HAVAINTOJA, JOITA TEIMME SIITÄ MONUMENTAALISESTA MASSIIVISESTA VOITELUSTA JA ISÄ JUMALAN VIERAILUSTA SUNNUNTAINA 21.1.2018

 

Kallisarvoisat ihmiset, Tiesimme jo aamulla että tämä päivä (21.1.) ei tulisi olemaan kuin mikä tahansa normaali päivä perustuen niihin Profetioihin, joita Hän oli puhunut. Monet saapuivat jo eilen seurakuntiin ja kokouskentille odottamaan. Tämänkaltaisista tapahtumista tuli tämän Herätyksen merkkejä. Voisimmeko Suomessa kerätä kaikki rampamme, sokeamme, kuuromme ja odottaa koko yön yli heidän kanssaan avoimella ulkokentällä nukkuen, odottaen vierailuamme?

Tämä oli shokeeraava historiallinen HERRAN Vierailu, oli niin paljon rampoja, jotka palasivat kotiin kävelevinä. Nyt he opettelevat kävelemään ja tasapainottamaan itseään. 33 täysin sokeaa vapautettiin sokeudesta ja ja he opettelevat nyt elämään näön kanssa. Monia monia täysin kuuroja korvia avautui. Monican kuurojen koulusta Hän paransi melkein koko koulun oppilaat avaten heidän täysin kuurot korvansa. Taiata Tavetan kuurojen koulussa Hän avasi 20 kuuron korvat ja avasi 14 mykän kielet.

Joitain havaintoja, joita teimme tänään siitä valtavasta historiallisesta uskomattomasta HERRAN vieralusta jonka näimme sunnuntaina 21.tammikuuta, tein seuraavia havaintoja 1) Se oli ISÄ JUMALAN ITSENSÄ vierailu. 2) Tämä on korkein voitelu ikinä ainoastaan seuraava JUMALAA. Näimme kuinka HERRA JUMALA osoitti kaikkialla läsnäolemisen Palvelijassaan HERRAN Väkevimmässä Profeetassa. 3) HERRAN Väkevin Profeetta ei astunut ollenkaan ulos asunnostaan ei senttiäkään Nairobissa Keniassa. Kuitenkin ennen kuin Hän edes soitti radioon, Hän jo avasi sokeiden silmiä, kuurojen korvia ja nosti rampoja kävelemään. HERRAN Väkevin Profeetta on paljastettu meille peljättävästi. Voimme uudelleen ajatella ja miettiä kuinka lähestyä Häntä ja olla vuorovaikutuksessa Hänen kanssaan. Kuinka olemmekaan selvinneet JUMALAN Kaikkivaltiaan Tulessa? Hän olisi voinut tuhota meidät. Tänään pelkäsin, kun todistin tänään tätä korkeinta voitelua, joka on JUMALASTA seuraava.

Pelkäsimme kun todistimme tämän voitelun kaikkialla läsnäoloa. Ennen kuin Hän edes soitti radioon, niin ainoastaan Hänen läsnäolonsa maassa nosti niin paljon rampoja maan tomusta massoittain. Hän avasi niin monien sokeiden silmät massoittain ja he palasivat kotiin nähden. Kuurot ovat saaneet kuulonsa, heidät on poistettu hiljaisuuden maailmasta ja vapautettu. Tämä tapahtuu vain tässä seurakunnassa, jonka Hän on perustanut. Tämä on Taivaan siunaus. Tämä päivä on jättänyt ikimuistoisen merkin seurakuntaan, seurakunnan elämään, tämä on ISÄ JUMALAN ITSENSÄ vierailu.

Kaikki tämä monumentaalinen voitelu ja ISÄ JUMALAN vierailu maassa on sitä varten, että se nuhtelee meitä luopumuksesta seurakunnassa, siitä kuinka väärät profeetat ja valheapostolit vaeltelevat seurakunnassa ja hyväksikäyttävät ja väärinkäyttävät seurakuntaa ja JEESUKSEN VERTA JA RISTIÄ myyden tekaistuja ihmeitä. Siinä on vakava vaihtoehtokustannus. Näet ne väärät profeetat, valheapostolit ja valhe-evankelistat globaalissa kristillisessä TV:ssä. Et voi ostaa tätä rahalla mitä olemme nähneet tänään.

HERRA on käyttänyt tätä nuhdellakseen meitä luopumuksen takia seurakunnassa. Me emme voi mitata edes sitä mitä on tapahtunut meille tänään. Tämä on suuri Taivaan aarre, joka paljastettiin meille. Taivas tuli alas tänään 21. tammikuuta. Tämä on se minkä menetimme, koko ajan kun olimme siellä eksytyksessä kuunnellen niitä vääriä profeettoja ja vääriä tv-evankelistoja. Katsokaa mitä menetimme. Et voi ostaa tätä rahalla mitä olemme nähneet. Taivas tuli alas tänään. Emme voi edes mitata sen suuruutta mitä näimme tänään.

Tämä on se minkä menetimme postmodernismissa, eksytyksessä ja luopumuksessa jonka näette seurakunnassa tänä päivänä. Tämä on saanut seurakunnan menettämään tämän väkevän valtavan Taivaan aarteen seurakunnan elämässä, joka paljastettiin. Katsokaa kuinka Taivas tuli alas tänään. Katsokaa sitä valtavaa Taivaan aarretta, joka paljastettiin ja vapautettiin tänään. Jotakin muuta mitä havaitsin valtavassa ISÄN vierailussa on se, että tämä on tarkoitettu paljastamaan synti Kristuksen seurakunassa, jotta voimme hävetä ja kääntyä pois synnistä ja tehdä parannuksen.

Ainoastaan vanhurskaus, vanhurskaus Hänen Palvelijassaan, väkevimmässä Sanasaattajassa JUMALAN Valtaistuimelta toi Taivaan alas tänään 21.1. Tämä monumentaalinen voitelu ja ISÄ JUMALAN itsensä vierailu maassa on totisesti tullut herättämän nukkuvan uneliaan Kristuksen seurakunnan tähän hetkeen, johon olemme saapuneet. Tämä massiivinen HERRAN vierailu tulee, jotta voimme herätä unesta ja ymmärtää tätä aikaa mitä elämme, koska vapautuksemme, MESSIAAN tulemus on tullut lähemmäksi.

Tämä massiivinen monumentaalinen voitelu ja vierailu on tullut saamaan meidät seurakunnan kaipaamaan JUMALAN läsnäoloa elämässämme seurakuntana. Ainoastaan HERRAN läsnäolo, HERRAN Siunauksen läsnäolo maassa voi nostaa rammat epätoivoisista kivuliaista tiloista ja avata täysin sokeat silmät ja avata täysin kuurot korvat ja puhdistaa pois lepran. Teimme myös havainnon, että tämä peljättävä ISÄ JUMALAN suurin vierailu on tullut ravistelemaan Kristuksen seurakuntaa herättäen hänet tähän hetkeen unesta, hetkeen joka on tullut. Tämä valtava voitelu on tullut kutsumaan seurakuntaa parannuksentekoon ja palaamaan pyhyyteen. Kuinka kaunis ja voimallinen onkaan HERRAN pyhyys. Tämä on tullut ennallistamaan JEESUKSEN GOLGATAN RISTIN VOIMAN JA AUKTORITEETIN. Tämä monumentaalinen voitelu on tarkoitettu ennallistamaan JEESUKSEN VEREN LOISTELIAAN VOIMAN JA AUKTORITEETIN Kristuksen seurakunnassa.

Tämä massiivinen peljättävä voitelu, joka on vain JUMALASTA seuraava ja ISÄ JUMALAN vierailu maassa on tullut ennallistamaan seurakunnan todistuksen. Kuinka upeaa. Sen todistuksen, joka rikottiin raha-skandaaleilla seurakunnassa ja moraaliittomuuksien ja seksuaalisyntien skandaaleilla, väärien profeettojen ja valheapostolien skandaaleilla, menestysteologian skandaaleilla, josta puuttuu pyhyys. Se on tullut ennalistamaan kristillisen pelastuksen auktoriteetin, jotta se voisi loistaa pyhyyden valoa kuolevalle maailmalle. Kuinka se seurakunta, joka eli synnissä ja niissä kaikissa skandaaleissa voisi edes pidellä pelastuksen auktoriteettia?

JEESUS sanoi: Minä olen maailman valkeus ja se kuka seuraa minua ei pimeydessä vaella, mutta hänellä on elämän valo. Hän kääntyi ympäri ja sanoi seurakunnalle: Te olette maailman valkeus. Kuitenkin kun synti tuli seurakuntaan, se toi pimeyden mukanaan kristittyjen elämään. Hän on tullut ennallistamaan kristillisen pelastuksen auktoriteetin loistamaan Kristuksen valoa kuolevalle maailmalle. Teimme muistiinpanoja tästä vieralusta. Tämä monumentaalinen voitelu ja ISÄ JUMALAN vierailu maassa on saanut pakanat kaipaamaan JEESUSTA ja valmistamaan tien MESSIAAN loisteliaalle tulemukselle. Tänään näimme heidän juoksevan muista uskonnoista JEESUKSEN luokse, koska he yhtäkkiä tajusivat, että ainoastaan JEESUS on maailman Vapahtaja, Lunastaja, valkeuden lähde. Nyt he voivat vastaanottaa JEESUKSEN ja kääntyä pois epäjumalan palvonnasta ja synnistä ja alkaa valmistaa tietä MESSIAAN loisteliaalle tulemukselle.

Tämä mitä todistimme tänään, ennen kuin HERRAN Väkevin Profeetta soitti livenä radioon, ainoastaan Hänen läsnäolonsa nosti rammat, avasi sokeiden silmät ja kuurojen korvat. ISÄ JUMALAN vierailu maassa on tullut paljastamaan, että täällä Kenissa sato on kypsää! Tänään HERRAN Väkevin Profeetta osoitti selvästi JEESUKSEN KRISTUKSEN valkeuden, kristityn pelastuksen valon. Kuinka valtavaa ja upeaa, että monet juoksivat JEESUKSEN luokse tänään.

Nyt pellot ovat valmiina Keniassa. Tämä kertoo Kenialle, että nyt tulee korjata sato HERRAN sadonkorjuuta varten, jotta emme menetä yhtäkään heistä. Tämän tarkoitus miksi ISÄ käytti HERRAN Väkevintä Profeettaa tekemään kaiken tämän kansakuntien silmien edessä, oli paljastamaan Hänen väkevimmän ja kirkastetuimman Profeettansa. Tänään Hänet on paljastettu peljättävimmällä tavalla ISÄ JUMALAN KAIKKIVALTIAAN toimesta. Taivas on käyttänyt tätä monumentaalista voitelua ja ISÄ JUMALAN vierailua tehdäkseen kaikki nämä ihmeet kertoakseen kansakunnille, että kun todistimme tätä, niin kansakunnat voivat pelätä Häntä sen tähden kuinka lähellä Hän on JEHOVA JAHVEA, ISÄ JUMALAA ITSEÄNSÄ.

Hän paljasti kansakunnille, että kansakuntien tulisi mennä Hänen luokseen ja kuunnella Hänen neuvojaan, sillä Hän on ISÄ JUMALAN lähin Ystävä. Tässä prosessissa Hän antaisi heille JUMALAN Sanoman. JUMALA paljasti Hänet ja sen, kuinka lähellä Hän on ISÄ JUMALAA. Kansakuntien tulisi mennä Hänen tykönsä ja olla täysin kuuliaisia Hänen neuvoilleen, sillä Hän on ISÄ JUMALAN lähin luotettavin ystävä. Hän antaisi heille sanoman palaamisesta pyhyyteen, jota ilman kukaan ei näe HERRAA ja sanoman vanhurskauteen kääntymisestä, JUMALAN Valtakunnan ikuisuuden vaatimuksista, Kirkkauden Kuninkaan MESSIAAN välittömästä tulemuksesta.

Tänään ISÄ JUMALA osoitti hyvin selvästi, että HERRAN Väkevin Profeetta pitelee suurinta voitelua, jonka Taivas on koskaan lähettänyt maailmaan. Se ihme, että HERRAN Väkevin Profeetta ei lähtenyt pois Nairobin asunnostaan ja hän tavoitti kaikki paikat maassa. Hän tavoitti monia eri kansakuntia, Usan, Angolan, Nigeria, Kiinan, Norsunluurannikon, Kameroonin, Ugandan, Suomen. Taivas osoitti selvästi tänään sen kaikkialla läsnäolon ja sen peljättävimmän voitelun, joka on vain JUMALASTA seuraava. Tämä on peljättävää. Tänään olemme nähneet valtavan ISÄ JUMALAN vierailun maassa. HERRA on valtavalla ja peljättävällä tavalla paljastanut JUMALAN Miehen, JAHVEN Väkevimmän Väkevimmän Profeetan.

Tänään on ollut ikimuistoinen päivä Kristuksen ruumiissa ja voimme oppia tästä monia asioita. Tämän sukupolven postmodernismi ja eksytys, jonka näet seurakunnassa tänä päivänä on saanut seurakunnan menettämään tämän aarteen. HERRAN Väkevin Profeetta on totisesti kaikista väkevin HERRAN Profeetta, jota on koskaan lähetetty. HERRA JEHOVA JAHVE on paljastanut täysin uudessa valossa Hänen Väkevimmän Profeettansa. Tämän sukupolven postmodernismi, luopumus ja eksytys, jonka näet tänä päivänä on saanut seurakunnan menettämään Taivaan valtavan aarteen seurakunnan elämässä.

Ennen kuin Hän edes soitti radioon Hän jo nosti rampamme maasta, avasi kuurojen korvat ja sokeain silmät. HERRA JUMALA paljasti Hänestä täysin uuden puolen. Kuinka paljon seurakunta onkaan menettänyt siinä luopumuksessa ja eksytyksessä, se on saanut seurakunnan menettämään tämän valtavan Taivaan aarteen. Se vaatii täyttä kuuliaisuutta tälle massiivisille auktoriteetille kävellä Hänen kanssaan ja mennä sisälle Hänen lähettäjänsä Valtakuntaan, jotta Hän voi johdattaa meidät Hänen Lähettäjänsä, JUMALAN KAIKKIVALTIAAN Valtakuntaan.

Jos JUMALAN Mies, HERRAN Väkevin Profeetta on näin shokeeraavan voimallinen, niin kuinka voimallinen onkaan MESSIAAN tulemus. Jos edelläkävijä, joka tulee valmistamaan tien, tulee näin suuressa auktoriteetissa, avaten massoittain kuuroja korvia ja sokeita silmiä, nostaen massoitain rampoja. Ja muistakaa kuinka Hän juuri ravisteli koko maailmankaikkeutta niiden kahden neutronitähden yhteentörmäyksellä. Lopettakaa ne vitsit, joita katsotte tv:stä, kun ihminen kyseenalaistaa JUMALAA. ne ovat kuolettavia. Näette sen monumentaalisen massiivisen voitelun Taivaasta, jossa Hän kulkee. Jos Hän on näin väkevä, entäpä sitten Hänen Mestarinsa ja Lähettäjänsä, JEHOVA JUMALA JAHVE? HERRA JUMALA KAIKKIVALTIAS käytti Väkevintä Profeettaansa tekemään nämä ihmeet, joita todistimme tänään.

Hän tarkoitti tuoda kansakunnille sanoman, että on todellisia etuja sovinnolla ja sovituksella JUMALAN kanssa. Tämä on sovituksen Sanansaattaja, kuoleman ja kuolemamme peruuttamisen Sanansaattaja. Tänään HERRA JEHOVA KAIKKIVALTIAS on paljastanut Väkevimmän Profeettansa täysin uudessa valossa. Ja koska Hän on näin voimallinen, niin etäpä sitten HERRA JEHOVA JAHVE, Hänen Lähettäjänsä? HERRA halusi tuoda sanoman kansakunnille ja se sanoma on, että on etuja sovinnossa ja sovituksessa JUMALAN kanssa.

Meidän tulee tietoisesti valita pyhä ja vanhurskas elämä, siinä on etuja. Tämä on se Sanansaattaja, jonka HERRA JUMALA lähetti, joka tuo meidät takaisin HERRAN JEESUKSEN KRISTUKSEN luokse, JUMALAN teihin, JEESUKSEN KRISTUKSEN VEREEN JA RISTIIN. Tämän päivän seurakunta on unohtanut niin nopeasti. Tämä on se Sanansaattaja Taivaasta, jonka Taivas lupasi lähettää meille, kääntäen ja palauttaen meidät takaisin JEESUKSEN VEREEN. Näet, että tämän päivän postmoderni seurakunta on unohtanut niin nopeasti ja heittänyt JEESUKSEN Ristin ja Veren ulos ikkunasta ja tallannut ne jalkoihinsa. Mitä ovat ne tekaistut feikki-ihmeet ja väärät profetiat, joita he myyvät siellä niin sanotussa kristillisessä tv:ssä, eksyttäen seurakunnan? Monet väärät profeetat ja valheapostolit myyvät siellä vääriä profetioita.

Tämän päivän kristitty ja seurakunta elää halvassa armossa. Tänään näimme, että HERRA JEHOVA JAHVE on lähettänyt HERRAN Väkevimmän Profeetan kääntämään seurakunnan takaisin pyhyyteen, jota ilman kukaan ei tule näkemään HERRAA, vanhurskauteen, parannuksentekoon, sekä JEESUKSEN VEREEN. HERRA JAHVE on käyttänyt tätä massiivista voitelua ja peljättävää voimaa, jota HERRAN Väkevin Profeetta pitelee, kääntämään seurakunnan parannuksentekoon. Parannuksenteko on JEESUKSEN VERI. Tärkeitä opetuksia on tuotu meille tänään.

Kun katsot niitä tapauksia, joita Hän paransi tänään, lääkkeet, lääkärit eivät olisi voinut auttaa heitä. Kuinka väkeviä ja upeita pyhyyden edut ovatkaan. Tänään me todistimme massiivista ja peljättävää voitelua ja auktoriteettia jota Hän pitelee. HERRAN JEHOVA JAHVE, KAIKKIVALTIAS JUMALA on käyttänyt HÄNEN Väkevintä Profeettaansa, saaden meidät ymmärtämään, että Hän on lähettänyt Hänet ennallistamaan pyhyyden, parannuksenteon ja vanhurskauden seurakuntaan.

Tänään HERRA käytti Väkevintä Profeettaansa väkevällä tavalla. Olemme eläneet nähdäksemme tämän, Raamatussa luvatun Sanansaattajan, joka tulisi ennallistamaan seurakunnan ja valmistamaan sen MESSIAAN tulemukselle. Näimme miten HERRA käytti Häntä tänään (21.1.) ja se on aivan uskomatonta. Hän osoitti sen ylevän paikan, missä seurakunnan tulisi olla. Kuinka korkea, kaunis ja upea paikka se onkaan, jossa seurakunta on maailman valkeus ja auktoriteettina maailmalle. Paikka, jossa lääketiede ei voi auttaa, ainoastaan JUMALA.

Tänään se tuli niin selväksi, että on vain kaksi paikkaa, jossa tämän päivän seurakunta voi olla. Joko se on rahaskandaaleissa, moraallitomuuksien skandaaleissa, aborteissa, pimeydessä, saastassa, moraalittomuudessa, seksuaalisyntiä nuorten keskuudessa, eksytyksessä, jossa näet vääriä profeettoja ja valheapostoleita nimikylttien kanssa TAI sitten se on sillä hengellisellä ylevällä paikalla, jossa seurakunnan tulisi olla. HERRA käytti Väkevintä Profeettaansa osoittamaan sen ylevän paikan, jossa seurakunnan tulisi olla. HERRA osoitti sen ylevän ja pyhän paikan, jossa seurakunnan tulisi olla tänä kriittisenä hetkenä.

Se on Taivaan aarre, jota et voi ostaa millään. Näet ne pyhyyden edut. HERRA on näyttänyt, että Hän kunnioittaa Hänen Sanansaattajaansa Taivaasta niin niin paljon ja kuinka seurakunnalla tulisi olla suhde Kaikkivaltiaaseen JUMALAAN, Luojaansa. Kuinka upeaa. Tänään HERRA JUMALA Kaikkivaltias koko maailmankaikkeuden Luoja on osoittanut avoimesti, että Hän kunnioittaa Hänen Palvelijaansa HERRAN Väkevintä Profeettaa Taivaasta hyvin hyvin paljon. Hän on avoimesti näyttänyt sen aseman jossa seurakunnan tulisi olla Luojansa kanssa. Se vaihtoehtokustannus on liian suuri.

Näette, kuinka Hän osoitti sen kuinka myötätuntoinen on JUMALA. Katsokaa JUMALAN myötätuntoista luonnetta. HERRA käytti Väkevintä Profeettaansa osoittamaan kansakunnille JUMALAN suuren myötätunnon. Näette ne epätoivoiset tilat, joille Hän toi parantumisen tänään. Teemme niistä parantuneista videoita, joissa näette ne hyvin epätoivoiset tilat, joista HERRAN Väkevin Profeetta poisti heidät. Tulette murtumaan ja itkemään, kun näette ne kivuliaat ja epätoivoiset tilat ja sitten näette tilan sen jälkeen kun Hän vapautti heidät, kun Hän toi parantumisen. Tulette näkemään JUMALAN myötätuntoinen luonteen. Hän käytti Väkevintä Profeettaansa tuomaan parantumisen ja avun heille, joille maailmalla ei ole lääketieteellistä apua. HERRA sanoi kansakunnille, että JEESUS on vastaus kaikille ratkomattomille ongelmille tässä maailmassa. Vain JEESUS on vastaus. KRISTUKSEN ylivertaisuus paljastettiin tänään.

HERRA käytti Väkevintä Profeettaansa tuomaan parantumisen heille, joille maailmalla ei ole tarjota lääketieteellistä apua. Näin, kuinka HERRA Sanoi kansakunnille, että vain JEESUS on vastaus kaikkiin ratkomattomiin ongelmiin tässä maailmassa. Kun maailma sanoo, että ei ole mitään tehtävissä, tilanteesi on meidän yläpuolella. Silloin tulee HERRA JEHOVA, joka nosti lyhyessä ajassa vain 36 minuutissa niin paljon rampoja, avasi niin monia sokeita silmiä ja monia kuuroja korvia, vapautti mielisairaat valtavimmalla tavalla, niin monia tapauksia.

Tänään näimme, kuinka HERRA on käyttänyt Väkevintä Profeettaansa tuomaan parantumisen niin monille, joille maailma sanoi, että emme voi tehdä mitään tilanteellesi. Se mitä olemme nähneet tänään, niin totisesti HERRA JEHOVA on paljastanut täysin uudessa valossa HERRAN Väkevimmän Profeetan täysin uuden puolen. Näin kuinka HERRA on käyttänyt Väkevintä Profeettaansa puolustamaan kiivaasti JEESUKSEN KRISTUKSEN MESSIAAN Palvelustyötä. Kuinka väkevää. Ne korruptoituneet saarnaajaat ovat mustamaalanneet ja saatuttaneet kristillistä uskoa. Ne muut uskonnot katsoivat sitä menoa ja julkaisivat mediassa niitä seurakunnan skandaaleita tuodakseen alas kristillisen pelastuksen. Kristillinen pelastus on roskattu.

MESSIAAN JEESUKSEN KRISTUKSEN loistelias palvelustyö on roskattu korruptoituneiden saarnaajien tähden tuolla ulkona. Heidät skandaalinsa olivat sekulaarimediassa. Näimme tänään (21.1.) kuinka HERRAN Väkevin Profeetta taisteli kuin leijona puolustaen JEESUSTA KRISTUSTA, sanoen että kristillisyys on vieläkin paljon paljon ylivertaisempi verrattuna muihin epäjumalanpalvontoihin tässä maailmassa! Hän kieltäytyi ja sanoi EI! Kristillinen pelastus on vieläkin paljon ylivertaisempi. Hän taisteli hyvin kiivaasti kuin leijona puolustaen MESSIAAN loisteliasta Palvelustyötä.

Luopumuksen takia maailma on verrannut kristillistä pelastusta muuhun maailmaan ja epäjumalanpalvojiin. Joskus kristillistä pelastusta pidettiin alempana kuin epäjumalanpalvojia. Jopa pukeutuminen luopumuksen tähden on täynnä minihameita, halkioita, roikkuvia lökäpöksyjä HERRAN Huoneessa. Epäjumalanpalvelijat pukeutuvat säädyllisesti ja peittävämmin. Luopumuksen tähden näemme väärien tekaistujen ihmeiden myymistä globaalissa kristillisessä tv:ssä ja ne epäjumalanpalvelijat katsoivat sitä ja näkivät sen noituuden, jota tapahtui HERRAN Huoneessa, noituutta, kylvä siemenesi täällä ja kerää ihmeesi siellä -oppia. Luopumus oli mennyt sisälle seurakuntaan ja tuhonnut JEESUKSEN KRISTUKSEN Palvelustyötä. Luopumuksen takia maailma piti kristillistä pelastusta muun maailman veroisena tai joskus jopa epäjumlan palvontaa alempana.

Mutta tänään HERRA JEHOVA JAHVE on itse käyttänyt Väkevintä Väkevintä Israelin Profeettaansa ennallistamaan sen mitä kristittyjen oli tarkoitettu nauttivan täällä maailmassa, jossa oli Kirkkautta ja erottautumista, mutta luopumus oli pyyhkinyt sen pois. Tänään HERRA on käyttänyt Väkevintä Profeettaansa ennallistamaan sen, mistä kristillisyyden olisi tullut nauttia täällä maailmassa, joka erottaisi seurakunnan täysin kaikesta muusta.

JUMALAN Mies, HERRAN Väkevin Profeetta on niin lähellä ISÄ JUMALAA itseään, että JEHOVA JAHVE vei Hänet ISÄ JUMALAN Valtaistuinsaliin, sinne kaikista pyhimpään paikkaan Taivaassa, johon eivät kaikki pääse, eivät edes enkelit Taivaassa. Taivas on pyhä, jonne kukaan ei voi mennä ilman pyhyyttä ja tästä syystä valmistaudumme pyhyydessä. JUMALAN Valtaistuinsali on kaikista pyhin paikka Taivaassa ja tämän on se paikka, jonne ISÄ JUMALA vei Hänet niin monta kertaa kuin haluaa.

Tänään opin monia asioita. HERRAN Väkevin Profeetta on niin lähellä itse JEHOVA JAHVE JUMALAA. Tämä ihmetyttää minua todella paljon. Hän pitelee niitä Elämän Puun lehtiä, jotka saivat aikaan nämä valtavat parantumiset, joita näimme tänään (21.1.), joka shokeerasi minua paljon ja Hän ei astunut edes pois asunnostaan. Hän vain julisti kerran. Ja ennen kuin Hän soitti livenä radioon, vain Hänen pelkkä läsnäolonsa maassa nosti rampamme tänään ja he kävelivät kotiin takaisin. Sokeamme palasivat kotiin näkevinä. Kuurojen koulujen oppilaat saivat kuulonsa.

Nämä ovat astronomisia ja shokeeraavia parantumisia, joita näimme tänään, joka hämmästytti minua hyvin hyvin paljon. Nämä ovat peljättäviä aikoja ja tämä on peljättävä Sanansaattaja JUMALAN Valtaistuinsalista. Tämä oli kaunis päivä Kristuksen seurakunnan elämässä, sillä nyt kaikilla kansakunnilla, joilla oli etuoikeus todistaa ja ottaa osaa näihin ihmeisiin voi olla nyt toivoa uudistuksesta.

Tänään huomasin, että HERRAN Väkevin Profeetta seisoo yksin HERRA JEHOVA JAHVEN kanssa. Hän on erottautunut kaikista muista. Hän seisoo samalla puolella HERRAN kanssa. Nyt on meistä kiinni olla HERRAN puolella. Kenia on isännöinyt Häntä. Se ystävällisyys älköön harhauttako meitä, kun Hän sanoo siunaan sinua tyttäreni, siunaan sinua poikani. Aina kun Hän tapaa meidät, Hän aina siunaa meitä kaduilla, kokouksissa, missä vain, mutta se ystävällisyys älköön harhauttako meitä. Hän ei seiso meidän kanssamme. Hän seisoo yksin ISÄ JUMALAN, TAIVAALLISTEN SOTAJOUKKOJEN JUMALAN kanssa. Hän näyttää läheiseltä Kenian seurakunnan kanssa, mutta Hän on niin kaukana meistä. Hän on Taivaassa Ystävänsä JEHOVA JAHVEN kanssa. Luulimme, että Hän oli täällä meidän kanssamme, mutta Hän oli JUMALAN Valtaistuinsalissa ITSE ISÄ JUMALAN kanssa. Tämä on shokeerannut minua, että HERRAN Väkevin Profeetta seisoo JUMALAN kanssa yksin. Olkaamme varovaisia.

Tänään todella opin, kuinka Hänen Kirkastumisensa sopii tähän astronomiseen paradigmaan. Tänään HERRA paljasti Hänen kaikkialla läsnäolonsa. Hän on täällä ja sitten seuraavassa hetkessä kuolemattomassa todellisuudessa. Kirkastumisessa Hän itseasiassa ylitti kuoleman. Hän vierailee hengellisessä todellisuudessa. Nyt alamme ymmärtämään, että HERRA KAIKKIVALTIAS JUMALA puhui meille, seurakunnalle ja kansakunnille sen kautta. Tänään ymmärsin, että Kirkastumisessaan Hän ylitti kuoleman rajan, kun Hän siirtyi fyysisestä todellisuudesta hengelliseen kuolemattomuuden todellisuuteen. Olemme kaikki sen verran kypsiä, että tiedämme, että jos joku kävelee niin lähellä ISÄ JUMALAA, niin sen henkilön täytyy todella olla pyhä, pyhä, pyhin. Olemme tarpeeksi kypsiä tietämään tämän.

HERRA JEHOVA tarkoitti, että seuraamme Häntä, kun Hän seuraa ISÄÄ KAIKKIVALTIASTA JUMALAA itseään. HERRA toivoo, että kaikki voivat oppia Häneltä. Siitä tulisi suurin tragedia ihmiskunnalle, jos kaiken tämän shokeeraavan vierailun jälkeen emme oppisi yhtään mitään. Jos katsomme tätä shokeeraavaa vierailua: Ooh, kuinka ihmeellistä. Ja sitten jatkamme normaaliin tapaan. Se olisi suurin tragedia ihmiskunnalle.

Siunatut ihmiset, nämä olivat havaintojamme. Kiitos paljon tästä suuresta kunniasta jakaa ne teille tänään. Näillä asioilla on ikuinen merkitys henkilötasolla ja kansakunnan tasolla. Emme voi palata enää normaaliin tämän henkeäsalpaavan vierailun jälkeen. Tarvitsemme aikaa sulatella tätä ja punnita näitä asioita. Emme voi vain siirtyä seuraavaan. Olisi traagista luulla, että tämä on normaalia. Tämä ei ollut elokuva, jota katsoimme. Tällä on valtava painoarvo ja ikuinen seuraamus. Tämä ei ollut suloinen laulu, jota kuuntelimme. Tämä oli ISÄ JUMALAN itsensä vierailu. Joten tämä vaatii aikaa. Sitä täytyy käsitellä sillä painoarvolla, jonka se ansaitsee. Tämä oli Ikimuistoinen päivä, joka jätti lähtemättömän merkin Kristuksen seurakuntaan ja kansakuntiin. Kiitos.

(Lähde: Jeesus on HERRA -Radio 21.1.2018 www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia