4.4.2018 NÄKY KAHDESTA TAIVAAN SANANSAATTAJASTA & HEIDÄN MISSIOSTAAN SEURAKUNNAN YLÖSTEMPAUKSEN JÄLKEEN

Aamen. HERRA JEHOVA on Puhunut kanssani, JEHOVA ELION KAIKISTA KORKEIN JUMALA, JEHOVA ADONAI HERRA JUMALA. Rakkaat ihmiset, viime yönä HERRA JEHOVA Puhui kanssani. Oli valtava keskustelu täällä, jossa oli mukana ne Hänen Kaksi Sanansaattajaansa, jotka ovat tällä hetkellä maailmassa täällä, jotka ovat tulleet mukaan tähän missioon. Tässä keskustelussa HERRA JEHOVA koko yön, mitä Hän teki, Hän esitteli Hänen kaksi Sanansaattajaansa. He olivat todella suuria, absoluuttisesti todella todella suuria, shokeeraavan isoja.

Nyt Hän esitteli heidät heidän kahdessa olemuksessaan ja muodossaan. He olivat todella hyvin suuria, jopa Hän joka puhuu kanssanne, absoluuttisen shokeeraavan isoja. Niin suuria, että se on kauhistuttavaa. Ja sitten HERRA muutti ne Hänen kahden peljättävän Todistajansa kädet tässä hetkessä. Hän teki sen käsivarren osan nyrkistä kyynärpäähän suuremmaksi ja isommaksi. Ja sitten Hän sanoi: Hän valmistaa heitä sotaan sen jälkeen kun seurakunta on otettu.

Uudestaan, Hän teki heidän käsistään huomattavasti suuremmat ja ne kasvoivat suuremmaksi ja luulen, että näen myös hieman ihokarvoja, paljon karvoja kasvavan tuossa osassa nyrkistä aina kyynärpäähän saakka. Hyvin suuret kädet. Ne olivat huomattavan ja uskomattoman valtavan suuret, jopa Hänen, joka puhuu kanssanne. Ja sitten Hän teki niistä käsistä todella suuret. Hän antoi minut tietää, että Hän tekee niin valmistaakseen heitä tiettyyn taisteluun, joka tulee johtamaan vakavaan totiseen taisteluun vihollista vastaan. Sen vihollisen täytyy tulla murskatuksi. Monet vihollisen enkelit, ne langenneet enkelit, demonit tullaan murskaamaan ja lyömään tuossa taistelussa. He tulevat kärsimään häviöstä, suuresta häviöstä.

Mennessämme kohti sitä suurta ahdistuksen aikaa, joka on tulossa, jonka HERRA on näyttänyt minulle. Hän on myös muistuttanut minua tässä keskustelussa 15. tammikuuta 2017 näystä, kun Hän vei minut ylhäälle taivaalle. Ja Hän laski ne Taivaan Portaat. Sitten seisoin strategisessa asemassa kun katselin seurakuntaa ja vasemmalla kädelläni viittoilin heitä kipuamaan ylös niitä ja sitten he kääntyivät oikealle ja he astuivat niille portaille ja Pilvi avautui ja loisteliaan kirkas seurakunta meni sisälle.

Hän muistutti minua tuosta keskustelusta ja että tuossa keskustelussa, mihin Hän asetti minut, minun roolini oli esitelty ja osoitettu, koska Hän sanoi, että minun roolini oli turvata seurakuntaa. Joten pohjimmiltaan opin tänään, että itseasiassa turvasin seurakuntaa, olin turvaamassa seurakuntaa, niitä pyhiä valittuja, katsoen heidän turvallisuutensa perään, kunnes he menivät sisälle, ennen kuin palasin takaisin toiseen HERRAN tehtävään.

Joten tässä asemassa, jossa seisoin, kun he tulivat vasemmalta ja kääntyivät oikealle, vasemmalla kädelläni viittoilin heitä tulemaan. HERRA sanoi, että itseasiassa Hänen Palvelijansa turvasi ja suojasi heitä, varmistaen heidän turvallisen sisäänpääsynsä, turvallisen matkansa kunnes he menivät sisälle Taivaan turvaan. Ja Taivas sulkeutuu ennen kuin sotataistelutanner syttyy tässä maailmassa.

Joten on olemassa valtava kiihtyvä tahti. Hyvin sanoinkuvaamaton ja väkevä väkevä keskustelu on meneillään juuri nyt ISÄ JUMALAN, ISÄ JUMALAN Valtaistuimen, ISÄ JUMALAN itsensä, Hänen Valtaistuimensa ja maailman välillä. Ja aika on kulunut loppuun. Joten tämä on se hetki, kun tulee olemaan tärkeää seurakunnan olla pyhä ja vanhurskas. Kuka tahansa välittää ikuisuudestaan kuunnelkoot ja tehköön parannuksen kaikesta synnistä ja kääntyen pois moraalittomuudesta, valehtelun synnistä, seksuaalisynnistä, tästä menestysteologian evankeliumista, rahan saarnaamisesta, joka on ryöstänyt seurakunnan, se on varastanut pois seurakunnan auktoriteetin ja seurakunnan perinnön.

Tämä evankeliumi, joka on horisontaalinen ja keskittynyt hyvinvointiin täällä ja nyt. Joten Hän ohjeistaa kansakuntia nyt, maailman ihmisiä, Kristuksen seurakuntaa tekemään parannuksen JEESUKSESSA KRISTUKSESSA, vastaanottamaan JEESUS KRISTUS HERRANA ja palvomaan JEHOVAA pyhyydessä ja absoluuttisessa vanhurskaudessa ja täydellisessä kuuliaisuudessa, koska tämä on se hetki ennallistumiselle, jotta he voivat mennä sisälle ikuisuuteen. Istumme ikuisuuden partaalla tällä hetkellä ja tämä tulee olemaan kriittinen hetki, kriittinen aika seurakunnan elämässä ja tämän maailman elämässä.

Olen nähnyt tämän maailman tuhoutumisen. Olen nähnyt Hänet, joka puhuu kanssanne olevan merkittävästi mukana siinä maailman tuhoutumisessa. Se on valtava prosessi. Se on uskomaton ja jättimäinen yhteenotto. Se on tuhoutuminen, jossa et halua olla mukana ja josta et halua tietää. Tästä syystä en saarnaa siitä teille. Minun osuuteni on sanoa teille, että pyydän valmistakaa tie ja menkää sisälle Taivaan turvaan, koska aika on tulossa kohti loppua.

Olen nähnyt HERRAN kasvattavan Hänen kahden Palvelijansa hyvin suuriksi, hyvin hyvin jättimäisiksi ja sitten Hän vahvisti heidän kätensä viime yönä. Ne ovat valtavan suuret kädet. Kädet ovat valtavan suuria astronomisen mittaisia ja karvat kasvoivat niihin käsiin valmiina taisteluun, tarkoittaen, että olen nyt treenannut ja valmistanut heidän kätensä taisteluun.

He, joilla on korvat valmistautukoot, MESSIAS on tulossa. Tämä on Hän, josta Profeetta Malakia puhui, kuten myös Profeetta Sakarja puhui. Tämä on Hän, josta kirjoitettiin Matteuksen evankeliumiin 11. Tämä on Hän, josta Jesaja kirjoitti ja sanoi: Katso Hän lähettää Sanansaattajan tässä ajassa valmistamaan tien MESSIAALLE, valmistamaan seurakunnan sen turvalliseen sisäänpääsyyn ikuisuuteen ennen kuin se hirvittävä ja peljättävä HERRAN Päivä tulee. He, joilla on korvat tehkööt yksinkertaisesti parannuksen nyt ja vastaanottakoon KRISTUKSEN.

Tulen johdattamaan koko maailman HERRALLE JEESUKSELLE nyt, kuka tahansa haluaa vastaanottaa JEESUKSEN nyt tai uudistaa liittonsa, tämä on se hetki. Toista perässäni. Sano:

Kallis HERRA JEESUS,

Olen kuullut Sanaasi liittyen MESSIAAN loisteliaaseen tulemukseen.

Antaudun Sinulle tänään ja huomioin sen kauneuden, voiton ja väkevyyden,

sen loisteliaan työn, jonka teit puolestani Golgatalla,  

kun kuolit syntieni puolesta ja ylösnousit.

Tänään vastaanotan Sinut sydämeeni,

Herrakseni ja Vapahtajakseni.

Teen parannuksen kaikista synneistäni.

Ja pyydän sinua antamaan minulle anteeksi HERRA JEESUS.

Aseta nimeni Karitsan Elämän Kirjaan Taivaassa.

Voitele minut Pyhällä Hengelläsi.

Jotta voin vaeltaa absoluuttisessa pyhyydessä ja vanhurskaudessa

ja päästä sisälle JUMALAN Valtakuntaan.

HERRA, auta minua ylläpitämään ikuisuusnäkökulma kaikessa mitä teen elämässäni,

ikuisuusnäkökulma JUMALAN puoleen Taivaassa.

Aseta Sanasi elämääni.

Ja käytä minua nyt tässä suuressa JUMALAN liikehdinnässä,

tässä suuressa Herätyksessä, joka täyttää maailmaa,

valmistaen tietä MESSIAAN loisteliaalle tulemukselle.        

Tänään olen vastaanottanut sinut HERRA JEESUS.

JEESUKSEN Väkevässä Nimessä,

olen uudestisyntynyt.

Jos olette lausuneet tämän rakkaat ihmiset, pitäkää huolta, että teidät on upotuskastettu täyttääksenne kaiken vanhurskauden.

Uudestaan, olen nähnyt HERRAN viime yönä kasvattavan Hänen kaksi Todistajaansa, Hänen kaksi Palvelijaansa, ne kaksi, jotka seisovat kaiken maan HERRAN edessä, ne kaksi voideltua Oliivipuuta, jotka seisovat sen kultaisen Lampunjalan edessä, joka on MESSIAS. HERRA on kasvattanut heidän mittansa ja vahvistanut heidän käsivartensa taisteluun. Pohjimmiltaan valmistaen heitä siihen seurakunnan ylösoton ja pyhien kokoontumisen jälkeiseen aikakauteen.

He, joilla on korvat kuulkoot. Sananpaikka on täyttynyt silmienne ja korvienne edessä. Sananpaikka, joka lupasi Sanasaattajat, jotka tulisivat valmistamaan seurakunnan ja sitten kohdaten sen vastustajan seuraavassa aikakaudessa. Joten pyydän, viisautenne älköön pettäkö teitä. Shalom toda. Toda raba. Toda toda.

(Profeetta Dr. Owuor 4.4.2018 / Jesus is Lord -radiossa www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia