2.9.2019 PROFETIA: 2006 PROFETIAN TÄYTTYMINEN JUMALAN KIRKKAUDEN VIRTAAMISESTA ALAS YHDISTÄEN SEURAKUNNAN TAKAISIN TAIVAASEEN

Kuinka mahtava päivä! Jälleen toinen kaunis päivä, jolloin aurinko paistaa. On todella aurinkoinen päivä. Todella mahtava, ihmeellinen päivä. Ja kasvoikkain tämän JUMALAN Vierailun kanssa, jossa seurakunta on tänä todella todella tärkeänä hetkenä. Ja sitten jopa kaikista tärkeimpänä nyt, on profetia, jonka Puhuin 1. marraskuuta vuonna 2006, ja Sanoin, että olen nähnyt Taivaan avoinna. HERRA nosti minut ylös ja toi minut hyvin lähelle Taivaan sisäänkäyntiä. Silloin ensinnäkin näin pimeyden, joka oli peittänyt laajuuden, aivan kuten keskiyön pimeys. Keskiyön pimeys on voimakkain, kun kello tulee klo 23 illalla. Klo 23 näette, kuinka alhaalla täällä Afrikassa tulee todella pimeää yöllä. Ja olen kuvaillut tämän halki maailman kansakuntien, kun olen Sanonut, että valtava pimeys, pilkkopimeys, suurin pimeys Afrikassa, on koska ei ole mitään katuvaloja. Puhtain pimeys, syvin pimeys tapahtuu noin kello 23 illalla.

 

Ja olen kuvaillut tämän halki maailman kansakuntien. Olen kuvaillut sen useaan kertaan, siunatut ihmiset. Ja sitten tuossa suurimassa JAHVE JUMALAN Vierailussa ja profetiassa 1. marraskuuta vuonna 2006, silloin näette nyt Taivaan kääriytyvän taaksepäin. Olen mennyt maihinne; Australiaan, Uuteen-Seelantiin, koko matkan aina Etelä-Amerikkaan, Eurooppaan, kaikkialle. Ja Aasiaan. Ja olen kuvaillut, kuinka Taivas kääriytyi taaksepäin aivan kuin voileipä, aivan kuin chapati, heille, jotka ovat Keniassa täällä. Kääriytyi taaksepäin kummallekin sivulle, ja sisäänkäynti avautui. Ja sitten JUMALAN Kirkkaus; pystyin näkemään Taivaan sisälle. Sen säteilyn, sen loisteen, sen rikkauden, sen aarteen. Suuressa hämmästyksessä pystyin näkemään Taivaan sisäpuolen kalleuden sieltä käsin, minne tahansa HERRA oli nostanut minut ylös.

 

Ja sitten lopulta Kirkkaus valvoi Taivaan laajuutta, toimittaen Hänen tehtäväänsä. Pystyin näkemään JAHVE JUMALAN, ISÄ JUMALAN Hänen valtavassa Kirkkaudessaan; täydellisyyden, Kirkkauden täydellisyyden valvomassa Taivasta. Ja sitten yhtäkkiä Kirkkaus tuli kohti Taivaan sisäänkäyntiä, joka oli avoinna, alkaen rikkomaan ja epäkunnioittamaan, olemaan tottelematon Taivaan rajoille, ja menemään avoinna olevan sisäänkäynnin läpi, ja se ajoi pois pimeyden. Ja sitten Kirkkaus tuli alas. Ja sitten sen jälkeen MESSIAS tulee. Sillä näen, kuinka ne kaksi Hääsormusta lasketaan alas Taivaasta. Ne ovat todella valtavan suuret. En tiedä, onko yksi Hääsormus maapallon kokoinen. On kaksi Hääsormusta, ne ovat todella identtiset. HERRA pääasiassa sen jälkeen, kun Kirkkaus tulee alas, silloin Hän julistaa, Hän julistaa Hääterian tapahtuman, JUMALAN Karitsan Hääaterian, joka on itseasiassa päivä, jolloin seurakunta astuu sisälle ikuisuuteen.

 

Joten kuinka siunattu sukupolvi, että voimme olla mukana sen kaltaisessa ylevässä keskustelussa, koskien sisälle pääsyä JUMALAN Valtakuntaan. Joten sen tähden se on minulle suuri kunnia ja etuoikeus, että voin tuoda teille tämän Mega historiallisen HERRAN Sanoman, että Grand Finalea, Grand Finalea julistetaan. Ja näette sen tapahtumien sarjan kronologian, tuon valtavan profetian dynamiikan, joka on sellainen, että on pimeys kaikkialla maailmassa, joka tarkoittaa, että pimeys peittää seurakunnan. Ja olin Nakurussa Menengai III:sessa, Yhdeksännessä Kansainvälisessä Pastorien ja evankeliumin saarnaajien Konferenssissa, ja Sanoin, että kun Jesaja näki Hänen vaatteensa liepeen tulevan seurakuntaan, tulevan maailman temppeliin, niin se oli itseasiassa koko maapaloo. Sillä koko maailma on JUMALAN temppeli, se on palvonnan huone. Se kuuluu HERRALLE, Sanoin.

 

Joten voitte nähdä todella selvästi, että HERRA Sanoo, että Kirkkaus tulee ulos ensin. Se Pilvi, josta profetoin 1. marraskuuta 2006, tulee ulos valmistaen Tien, uudelleen yhdistämään, uudelleen yhdistämään maan Taivaaseen; eksyksissä olevan sukupolven, luopuneet ihmiset, langenneen aikakauden, ihmiset, jotka ovat menneet takaisin syntiin, aivan kuin vapautus Ristillä ei olisi ollut tarpeeksi heille, välinpitämättömän kansan, yhteisön palvojia, jotka ovat kääntäneet selkänsä, kääntyneet pois HERRASTA. Mutta nyt näette, kuinka Kirkkaus tulee ja yhdistää heidät, valmistaen Tien yhdistämällä heidät jälleen takaisin JUMALAN Valtakuntaan, muistuttamalla heitä, että tämä Tie oli jo avattu MESSIAAN toimesta, joka istuu Korkeudessa. Ja anominen, julistus, kaiuttaminen, kutsuminen, kutsuhuuto kansalle, sukupolvelle palata takaisin HERRAN luo, tehdä parannus ja valmistaa Tie MESSIAAN loisteliaan Kirkasta tulemusta varten.

 

Ja sitten näette ne Hääsormukset, sitten he julistavat sen. Tuona hetkenä silloin he julistavat sen. Tarkoittaen, että tapahtumien sarjan kronologiassa Pilvi tulee alas, valmistaa Tien, seurakuntaa valmistautuu, sitten MESSIAS tulee pyhimpää seurakuntaansa varten. Nyt näemme, kuinka tuo Pilvi on tullut alas ja profetiani on täyttynyt. Ja tuo Pilvi on asettunut näiden Kahden Profeetan päälaelle, jotka Puhuvat kanssanne nyt, niiden JUMALAN Valtaistuimen Kolmen Sotajoukon päälaelle, jotka palvelevat ja saarnaavat maan kamaralla, niiden Kuuden Enkelin päälaelle, jotka saarnaavat silmienne edessä. Ja tallennatte heidät kameralle, nähden heidän liikkuvan todella väkevällä ja peljättävällä tavalla. Ja palvellen ja saarnaten aikakaudelle, kansalle, sukupolvelle, maailmalle, maailmankaikkeudelle, julistaen MESSIAAN tulemusta todella peljättävällä tavalla.

 

Tämä on siis voimallista aikaa, siunatut ihmiset. Ja HERRA Puhuu todella selvin termein HERRAN Valtatiestä, Pyhyyden tiestä. Ja Hän Sanoo, että se Tie on heitä varten, se on nimetty heitä varten, kuka tahansa vaeltaakin sillä Tiellä. Joten tämä Tie, joka nyt yhdistää Taivaaseen, on nimetty heille, jotka vaeltavat sillä Tiellä. Se on nimetty heille, jotka vaeltavat sillä Valtatiellä. Ja Hän Sanoo, että ei edes tyhmäkään epäonnistu näkemään tätä Valtatietä. Ja Hän Sanoo, että siellä on oleva Valtatie ja Tie. Tämä on todella voimallista aikaa seurakunnan historiassa. Hän Sanoo, että ei edes tyhmäkään epäonnistu näkemään tätä Valtatietä, koska se on niin selvä. Lukiessasi Saarnaajan kirjan lukua 10:15, Hän Sanoo:

 

"Oma vaivannäkö väsyttää tyhmän, joka ei osaa kaupunkiinkaan kulkea."

 

Hän siis Sanoo, että se on tyhmän ominaisuuspiirre. Mutta nyt kun hetki saapuu valmistautua JUMALAN loisteliaan kirkasta Valtakuntaa varten, niin ei ole tyhmiä. Sillä kaikki, kirjaimellisesti kaikki; jokainen kansakunta, jokainen seurakunta, jokainen saarnaaja, jokainen olento, jokainen luotu voi nähdä, että tämä on se tie, annahan kun seuraan sitä. Tämä tie on yhteydessä Taivaaseen, tämä tie johtaa iankaikkisuuteen JAHVE JUMALAN, HERRAN kanssa! Voimmeko tulla luoksenne uudestaan  ennen lounastauon sessiota, tätä lounastauon erityisohjelmaa, jota tullaan johtamaan täältä Päätoimistoilta käsin. Voin tulla takaisin luoksenne, jos annatte minulle aikaa, jotta voimme jatkaa tätä kaunista keskustelua, joka on ottanut otteen sukupolvesta, joka on ottanut otteen luomakunnasta.

 

Maailmassa, luomakunnassa ei ole koskaan ollut tällaista aikaa, jolloin Valtatie on suoraan näkyvissä ja yhdistää maan kohti Taivasta, auringin läpi kuitenkin. Halleluja! JEESUS on tulossa! Tulen luoksenne uudestaan, Pastori Renson, jos annatte minulle aikaa, mutta soita minulle, soita meille ne muutamat laulut, jotka olemme valinneet. Jotta voimme juhlia JEHOVA JAHVEN, ISÄ JUMALAN, Ystäväni, Hashemin, Chaver shelin Vierailua. Todah rabah. Yom tov.

 

(Profeetta Dr. Owuor. 2.9.2019. www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia