilmestyskirja 22:1-2.

1 Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. 2 Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi. (Ilm. 22:1-2)

Kuinka voimallista, rakkaat ihmiset! Vaiheittain kohti Uutta Jerusalemia, nyt. Jos nyt luet. Ilm. 21:22-23 ja olen järjestänyt tämän tiettyyn järjestykseen.

22 Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa. 23 Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa. (Ilm. 21:22-23)

Kuinka voimallista, rakkaat ihmiset! Ilm. 22:5:

5 Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti. (Ilm. 22:5)

Nyt Hän puhuu tässä kristityistä, pyhistä valituista tässä kaupungissa, jotka hallitsevat HERRAN kanssa. Tämä on todella upea kuva Taivaasta, rakkaat ihmiset.

2 Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi. 3 Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä. 4 ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa. (Ilm. 22:2-4)

Näette mitä esittelen teille, sen kaupungin ilon ja valon. He tulevat näkemään Hänen kasvonsa. Tätä tarkoitin, kun sanoin, että he tulevat näkemään JUMALAN kasvoista kasvoihin. Nyt kuulut JUMALALLE ja kukaan ei voi ottaa sinua enää pois sieltä.

24 Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa. 25 Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä ei siellä ole. 26 ja sinne viedään kansojen kunnia ja kalleudet. (Ilm. 21:24-35)

Hän kuvailee tässä jälleen Taivaan mahtavaa loistetta, johon seurakunnan tulisi keskittyä tässä hetkessä, kun näet rampojen kävelevän, sokeiden näkevän ja kuurojen kuulevan. Tämä on se kuvaus, joka pitäisi välähdellä muistissasi, välähdellä silmiesi edessä, välähdellen näössäsi ja katseessasi, se uusi Jerusalem, rakkaat ihmiset! Ja hän jatkaa sanoen, että siellä et näet Temppeliä ja siellä ei enää ole itkua. Ei enää itkemistä, ei kirousta. Se Taivaan Kirkkaus on vanhurskaiden koti.

Kuinka seurakunta voi keskittyä tämän maailman asioihin: Moraaliseen rappioon, moraalittomuuteen, abortteihin, kaikkeen siihen mitä näet, se alastomuus. Miksi? Missä on se vanhurskaus, joka saisi hänen keskittymisensä nyt Taivaaseen? Hän sanoo, että ne kadut ovat kultaa.

1 Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. 2 Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi. 3 Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä. 4 ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa. Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti. (Ilm. 22:1-3)

22 Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa. 23 Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa. 24 Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa. 25 Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä ei siellä ole, 26 ja sinne viedään kansojen kunnia ja kalleudet. 27 Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan. (Ilm. 21:22-27)

Elämän Kirja on se vanhurskaiden rekisteri, kirja, jossa on Taivaan kansalaisten nimet. Kuinka upea kaupunki!

1 Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole. 2 Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian, miehellensä kaunistettu. 3 Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa; 4 ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt." 5 Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".

6 Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen Alfa ja Omega, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi. 7 Joka voittaa, on tämän perivä, ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun lapseni. 8 Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin (seksuaalisesti moraalittomien) ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain (jopa seurakunnassa!) osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema." (Ilm. 21:1-4)

Tässä näet KRISTUKSEN koko mission täyttymyksen ja täydellistämisen. Hän kuvailee tässä hyvin selvästi Uuden Jerusalemin loistoa, sitä Uuden Jerusalemin muuria ja porttia, niitä Enkeleitä siellä, sitä perustusta, 12 heimon nimeä, 12 Apostolin nimeä. Hän puhuu kaupungin sisällä olevista kultaisista kaduista, siitä pääkadusta, joka on kultaa ja siitä joesta, joka virtaa JUMALAN Valtaistuimelta ja Karitsasta sinne Jerusalemin kaduille ja kummankin puolen on ne Elämän Puut. Sitten Hän sanoo, että tulemme olemaan siellä halliten Hänen kanssaan, nauttien ikuisuudesta jaspiksen ja kaikkien näiden kalliiden metallien loisteessa. Se JUMALAN mahtava loisto ja Kirkkaus. Ja Hän sanoo, että sen täydellistäminen on tehty.

9 Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, ja puhui minun kanssani sanoen: "Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon". 10 Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä, 11 ja siinä oli Jumalan kirkkaus; sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niinkuin kristallinkirkas jaspis-kivi; 12 siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet; 13 idässä kolme porttia ja pohjoisessa kolme porttia ja etelässä kolme porttia ja lännessä kolme porttia. 14 Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä. 15 Ja sillä, joka minulle puhui, oli mittasauvana kultainen ruoko, mitatakseen kaupungin ja sen portit ja sen muurin. 16 Ja kaupunki oli neliskulmainen, ja sen pituus oli yhtä suuri kuin sen leveys. Ja hän mittasi sillä ruovolla kaupungin: se oli kaksitoista tuhatta vakomittaa. Sen pituus ja leveys ja korkeus olivat yhtä suuret. 17 Ja hän mittasi sen muurin: se oli sata neljäkymmentä neljä kyynärää, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta. 18 Ja sen muuri oli rakennettu jaspiksesta, ja kaupunki oli puhdasta kultaa, puhtaan lasin kaltaista. (Ilm. 21:9-18)

Se on siis kaikista puhtainta puhdistetuinta kultaa ikinä. Neutrontähtien yhteentörmäys tuottaa erittäin puhdasta kultaa tässä maailmassa, entäpä sitten se kulta JUMALAN Valtakunnassa!

19 Ja kaupungin muurin perustukset olivat kaunistetut kaikkinaisilla kalleilla kivillä; ensimmäinen perustus oli jaspis, toinen safiiri, kolmas kalkedon, neljäs smaragdi, 20 viides sardonyks, kuudes sardion, seitsemäs krysoliitti, kahdeksas berylli, yhdeksäs topaasi, kymmenes krysoprasi, yhdestoista hyasintti, kahdestoista ametisti. 21 Ja ne kaksitoista porttia olivat kaksitoista helmeä; kukin portti oli yhdestä helmestä; ja kaupungin katu oli puhdasta kultaa, ikäänkuin läpikuultavaa lasia. (Ilm. 21:19-21)

Kuka haluaisi menettää tämän, rakkaat ihmiset? Valmistaudu Taivasta varten! Tämä on Taivaan loisto. Olisit väärässä, jos antaisit moraalittomuuden ja seksuaalisen himon vietellä mukanaan, jonka näet tässä maailmassa. Valmistaudu ikuisuutta varten! Se on upea. Kuka haluaa kitua helvetissä? Muista, että sinun täytyy viettää ikuisuus jossakin! Kuinka rukoilen, että vietät ikuisuutesi Taivaassa. Ja Hän sanoi, että liha ja veri eivät tule perimään tuota Kaupunkia. Turmeltuneisuus ja korruptio eivät tule perimään tätä kaupunkia. Kaikki he, jotka näin kipuavan niitä Portaita pitkin, ovat heitä, jotka ovat valinneet Matteus 7:13-14, sen Kapean tien, sillä he tiesivät Uuden Jerusalemin loiston.

Joka kerta, kun he kärsivät tämän maailman koettelemuksista ja vainoista, niin Uusi Jerusalem välähtelee heidän silmiensä edessä, välähtelee heidän muistissaan, välähtelee heidän silmiensä ja katseensa edessä. Joten he keskittyvät siihen iankaikkiseen voittoon. He sanovat: Ei! Se on ok. Tulen menemään Uuteen Jerusalemiin. Tulen saamaan hyvityksen ja palkinnon. Taivas on palkinnon koti. Nyt te tiedätte, että teidän fokuksenne tulee olla Taivas. Kirkkauden missio on Taivas. KRISTUKSEN missio on Taivas. Ristin missio on Taivas. Pelastuksen missio on Taivas. Hänen missionsa, joka puhuu kanssanne, on Taivas. Tästä syystä, koska Hän lähetti minut sanon nyt uudestaan, valmistakaa tie JUMALAN Valtakuntaa, Taivaan Valtakuntaa varten. Olen nähnyt MESSIAAN tulevan. Olen nähnyt JUMALAN Valtakunnan tulevan. Kiitos ja HERRA Siunatkoon teitä.

(OPETUS TAIVAASTA – Profeetta Dr. Owuor / Jeesus on Herra -radiossa 1.7.2018 www.jesusislordradio.info)

 

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia