8.4.2021 HERRAN SANOMA: MIKSI HERRA TUOMITSEE MAAILMAN NIIN ANKARASTI

 

 

 

Siunatut ihmiset, tämä on todella kriittistä aikaa, kriittistä aikaa maailmassa. Tiedän, että kaikki ovat nyt tietoisia siitä, mihin saakka maailma on saavuttanut, mihin HERRA on tuonut maailman, tämä paikka, jossa maailma ei ole koskaan ennen ollut. Sen tähden halusin viettää muutaman minuutin puhuen teille siitä, mitä on meneillään maailmassa juuri nyt.

Voitte nähdä JUMALAN Tuomion, joka on maailman yllä koronaviruksen muodossa, JUMALAN Tuomion, jonka Puhuin 1. joulukuuta vuonna 2015. Voitte nähdä, kuinka Brasilia tallensi 4200 kuolemaa eilen. Voitteko kuvitella 4000 kuollutta ruumista! Sitten lisäätte 200, ja tämä oli päivän lopussa eilen 24 tunnin syklin sisällä. 4200. 4000, voitteko kuvitella 4200 kuolemaa 24 tunnin syklin sisällä. Tänään jälleen he ovat tallentaneet 4000 tasan, joten päivän lopussa ette tiedä, kuinka monta.

Nyt, te kaikki tiedätte, että tämä on HERRAN Tuomio maailmassa. Se syy, miksi JUMALA on käyttänyt minua Tuomitsemaan maailman sen kaltaisella ankaralla tavalla, sen kaltaisella peljättävällä tavalla, on koska menin kaikkialle maailmaan kutsuen parannuksentekoa, kertoen heille, että ISÄ JUMALA, HERRA JEHOVA ELOHIM, JEHOVA JAHVE, on Puhunut kanssani.

Hän on vienyt minut Taivaan Valtakuntaan ja Hän on Puhunut kanssani JUMALAN Valtaistuimen luona Taivaan sisällä, pystyin näkemään jopa Liitonarkin edessäni tässä niiden Kahden Kirkkauden Kerubin kanssa, ja JUMALAN Pilvi tuli kultaisella kävelytiellä ja istui Armoistuimelle. ISÄ JUMALA on Puhunut kanssani MESSIAAN loisteliaan kirkkaasta tulemuksesta.

Ja nyt koska maailman Pelastaja on tulossa, kaikkien maailman kansakuntien tulee tehdä parannus ja kääntyä pois synnistä ja vastaanottaa JEESUS KRISTUS Herrakseen ja Vapahtajakseen. Tein sen todella selväksi jokaisessa kansakunnassa, mihin menin, oli se sitten, Latinalaisessa Amerikassa, Etelä-Amerikassa, Keski-Amerikassa, Pohjois-Amerikassa, Euroopassa, Aasiassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa.

HERRA Hänen tavassaan siinä keskustelussa kansakuntien kanssa, Hän Sanoi: Tehkää parannus! Kääntykää pois synnistä! Vastaanottakaa JEESUS KRISTUS Herraksenne ja Pelastajaksenne ja valmistakaa sydämenne, valmistautukaa MESSIAAN loisteliaan kirkasta tulemusta varten, KUNINGAS on tulossa. Tuo Sanoma oli todella selvä. MESSIAS on tulossa. Sanoin sen niin selvästi, että kukaan ei voi yrittää sivuuttaa MESSIAAN tulemusta, mutta tämän sukupolven välinpitämättömyyden tähden, tämän päivän niin kutsutun modernismin tähden, he eivät kuunnelleet.

Silti maissanne, kun tulin sinne, niin JUMALA KAIKKIVALTIAS nosti rampanne maasta, he kävelevät tähän päivään saakka, Venezuela, Brasilia, nimeä vain, Chile, avasi sokeita silmiä, jopa loi uusia silmiä, avasi kuuroja korvia, maissanne, kun tulin, jopa Etelä-Koreassa kuurot korvat avautuivat. HERRA käytti tätä laskeakseen todistusaineistoa eteenne, että nämä Palvelijat ovat tulleet Minun luotani, tämä Sanoma on Minulta, Minulta JEHOVALTA.

Tämä Sanoma on todella selvä. HERRA Puhui todella selvästi ja absoluuttisella selvyydellä, että hetki parannuksenteolle ja vanhurskauteen ja pyhyyteen palaamiselle, on nyt. HERRA jopa avasi Taivaan julistukseni kautta maissanne, kuten Nigeriassa, Lima Perussa. Hän teki ihmeen, mutta tämän sukupolven pahuuden ja jumalattomuuden tähden, te yrititte sivuuttaa sen.

Nuo ovat peljättäviä Vierailuja. Kun tulen maahanne ja käsken Taivasta avautumaan ja HERRA tottelee minua ja Taivas avautuu ja sade tulee alas, sitä kutsutaan ISÄ JUMALAN Vierailuksi. Tämä on kaikista peljättävin Vierailu. HERRA Sanoo, että peljätkää tuota Palvelijaa! Kuunnelkaa tuota Palvelijaa! Tämä olen Minä, joka Puhun. Sitten kutsun HERRAN tulemaan Taivaasta Kirkkauden Pilvessään ja HERRA JUMALA odottaa, että kaikki maailmassa ymmärtävät, että Hän tuli alas Pilvessä ainoastaan Vanhassa Testamentissa, koko Uudessa Testamentissa ei kukaan, ei kukaan ole koskaan astunut eteenpäin ja kutsunut JAHVE JUMALAA, ISÄ JUMALAA tulemaan alas ja Vierailemaan Hänen luonaan tietyssä paikassa Kokouksessa Hänen peljättävässä Kirkkauden Pilvessään, joka kantoi Israelin Egyptistä Luvattuun maahan.

HERRA odottaa, että jokainen ymmärtää. Hän, joka loi ihmisten sydämet, Hän tietää, että he tietävät, että se on Hän, joka on Vieraillut, mutta sen sijaan, mitä saitte. He yrittivät sivuuttaa HERRAN, ISÄ JUMALAN Vierailun, ISÄ JUMALAN. Nyt, katsokaa, kuinka Hän löi maailmaa! Tässä meneillään olevassa JUMALAN Tuomiossa on vastaavia Tuomioita tiettyihin kansakuntiin. Katsokaa Haitia! Katsokaa Chileä, JUMALAN Tuomiota, kun he eivät kuunnelleet! Katsokaa Meksikoa, Nepalia, Japania, Kiinaa, Yushua Kiinaa, Taiwania! Vastaavia Tuomioita.

Katsokaa Nigeriaa nyt! Meneillään oleva JUMALAN Tuomio Nigeriassa, Sanat, jotka Puhuin Port Harcourtista käsin. Muutama päivä sitten he menivät vankilaan ja he myrskysivät sen samalla tyylillä. He tulivat sinne ammuskellen ilmaan, samalla tyylillä, ammuskellen ilmaan, ilmoittaakseen, että he ovat tulossa. He myrskysivät vankilan samalla tyylillä. He sytyttivät kaikki ajoneuvot ja rakennukset tuleen, samalla tyylillä, sitten he vapauttavat 1800 vankia. Katsokaa sitä valtavaa nöyryytystä, josta varoitin Nigeriaa, että he kävisivät läpi, jos he eivät tee parannusta!

Katsokaa JUMALAN Tuomiota Brasiliassa, liian ankara! Brasilia on muutettu hautausmaaksi. Brasilia on muutettu hautausmaaksi. 4200 kuollutta ruumista joka päivä, jopa kaikki uutismediat tekevät lähetyksiä Brasiliasta, he tekevät lähetystä Brasiliasta vielä tänäkin päivänä. He sanovat: hautausmaa. Tämä on huomioon ottamatta sitä, mitä tapahtui Manauksella. Manauksesta tuli jo totinen hautausmaa, paljon aiemmin. 4200 kuollutta ruumista haudataan päivittäin.

Kun menin Brasiliaan, he yrittivät sivuuttaa JUMALAN. He yrittivät mustamaalata minua. Nigeria yritti mustamaalata minua. Maailman kansakunnat yrittivät sivuuttaa JUMALAN Äänen! Katsokaa, kuinka löin maailmaa! Katsokaa sitä tilaa, jossa maailma on! Mikä rokote aiheuttaa veritulppia? Mikä kestää ainoastaan kuusi kuukautta? Mikä tekee mitäkin! Katsokaa hämmennystä ja avunhuutoa! Kuoleman pelko. Katsokaa koko maailmaa nyt!

Sen tähden jokainen teistä henkilökohtaisesti, varmistakaa, että teette parannuksen ja valmistaudutte MESSIAAN tulemusta varten. Olen nähnyt MESSIAAN tulevan ja olen nähnyt sen seurakunnan, jonka Hän ottaa. Eilen HERRALLA oli peljättävin keskustelu kanssani, kun Hän antoi minulle Kirjeitä, viedäkseni ne ainoastaan Parannuksenteon ja Pyhyyden seurakuntiin, vain heille, jotka ovat allani.

Toisin sanoen, JUMALA Sanoo, ette voi jättää tätä huomioimatta! Kukaan maailmassa, jonka Hän loi, ei voi jättää huomioimatta Hänen Pilveään ja luulla, että he voivat koputtaa Taivaan oville ja päästä sisälle. He, jotka ovat viisaita, kuunnelkaa JUMALAN Sanoja! Kuunnelkaa HERRAN Ääntä! Kuunnelkaa, mitä JUMALAN HENKI Sanoo kansakunnille. Kiitos.

(Profetia 8.4.2021 / HERRAN VÄKEVIMMÄT PROFEETAT / www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia