HERRA KÄSKEE KAIKKIA KANSAKUNTIA SIIRTÄMÄÄN SUURLÄHETYSTÖNSÄ JERUSALEMIIN, ISRAELIN IKUISEEN PÄÄKAUPUNKIIN - PROFEETTA DR. OWUOR

Rakkaat ihmiset, tämä on neljäs keskustelu, joka tapahtui eilisyönä, eilen yöllä. Ja on ihmeellistä, sillä eilisyön on se yö, jos muistan hyvin, se on se yö, jolloin nukuin eniten. Nukuin vähiten, se oli ehkä muutama minuutti, joko kaksi tai kolme minuuttia. Ja sitten HERRALLA oli tämä valtava vierailu, HERRALLA JEHOVALLA, HERRALLA JUMALALLA Kaikkivaltiaalla Itsellään. Ja on niin paljon keskustelua, jota syydetty ulos aamusta lähtien tänään halki tämän päivän, koskien sitä, mitä HERRA Puhui eilen yöllä. Jaan nyt neljännen keskustelun.

Muistakaa, että ensimmäisessä osassa, Hän vei minut Karmelin vuorelle, Hän vei minut Karmelin vuorelle. Ja Hän näytti minulle ne tapahtumat, jotka tapahtuivat aiemmin. Ja minulla oli miekka kädessäni. Se on kaareutuva miekka, ulos päin kaareutuva, kaksiteräinen. Ja sitten vain käskystä kaikille niille väärille profeetoille, ja heitä oli sadoittain, että heidän tulee mennä maahan makaamaan, ja kukaan ei saa nostaa päätään ylös.

Ja sitten se keskustelu tuli, ja sitten se toinen keskustelu JUMALAN Kaikivaltiaan Valtaistuinsalissa Taivaassa, kun Hän vei minut sieltä Valtaistuimen luo, ja sitten Hän antoi minulle palkkion. Hän antoi minulle lahjan, regalo. Näitä valtavia puhtaan valkoisia, Loisteliaan Kirkkaita Lehtiä, joita Hän poimi Puusta, Hän poimi ne Elämän Puusta. Mutta vihreitä Lehtiä, on aina ollut vihreitä Lehtiä, paitsi tällä kertaa, kun Hän antoi ne minulle, suuren nipun, Hän sitoi ne ja niistä tuli super Loisteliaan Kirkkaat. Super Kirkkaat. Puhtaimman, Pyhimmän, valkoisimman Kirkkaat.

Ja olen Puhunut jo sen Profetian Parantumiskokouksesta, joka on tulossa, tulossa sunnuntaina, ja myös tulossa Australiaan. Ja tässä neljännessä keskustelussa. Kolmannessa keskustelussa Puhuin niiden Lehtien versomisesta kädessäni. Ja ne kasvoivat, ne kukkivat, ne moninkertaistuivat. Ne Lehdet antoivat kasvun niille valkoisille, puhtaan valkoisille Loisteliaan Kirkkaille kukille. Ja Sanoin, että on se valtava parantumisvoitelu, jonka HERRA on nyt asettanut tähän Palvelustyöhön alkaa liikkumaan eteenpäin tätä pisteestä eteenpäin.

Mutta haluan jakaa neljännen keskustelun kanssanne, rakkaat ihmiset. Näen, että kello on tarkalleen 20.30 Itä-Afrikan aikaan. Luen juuri nyt, 4. Moos. 24, ennen kuin jaan tämän neljännen keskustelun, jakeista 8-9. Tämä on se, mitä HERRAN Sana Sanoo:

8 Jumala vei sen pois Egyptistä; sen sarvet ovat kuin villihärän. Se syö suuhunsa viholliskansat, heidän luunsa se murskaa ja lävistää heidät nuolillansa. 9 Se on kyyristynyt, se on laskeutunut maahan kuin leijona, niinkuin naarasleijona-kuka uskaltaa sitä häiritä? Siunattu olkoon, joka sinua siunaa, kirottu, joka sinua kiroaa!"

Ja tämä oli Israel, josta HERRA Puhui, tämä on HERRA JEHOVA JAHVE Itse Puhumassa Israelille, Puhumassa Israelista. Ja näet tämän keskustelun heijastuksen 1. Moos. 12:1-3, koskien sitä suurta kansaa, jonka Hän lupasi Aabrahamille, jonka Hän tulisi nostamaan, Israelin kansan. Ja Hän Sanoi, että kuka tahansa siunaa Israelia, sitä HERRA Itse tulee siunaamaan. Ja kuka tahansa taistelee Israelia vastaan tai kiroaa Israelia, HERRA tulee taistelemaan heitä vastaan tai kiroamaan heidät.

Joten tässä osassa tänä iltana, tässä neljännessä keskustelussa, joka tulee esille viime yöstä, HERRA vei minut Jerusalemiin viime yönä. Ja Hän näytti minulle, kuinka Amerikan Yhdysvallat siirsi suurlähetystön Jerusalemiin, siirsi heidän suurlähetystönsä Tel Avivista Jerusalemiin, Tel Aviv Jafosta Yerushalayimiin, Jerusalemiin. Uudestaan, HERRA JEHOVA vei minut Jerusalemiin, ja näin, kuinka USA, Amerikan Yhdysvallat, voimakkain maa koko maailmassa, siirsi suurlähetystönsä Tel Aviv Yafosta Jerusalemiin. Ja pystyin näkemään Usa lipun liehuvan Jerusalemissa, Usan Jerusalemin suurlähetystössä.

Ja sitten siinä hetkessä HERRA JUMALA Kaikkivaltias, Hän Puhui. Ja tämä on se, mitä HERRA Sanoo: "Mutta missä ovat ne kristityt kansakunnat? Missä ovat kaikki ne muut kristityt kansakunnat? Miksi he eivät ole siirtäneet lähetystöjään Jerusalemiin?" Uudestaan, silloin HERRA kysyi: "Missä ovat ne kristityt kansakunnat?" Ja pystyin havaitsemaan sen ahdistuneisuuden Hänen sydämessään. Hän sai minut tuntemaan Hänen sydämensä, sen kuinka Hän tunsi Hänen sydämessään. En su corazón, espanjaksi. Hän tunsi sydämessään, että kristityt kansakunnat tekivät suurta karhunpalvelusta HERRALLE ja Israelille epäonnistumalla seurata perässä, epäonnistumalla siirtää suurlähetystönsä Jerusalemiin.

Sitten viimeisessä osassa Hän sanoi, että: "Missä ovat kristityt? Missä ovat kristityt uskovat? Miksi he eivät ole tulleet Jerusalemiin juhlimaan Usan suurlähetystön muuttamista Jerusalemiin?" Ja Hän antoi minun ymmärtää, että Hän odotti kaikkien kristittyjen maailmanlaajuisesti tulvivan Jerusalemiin juhlimaan Jerusalemin tunnustamista ikuiseksi ja jakamattomaksi Israelin pääkaupungiksi. Aivan kuten Amerikan Yhdysvallat on tienraivaajana, tienraivaajana näyttänyt tien. Ja tästä syystä olen jälleen lukenut 4. Mooseksen kirjan luvusta 24:8-9.

8 Jumala vei sen pois Egyptistä; sen sarvet ovat kuin villihärän. Se syö suuhunsa viholliskansat, heidän luunsa se murskaa ja lävistää heidät nuolillansa. 9 Se on kyyristynyt, se on laskeutunut maahan kuin leijona, niinkuin naarasleijona-kuka uskaltaa sitä häiritä? Siunattu olkoon, joka sinua siunaa, kirottu, joka sinua kiroaa!"

Tämä on se hetki, kun HERRA käskee kristittyjä kansakuntia puolustamaan Israelia. HERRA JEHOVA, Hän on vienyt minut Taivaan Valtaistuinsaliin ja sitten tuonut minut takaisin Israeliin ja Jerusalemiin, ja näyttänyt minulle, kuinka Usa siirsi heidän suurlähetystönsä Jerusalemiin Tel Aviv Yafosta, Tel Aviv Jaffasta, Tel Aviv Yafosta, aina Yerushalayimiin saakka. Ja HERRA kysyi ääneen kuultavalla Äänellä suuressa ahdistuksessa: "Mutta missä ovat ne kristityt kansakunnat?"

Ja Hän antoi minun ymmärtää, että Hän odotti kaikkia kristittyjä kansakuntia ympäri maailman siirtämään heidän suurlähetystönsä Jerusalemiin tunnustaen Jerusalemin ikuiseksi, jakamattomaksi juutalaisen kansakunnan, nimeltään Israelin, pääkaupungiksi.

Joten tänään käsken maailman kansakuntia siirtämään heidän suurlähetystönsä aloittaen ryöpyn, siirtäen heidän suurlähetystönsä Jerusalemiin tunnustaen Jerusalemin ikuiseksi jakamattomaksi juutalaisen kansakunnan pääkaupungiksi, JUMALAN omaisuuskansan, nimeltään Israelin.

Siunatut ihmiset, juuri nyt jopa tänään näitte, kuinka HERRA vei minut Karmelin vuorelle, muistuttaen niistä tapahtumista, jotka tapahtuivat aikana, jolloin kukaan teistä, jotka olette elossa tänä päivänä, ette olleet tässä maailmassa. Ne valtavat tapahtumat, jotka synnyttivät tämän Palvelustyön jälleen tänä päivänä, tämän Palvelustyön jälleensyntyminen tänä hetkenä. Ja kun luet niistä tapahtumista, jotka tapahtuivat tuona aikana, minulle se on hieman erilaista, koska olen siinä mukana, silloin näette sen rakkauden mielenlaadun, joka HERRALLA oli Israelia kohtaan.

Ja tämä on se hetki, kun HERRA pyytää, Hän käskee, että nuo kansakunnat, jotka totuudenmukaisesti tunnustavat kristittyä uskoa, siirtävät suurlähetystönsä Jerusalemiin tukien Amerikan Yhdysvaltoja, tukien Guatemalaa, tukien Israelin kansaa seisoen heidän tukenaan tässä hetkessä. Ei ole toista hetkeä seistä Israelin kanssa.

8 Jumala vei sen pois Egyptistä; sen sarvet ovat kuin villihärän. Se syö suuhunsa viholliskansat, heidän luunsa se murskaa ja lävistää heidät nuolillansa. 9 Se on kyyristynyt, se on laskeutunut maahan kuin leijona, niinkuin naarasleijona-kuka uskaltaa sitä häiritä? Siunattu olkoon, joka sinua [Israel] siunaa, kirottu, joka sinua [Israel] kiroaa!" 

Eikö HERRA olekin puhunut maailman kansakunnille tänään? MESSIAS on tulossa. Valmistakaa tie, rakkaat ihmiset. ISÄ JUMALA on Puhunut kanssani tästä valtavasta hetkestä, valtavista tapahtumista Israelissa Jerusalemissa. Ja muistakaa, että kaikki lopunajan Profetiat MESSIAAN tulemuksesta ja JEHOVA JAHVEN, ISÄNI Kirkkaan Valtakunnan tulemuksesta ja lopunajan tulosta pyörii, kiertää ja on suunnattu Israelin ympärille. MESSIAS on tulossa. Olkaa pyhät, rakkaat ihmiset. Toda. Shalom. Erev Tov. Toda.

(Profetia 5.6.2018. Profeetta Dr. Owuor / www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia