8.12.2021 HERRAN NÄKY: SAARNASTUOLIN ENNALLISTAMINEN HERRAN ALTTARILLA

8.12.2021 PROFETIA: SAARNASTUOLIN ENNALLISTAMINEN HERRAN ALTTARILLA

Tuo saarnastuoli oli epämuodostunut, tuo saarnastuoli ei ollut oikein. Sitten kun menin, välittömästi, kun saavuin sinne, silloin HERRA ojensi minulle todella voimallisen saarnastuolin Taivaasta, puisen saarnastuolin, todella upeasti tehdyn puusta, noin 01.59 aamuyöllä tänä aamuna.
 
Uudestaan, HERRA KAIKKIVALTIAS, tuossa valtavassa valtavassa JUMALAN näyssä, Hän lähetti minut Alttarille, seurakunnan Alttarille, joten astuin sisälle Alttarille ja seisoin siellä. Kun menin nyt tekemään työtä, jota minut on lähetetty tekemään, korjaamaan sortunutta Alttaria, niin Hän näytti minulle tuon Alttarin, saarnastuoli oli hajotettu ja rikkinäinen, eikä se ollut hyvä, ja tuo Alttari oli myös tehty, näytti aivan kuin se olisi tehty lasista, tehty jostakin lasista, mutta se oli murtunut. 

Sitten kun menin nyt poistamaan tuon Alttarin ja ennallistamaan sen, silloin HERRA tuona tarkkana hetkenä, kun olin ottamassa kontaktia Alttariin, vanhaan Alttariin, joka oli murtunut, rikki ja lasia, niin HERRA ojensi kahdella Kädellään Taivaasta, ISÄ JUMALA, Hänen kahdella Kädellään ojensi minulle alas todella voimallisen saarnastuolin Taivaasta, joka on itseasiassa puuta, puuta, ja yläosa, jonne laitat Raamatun, on hiukan vino, todella hyvin kiillotettua puuta, mutta hiukan vino, johon laitat Raamatun, hiukan, ei littana, vaan hiukan vino, jotta se pystyy pitelemään Raamattua siinä.  

Sitten, kun menet alas sinne, missä tuon saarnastuolin muotoilu on, jälleen, kun liikut alaspäin siitä kohdasta, mihin laitat Raamatun, alaspäin, sitten siellä keskellä on toinen puinen muotoilu jälleen, mutta nyt mennen ympäri. Enemmänkin kuin yläosa, mutta tämä on nyt littana. Puinen muotoilu, joka voi kannatella lasia tai mitä vain kirjaa tai kynää, mitä vain. Puinen Alttari, joten kun ISÄ JUMALA ojensi minulle puisen Alttarin Taivaasta kahdella Kädellään, kahdella Kädellään, silloin otin otteen puisesta Alttarista, sillä aikaa, kun ISÄ JUMALAN Käsi vieläkin piteli puista Alttaria, ja asetin puisen Alttarin, vaihdoin sen toisen kanssa. Kun menin asettamaan puista Alttaria, niin toinen alttari katosi. 

Todella todella väkevä väkevä voimallinen, luulen, että ehkä kaikista voimallisin keskustelu, joka Taivaalla on ollut kanssani siitä saakka, kun HERRA ISÄ JUMALA lähetti Hänen Kaksi Profeettaansa. Kahdella Kädellään ISÄ JUMALA ojensi minulle voimallisen hyvin kiillotetun puisen Alttarin, ja kun nostin tuon Alttarin, mennäkseni vaihtamaan sen hajotetun lasialttarin kanssa, silloin lasialttari katosi, ja pitelin Alttaria, saarnastuolia, tuota saarnastuolia.

Uudestaan, kun ISÄ JUMALA ojensi minulle puisen saarnastuolin Taivaasta, vaihtaakseni sen hajotetun, murtuneen rikkinäisen lasisen saarnastuolin kanssa, joka oli Alttarilla, kun pitelin, vastaanotin tuon puisen saarnastuolin Taivaasta, niin ISÄ JUMALAN Kädet vieläkin pitelivät saarnastuolia, ja otin sen ja asetin sen oikeaan asemaan, oikeaan paikkaan Alttarille, joten se toinen lasialttari katosi. Toisin sanoen, ennallistin HERRAN KAIKKIVALTIAAN saarnastuolin todella todella väkevästi tässä valtavassa valtavassa näyssä unen sisällä, näyssä unen sisällä, joka tapahtui tänään klo 01:59 aamuyöllä, klo 01.59, vain muutama minuutti sitten. 

Todella todella voimallista, siunatut ihmiset. Se on ehkä yksi kaikista merkittävimmistä unista ja näky siinä sisällä, uni ja näky siinä sisällä, kummatkin. Tämä on kaikista merkittävin koskaan siitä saakka, kun HERRA KAIKKIVALTIAS lähetti Hänen Kaksi Mega Profeettaansa seurakuntaan, ja toinen hajotettu lasialttari hävisi, ja kun asetin puisen Alttarin Taivaasta, puisen saarnastuolin Taivaasta HERRAN Alttarille, niin tuo lasialttari katosi, mutta asetin sen, kun JUMALAN KAIKKIVALTIAAN Kädet vieläkin pitelivät saarnastuolia, samaan aikaan, kun minun käteni pitelevät saarnastuolia. Todella todella voimallista aikaa, äärimmäisen voimallista. 

HERRA ennallistaa seurakuntaa todella väkevällä tavalla. HERRA on Puhunut todella todella monumentaalisella tavalla. Tämä tulee olemaan todella valtava sanoma, joka tulee kaikumaan. Voitte huomata, että HERRA Puhuu nyt Pastorikonferenssista, 9. Kansainvälisestä Pastorien ja Evankeliumin saarnaajien Konferenssista. ISÄ JUMALA ITSE tulee nyt saarnaamaan heille ja ennallistamaan Alttarin. 

Tämä on historiallista. Tämä on monumentaalista. Tämä on tähtitieteellistä. Tämä on absoluuttisesti todella voimallista. Ehkä kaikista voimallisin voimallisin keskustelu koskaan siitä saakka, kun HERRA laittoi meidät tälle Missiolle Taivaasta, tulemaan tekemään tämän Mission Hänelle maailmassa. Todella todella voimallista. MESSIAS on tulossa. Aika on ohitse. Hajotettu saarnastuoli on nyt ennallistettu. Loput jätän teille täyttämään sen. Kiitos. MESSIAS on tulossa. Kiitos. 

(Profetia 8.12.2021 / HERRAN VÄKEVIMMÄT PROFEETAT / www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Saarnoja ja lehtiä käännettynä suomeksi (PDF)