7.3.2019 PROFETIA SUURIMMASTA PARANTUMISVOITELUSTA, JOKA ON TULOSSA MAAILMAAN, JOHON KAIKKI KANSAKUNNAT VOIVAT OLLA OSALLISINA

Siunatut ihmiset, HERRA JEHOVA ELOHIM, JEHOVA ELYON, KAIKISTA KORKEIN JUMALA, HERRA JEHOVA HOSEINU, HERRA Meidän Tekijämme, HERRA SOTAJOUKKOJEN JUMALA, HERRA SEBAOT, JEHOVA ROHI, JEHOVA TSIDKENU, HERRA Vanhurskautemme, JEHOVA EL GIBBOR, Israelin Väkevä JUMALA, Taivaan Väkevä JUMALA, JEHOVA ELOHEINU, HERRA Meidän JUMALAMME, Hän on Puhunut kanssani, siunatut ihmiset. Uudestaan, Hän on Puhunut kolme päivää putkeen, kolmena toistuvana kertana siitä valtavasta Herätyksestä, Herätyksen nostamisesta toisella tasolle, josta Hän on puhunut viimeisenä kahtena päivänä.

Tässä keskustelussa viime yönä, HERRA jälleen kolmantena kertana toistuvasti, kolmena peräkkäisenä päivänä, vei minut Hänen Valtaistuimensa luokse, rakkaat ihmiset. JEHOVA ELOHEKA, JEHOVA SHAMMAH, Hän vei minut Hänen Valtaistuinsaliinsa Taivaassa ja sitten Hän näytti minulle jälleen viime yönä Elämän Puun. Näin sen Puun kukkimisen ja kukoistamisen, sen valtavan kasvun. Näin ne kauniit upeat Elämän Puun lehdet. Sitten Hän jälleen poimi niitä Elämän Puun lehtiä ja asetti ne lehdet käteeni. Sitten Hän toi minut takaisin maailmaan.

Joten HERRA JEHOVA jälleen esitteli ne valtavat Elämän Puun lehdet ja asetti ne käteeni ja sitten Hän toi minut takaisin. Ja ne lehdet kukkien kukoistivat kädessäni. Se oli valtavaa kukkimista, kunnes siitä tuli kuin puutarha. Miksi HERRA Puhuu kolme kertaa peräkkäin tästä massiivisesta massiivisesta vierailusta, joka on tulossa seurakuntaan, siunatut ihmiset.

Juuri nyt, kun puhumme, tiedämme liian hyvin, että seurakunta istuu ikuisuuden kynnyksellä. Juuri nyt seurakunta istuu iankaikkisuuteen menon paikalla. Tämä on nyt loppuhuipennus, grand finaali, jonka kaikki sukupolvet kristittyjä ja ihmisiä ovat kaivanneet nähdä. Sukupolvet ovat kaivanneet tätä hetkeä, kun vihdoin tien valmistaminen ja ikuisuuteen menemisen valmistautuminen saapuu. Tälle sukupolvelle on annettu eriarvoinen mahdollisuus elää ja todistaa sitä hetkeä, kun seurakunta istuu ikuisuuden partaalla. Kuinka voimallista! Kuinka väkevää, siunatut ihmiset.

Tästä syystä näette, että HERRA Puhuu Parantumiskokouksesta, joka on tulossa tapahtumaan, JUMALAN Vierailusta, joka tulee tapahtumaan täällä, joka tulee jälleen kerran asettamaan ja vahvistamaan JEESUKSEN Veren voiman ja auktoriteetin, MESSIAAN työn ristillä. Tästä syystä se antaa tälle sukupolvelle ja minulle tämän suuren mahdollisuuden ja etuoikeuden tuoda tälle sukupolvelle tämän upean ilmoituksen, JUMALAN Valtaistuimen upean uutisen, että JAHVE on vienyt minut Hänen Valtaistuimelleen ja lähettänyt minut takaisin teidän luokseen kertomaan, että vierailu on tulossa maailmaan. Se on tulossa vierailemaan seurakunnassa vertaansa vailla olevassa voimassa. Se on tulossa vierailemaan seurakunnassa vertaansa vailla olevassa voitelussa, jollaista ei ole koskaan ennen nähty.

HERRA Sanoo, että tämä on tuore voitelu. Eilen juhlin tätä, aivan kuten teen tänään. Hän meni koko matkan demonstroimaan minulle, kuinka tuore tämä voitelu on, tuoreempi voitelu. Tämä on tuorein voitelu, mitä on ollut, joten en tiedä mitä tuleekaan tapahtumaan tuossa Parantumiskokouksessa. Haluan jakaa hieman enemmän, mitä tuli esille eilen ja tänä yönä tästä valtavasta JAHVE JUMALAN Vierailusta, JEHOVA ELOHIM, JEHOVA SHAMMAH, ADONAI, suvereeni JUMALA.

Kun Hän näytti minulle niiden lehtien kukkimisen ja sen valtavan elämän, jonka ne toivat, minkä ne nyt tuovat seurakuntaan tänä aikana, kun tuo vierailu koittaa. Sitten näin JUMALAN puhtaan valkoisen kirkkauden myös pyyhkäisevän ohitse, sen puhtaan valkoisen Kirkkauden, jonka näitte peittävän Hänet, joka puhuu kanssanne Helsingissä, missä Kaksi Profeettaa paljastettiin ja kirkastettiin Helsingissä, kirkastettiin Nairobissa, Kirkastettiin muualla, Joten saman aikaisesti Hän näyttää minulle sen Kirkkauden, joka tulisi tarjoamaan kaikkien niiden tuoreiden ihmeellisten Elämän Puun Lehtien virtaamisen, jotka olivat olivat kukkineet. Ja ne liikkuivat läpi aivan kuin tuulen aalto, mutta pystyit näkemään aivan kuin usvamaisen valkoisen Kirkkauden.

Tämä on siis väkevin hetki väkevälle vierailulle seurakunnan elämälle tänä nykyisenä hetkenä. Ja siksi olen tullut luoksenne, siunatut ihmiset, tänä hetkenä, kertoakseni teille. Aamen, siunatut ihmiset. Sanon siis, että se puhtaan valkoinen Kirkkaus, joka virtaa yli sen tuoreen HERRAN voitelun, niiden tuoreiden Elämä Puun Lehtien ylitse. Miksi HERRA tekee tämän tänä hetkenä ja pyytää anoen sielujenne huomiota, siunatut ihmiset? Siksi sanoin, että tämä on suurin hetki olla uudestisyntynyt. Tämä on korkein hetki olla kristitty seuraten KRISTUSTA tänä hetkenä. Sillä Hän Sanoo tässä Saarnaajan kirjassa 3:11, Hän Sanoo:

Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä ja heidän mieliinsä, ja jumalallisesti asettanut ymmärryksen päämäärästä, joka tekee työtä läpi aikojen, ja jota mikään auringon alla, vaan ainoastaan JUMALA ja Hänen vanhurskautensa yksin voi tyydyttää.

Voitte siis nähdä, että HERRA sytyttää liekkeihin teidän sydämenne, rakkaat ihmiset. Hän käyttää tätä vierailua sytyttämään liekkeihin sinun sydämesi. Hän Sanoo, että väkevä vierailu on tulossa seurakuntaan. Hän tulee nostamaan rammat maasta, avaamaan sokeat silmät, avaamaan kuurot korvat. Miksi? Hän tulee parantamaan HIV:n, Hän tulee nostamaan maasta ihmisiä, murtuneita luita, munuaissairauksia, diabetes, verisairauksia, leukemiaa, ja kaikkea. Hän tulee tekemään kaiken tämän, sytyttääkseen teidän sydämenne liekkeihin ikuisuuden halajamisen ja nälän kanssa. Kuinka voimallista, siunatut ihmiset.

Hän Puhuu ennennäkemättömästä vierailusta, ennennäkemättömästä Parantumisvoitelusta, tuoreimmasta, jota on koskaan nähty. En ole nähnyt tämän kaltaista Parantumisvoitelua. Joten kaikkien tulee nyt valmistautua vierailuaan varten. Sillä jos on mitään aikaa olla uudestisyntynyt ja nauttia pelastuksestasi maailmassa, niin se on tämä hetki.

Sillä meidän JUMALAMME on nyt astunut alas, samaistuakseen seurakunnan kanssa ja kertoakseen kansakunnille, että ainoastaan Ristin uskonto, on se todellinen uskonto, joka antaa toivon tämän maailman toiselle puolen. Hän Sanoo, että jokaisella ihmisellä on sellainen sytytettävä ikuisuuden kytkin sydämessään. Ja nyt Hän on sytyttämässä niitä kytkimiä liekkeihin. Ja Hän Sanoo seurakunnalle, että katso, olen tulossa sytyttämään teidät liekkeihin ja valmistamaan teidät ikuisuuden kynnyksellä.

On siis suuri vierailu, siunatut ihmiset. Olen nähnyt sen vierailun kolme päivää putkeen. JUMALA on tavoittamassa ihmisen sieluja. Ja tämä on hetki valaista pelastuksesi, valaista JUMALAN Kirkkauden valo pelastuksessasi. Tämä on se hetki, sillä JUMALA on astunut alas seisomaan seurakunnan kanssa. HERRA on astunut esille korottamaan seurakunnan.

Jos on mitään hetkeä, jolloin teidän tulee levittää KRISTUKSEN rakkautta, niin tämä on se hetki. Tuokaa sairaat, tuokaa rammat, surkeat, heidät, jotka ovat hyljättyjä kylissä, heidät, jotka makaavat siellä ja he likaavat itsensä ulosteeseen ja he virtsaavat alleen. Sairaaloilla ei ole mitään apua heille. Tuokaa heidät Kokoukseen, kun se päivä julkistetaan. Sillä se hetki, jolloin tulee julistaa Ristin voimaa, Veren voimaa, on tämä hetki. MESSIAS on tulossa, siunatut ihmiset. Olkaa pyhät, olkaa vanhurskaat. Tämän vierailun päämäärä on yksi: pyhyys ja vanhurskaus, jota ilman kukaan ei voi nähdä ikuisuutta. Ja Hän Sanoo, ja toistan ja päätän tämän.  

Kaiken hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden hän on pannut heidän sydämeensä ja heidän mieliinsä, jumalallisen pyhän implantin, joka saa aikaan ymmärryksen päämäärästä, ja joka tekee työtä läpi aikojen ihmisten sydämissä ja mielissä. Sen kaltainen työ, joka saa aikaan halajamisen, nälän, jota mikään muu ei voi tyydyttää kuin JUMALA ITSE ja Hänen pyhyytensä ja Hänen iankaikkisuutensa.

HERRA Siunatkoon teitä, kalliit ihmiset. Päivä tullaan julkistamaan. HERRA Puhuu toistuvasti. Päivä tullaan julkistamaan, jolloin HERRA tulee vierailemaan jälleen väkevällä tavalla, ja parantamaan ihmisiä halki maailman. HERRA Siunatkoon teitä. Shalom todah, todah rabah, todah lachem.

(Profeetta Dr. Owuor. 7.3.2019. www.jesusislordradio.info)

 

(p.s. Ilmoitamme täällä nettisivuilla, kun tuo Parantumiskokouksen päivämäärä selviää, jotta kaikki suomalaiset voivat myös ottaa osaa!)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia