2.9.2019 HERRAN SANOMA: JUMALAN VALTAKUNNAN TULEMUKSESTA & MESSIAAN AUKTORITEETISTA

Uudestaan, siunatut ihmiset, jatkaen tätä voimallista keskustelua, HERRAN profetiaa, joka on täyttymässä, ja HERRAN Näkyä näyttäen minulle seurakunnan menevän sisälle, viimein pääsevän sisälle JUMALAN KAIKKIVALTIAAN Valtakuntaan; seurakunnan Grand Finalen, seurakunnan lopullisen sisäänpääsyn JEHOVAN iankaikkiseen loisteliaaseen Valtakuntaan. Se kaikista odotetuin hetki koko luomakunnan historiassa, Taivaan historiassa ja myös maailmankaikkeuden historiassa ja maan historiassa. Joten uudestaan, se profetia, joka annettiin 1. marraskuuta vuonna 2006, kun HERRA JAHVE tulee ja Hän vie minut ylös Taivaaseen, näyttääkseen minulle, mitä on juuri tapahtumaisillaan maailmalle, ja Taivaalle. Ja näyttääkseen minulle itseasiassa, mitä on juuri tapahtumaisillaan KRISTUKSEN seurakunnalle, jonka puolesta Hän kuoli Golgatan Ristillä, jonka puolesta Hän maksoi niin valtavan, hirvittävän hinnan, kustannuksen, jonka Hän maksoi omalla Verellään.
 
Ja Sanoin, että tuon profetian kronologia ja tapahtumien sarja alkaa siitä, kun maan laajuus on peitettynä pimeydellä. Ja tiedämme liiankin hyvin, että pimeys on todella saapunut ja vallannut täysin seurakunnan, HERRAN huoneen, maan. Maa on JUMALAN temppeli. Tämä on se, missä JUMALAN palvojat ovat nyt. Ja tämä on se, missä joka-ikinen olento, joka on luotu palvomaan JUMALAA, on, paitsi JAHVEN enkelit, joiden asumus on ylhäällä Taivaassa, ja myös Missiolla maailmassa, riippuen heidän mandaatistaan ja aikakaudesta. Nyt siis näimme todella selvästi, että tuo pimeys kumottiin, kun Taivas avautui. Se käärittiin, Taivas käärittiin sivuun kummaltakin puolelta. Ja sitten pystyin näkemään loisteliaan Kirkkaan ikuisuuden Valtakunnan, JUMALAN Uuden Jerusalemin.
 
Pystyin näkemään sen loisteliaan Kirkkaan kultaisen JUMALAN Valtaistuimen ja sen ihmeellisyyden ja hämmästyksen, sen pelon, peljästyksen, ja sen shokin, hämmennyksen, jota se säteilevä, loistava, mahtava, en tiedä mikä, se rikkaus, se kalleus, se aarre, jota JUMALAN Valtaistuin ja JUMALAN Taivas pitää sisällään. Pystyin näkemään kaukaa Taivaan kauneuden, sen paikan, missä te kaikki haluaisitte olla, minne te haluaisitte lopulta päätyä, minne te haluaisitte lopulta päästä sisälle. Se oli siis siinä asioiden tilassa, mielentilassa, Vierailun tilassa, jossa silloin näin JUMALAN säteilyn ja loisteen, sen valtavan JUMALAN auktoriteetin, JUMALAN voiman laskeutuvan alas Taivaasta pilvien lävitse, sen sisäänkäynnin lävitse, sisäänkäynnin lävitse, joka avautui sille laajuudelle. Ja pystyin näkemään JUMALAN mahtavan Kirkkauden tulevan alas.
 
Ja olen ollut maailman neljällä äärellä ja julistanut, että jos on olemassa mitään hetkeä, jolloin JUMALAN voima ottaa vallan, silloin tuo oli se hetki. Sillä näin, että kun Kirkkaus tuli alas, se kumosi, Hän kumosi pimeyden. Hän teki vallankaappauksen, kumosi pimeyden ja otti hallintavallan siitä laajuudesta ja maailmankaikkeudesta ja JUMALAN luomakunnasta. Ja olen Sanonut uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, Sanoin sen Namibiassa, Sanoin sen aina Gisbornessa saakka Uudessa-Seelannissa, Sanoin sen Australiassa, Sanoin sen Euroopassa Suomen ihmisille ylhäällä siellä, Sanoin sen Aasiassa, Afrikassa, kaikkialla. Ja Sanoin, että en nähnyt JUMALAN Kirkkauden pitävän keskustelua, väittelyä, debattia, neuvottelua pimeyden kanssa, en koskaan!
 
Hän yksinkertaisesti tuli ja kumosi pimeyden. Hän toi JAHVEN voiman. Ja Sanoin, että se oli se hetki, jolloin katselin todellista JUMALAN voimaa. Se ei ole poliittinen voima, se ei ole ekonominen voima, se ei ole YK:n turvallisuusneuvoston voima, se ei ole supervaltojen, Venäjän ja Amerikan voima. Ei! Se on lopullinen voima, JUMALAN voima! Ja Sanoin, että tuossa keskustelussa, silloin näette nyt, kuinka Kirkkaus on tullut valmistamaan HERRALLE Tietä. Se, mikä oli luvattu Haggain kirjan luvussa 2, aina jakeesta 6 jakeeseen 9 saakka, lukekaa ne kaikki läpi. Tämän huoneen myöhempi Kirkkaus ja kunnia on oleva suurempi kuin aikaisempi, tämän huoneen toinen Sade on oleva suurempi kuin ensimmäinen Sade. Myöhempi viini on oleva vahvempi kuin ensimmäinen viini Kaanassa, Galilean Kaanassa.
 
Ja sanoin uudestaan ja uudestaan, että sen jälkeen, silloin näin nyt seurakunnan ennalleen asettamisen tapahtuvan. Ja sitten ne Hääsormukset. En tiedä, kuinka suuret Sormukset ovat, ovatko ne maapallon kokoiset, vai ovatko ne puolen maapallon kokoiset. En tiedä sitä kokoa, mutta ne ovat valtavan suuret JUMALAN Hääsormukset, täysin ja kokonaan, peittäen (Taivaan) sisäänkäynnin. Hän asetti ne sisäänkäynnin luo. Tarkoittaen, että vain tämän tapahtuman kautta te tulette pääsemään sisälle Taivaaseen. Älkää huoliko teologeista, ihmisen teologiasta; "ylöstempauksen jälkeen tapahtuva, ennen ahdistuksen aikaa tapahtuva, ahdistuksen ajan jälkeen tapahtuva", tai mitä tahansa sellaista, kaikkia tällaisia keskusteluja. Menkää vain sisälle! Toisin sanoen, Hän Sanoo, vain tämän tapahtuman kautta, pyydän anoen, menkää sisälle! Älkää viivytelkö! Älkää olko tempautuneena tilanteeseen, missä te tulette sivuuttamaan ylöstempauksen!
 
Ja sitten sen jälkeen tietysti, olen nähnyt seurakunnan astuvan sisälle. Loisteliaan Kirkkaat Portaat on käsketty alas, ja niin edelleen. Mutta haluan tuoda jotakin muuta, toisen vaiheen tässä keskustelussa tänä iltana. Ja tiedän, että tämä päivä ei ole minun päiväni. Tiedän, että Vanhempi Pastori Hilda johtaa tätä lähetystä, he ovat jossakin täällä Toimistoilla, he ovat jossain yhdessä rakennuksessa tuolla johtaen tätä valtavaa lounastunnin sessiota. Jaan teille todella todella kriittisen tämän hetken Sanoman, ja sitten annan ohjat heille tehdä lounastunnin session, jota he johtavat täältä käsin. ISÄ JUMALAN Vierailu, joka on nähty, joka on tapahtunut Menengai III:sella, ja jonka olette katsoneet seurakunnissanne eilen. Mikä sukupolvi! Kadehdittu sukupolvi! Mutta Sanon tämän, että sen jälkeen, kun Hääsormukset laskettiin alas, silloin HERRAN Ääni Puhui. Sitten Hän Sanoi, että: "Tästä päivästä lähtien kaikki auktoriteetti Taivaassa ja auktoriteetti maan päällä on annettu JEESUKSELLE KRISTUKSELLE."
 
Haluan kävellä kanssanne tässä valtavassa profetiassa, joka on täyttymässä. Sen ensimmäinen osa on täyttynyt. Kirkkauden Pilvi, jonka lupasin, on nyt laskeutumassa alas näiden Kahden luokse, jotka Puhuvat kanssanne. Kirkkauden Pilvi on nyt laskeutumassa ja asettumassa pääni laelle. Puhuen kansakunnille, että katsokaa: "Elävä Armoistuin, Elävä HERRAN Liitonarkki kävelee maailmassa!" (JUMALAN) Pilvi, jonka lupasin 1. marraskuuta, jonka profetoin 1. marraskuuta 2006, asettuu ylleni joka tilanteessa. Jopa nyt, jopa tänä yönä Hän Puhui kanssani ääneen kuultavalla Äänellä, viime yönä. Hän on asettunut näiden Kahden Sanansaattajan päiden ylle, jotka väreilevät näiden Kahden Profeetan välillä. Joka sekunti he muuntuvat täksi tässä, muuntuvat siksi toiseksi, muuntuvat täksi tässä. Teidän tulisi tietää, että joskus heidän keskustellessaan yksi heistä näkee sen toisen toisessa ajankohdassa, toisessa aikakaudessa. Ja ne Kaksi Puhuvat. Tarkoittaen, että he matkustavat halki ajan ja avaruuden.
 
Nyt Pilvi on tullut alas. JUMALAN suveneerius. Mutta sen jälkeen, kun Sormukset laskettiin alas, silloin Hän Sanoi: "Tästä päivästä lähtien kaikki auktoriteetti Taivaassa ja auktoriteetti maan päällä on annettu JEESUKSELLE KRISTUKSELLE", askel kerrallaan etenevässä ilmestyksessä, jonka tuon teille. Sen ensimmäisen osan HERRA on nyt täyttänyt. Jotta Hän voisi saattaa hämmennyksiin ihmisviisauden ja sitten murskata sen. Sitten nyt, Hän Sanoo, että: Kaikki auktoriteetti", sen jälkeen, kun Kirkkaus on asettunut näiden Kahden ylle, silloin Hän Sanoo, nyt Pilvi on asettunut. Sitten Hän Sanoo: "Tästä päivästä lähtien kaikki auktoriteetti Taivaassa ja auktoriteetti maan päällä on annettu JEESUKSELLE KRISTUKSELLE." Ja luen Sananlaskujen kirjan luvusta 8:15. Tarkoittaen, että se on se näiden Kahden tulemuksen tapahtuma ja seurakunnan ylösottamisen tapahtuma, joka levittää ulos KRISTUKSEN auktoriteetin, Ristin auktoriteetin, ymmärtämisen ja todellisuuden, kun lopulta tavalliset kuolevaiset pääsevät sisälle Taivaaseen! Sananlaskujen kirjan luvussa 8:15, Hän toisin sanoen Sanoo, levittäytyminen. Toisin sanoen, Hän Puhui siitä alkamisesta, että kun nämä Kaksi tulevat ja alkavat valmistaa Tietä, silloin JUMALAN Valtakunnan levittäytyminen tulee alkamaan.
 
Sillä MESSIAS tulee. He tuovat MESSIAAN. Vain heillä on auktoriteetti tuoda MESSIAS. Ja heidän ohjeistuksensa on: pyhyys, parannuksenteko, vanhurskaus. Unohtakaa ne valheet saarnaajilta Amerikassa, kertoen teille, "uusi armo, uusi armo, uusi armo", joten teidän ei tarvitse huolehtia vanhurskaudesta ja pyhyydestä. "Älkää huoliko, Jeesus armahtaa." Mutta Heprealaiskirjeen luvussa 12:14, Hän päättää sanoen: sillä ilman pyhyyttä ei kukaan ole näkevä HERRAA. Olkaa varovaisia nyt. Kun nämä Kaksi tulevat, he alkavat valmistamaan JUMALAN Valtakunnan levittäytymistä. Sillä sitten he tuovat MESSIAAN. Sen tähden Hän Sanoi: "Kaikki auktoriteetti Taivaassa ja kaikki auktoriteetti maan päällä on annettu JEESUKSELLE KRISTUKSELLE". Aikajanan mukaisesti. Tuona päivänä 1. marraskuuta 2006, sen julistuksen mukaisesti, Taivaallisen kalenterin mukaisesti Hän levittäytyi, Hän levittäytyi. Se oli täytetty. Kenellä tahansa on korvat, sen tulee nyt valmistautua MESSIAAN Valtakuntaa varten, JUMALAN Valtakuntaa varten. Sananlaskujen kirjan luvussa 8:15, Hän Sanoo:
 
"Minun avullani kuninkaat hallitsevat, ruhtinaat säädöksensä vanhurskaasti säätävät."
 
Jesajan kirjan luvussa 9:6, Hän Sanoo:
 
"Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus,"
 
Kaikki Herraus.
 
"ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas."
 
Saalemin KUNINGAS. Danielin kirjan luku 7:14:
 
"Hänen valtansa on iankaikkinen valta, joka ei lakkaa"
 
Voitte lukea sen. Matteuksen evankeliumin luku 11:27:
 
"Kaikki on (hänen Isänsä) antanut (hänen haltuunsa)"
 
Uudestaan, Matteuksen evankeliumi 11:27:
 
"Kaikki on minun Isäni antanut minun haltuuni, eikä kukaan muu tunne Poikaa kuin Isä, eikä Isää tunne kukaan muu kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet ilmoittaa."
Ja kun etenette, siunatut ihmiset, Matteuksen evankeliumiin 26:64:
 
Jeesus sanoi hänelle: "Sinäpä sen sanoit. Mutta minä sanon teille: tästedes te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan (Väkevän JUMALAN,) Voiman (Valtaistuimen) oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvien päällä."
Luukkaan evankeliumin luku 1:33:
 
"ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas"
 
Hepreankielellä, Yakov.
 
"ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."
Johanneksen evankeliumin luku 3:31, Hän Sanoo:
 
"Hän, joka ylhäältä tulee, on yli kaikkien (asioiden ja ihmisten ja luomakunnan). Joka on syntyisin maasta, se on maasta, ja maasta on, mitä hän puhuu; hän (MESSIAS), joka taivaasta tulee, on yli kaikkien."
Halleluja! Kaikki auktoriteetti Taivaassa ja kaikki auktoriteetti maan päällä on annettu MESSIAALLE. Hän jatkaa sanoen, siunatut ihmiset, Johanneksen evankeliumin luvussa 3:35, Hän Sanoo:
 
"Isä rakastaa Poikaa ja on antanut kaikki hänen käteensä."
 
Apostolien tekojen luku 10:36:
 
"Sen sanan, jonka hän lähetti Israelin lapsille, julistaen evankeliumia rauhasta Jeesuksessa Kristuksessa, joka on kaikkien Herra"
 
Kaikkien, kaikkien, kaikkien, kaikkien HERRA. Hän jatkaa sanoen, Roomalaiskirje 14:9:
 
"Sillä sitä varten Kristus kuoli ja heräsi eloon, että hän olisi sekä kuolleitten että elävien Herra."
 
Kaikkien HERRA! "Kaikki auktoriteetti Taivaassa ja kaikki auktoriteetti maan päällä on annettu JEESUKSELLE KRISTUKSELLE." ISÄ JUMALA itse Puhui minulle Äänellään sen jälkeen, kun Hän laski alas ne kaksi Hääsormusta sisäänkäynnille. (JUMALAN) Pilvi on laskeutunut ylleni. Sitten Hän Sanoi, että nyt, kun nämä Kaksi ovat tulleet, niin MESSIAAN Valtakunta, JUMALAN Valtakunta, on nyt tulossa. Minä hetkenä hyvänsä. Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen luku 15:27:
 
"Sillä: "kaikki hän (JUMALA) on alistanut hänen jalkojensa alle"."
 
Nyt kun Hän Sanoo, että kaikki on alistettu hänen jalkojensa alle, se on nyt todella selvää, että Hän on alistanut kaiken, paitsi JUMALAN, Hänen alleen, MESSIAAN, HERRAN Voidellun, Pelastajamme, alle. Hänen, jonka Tietä olemme tulleet valmistamaan, KUNINKAAN loisteliasta Tietä. Israelissa he kutsuvat Häntä, HAMELECH, kun Sinä tulet. Jotta JUMALA voisi nyt avata heidän silmänsä, että Hän on se KRISTUS Nasaretista. Efesolaiskirjeen luku 1:20:
 
"jonka hän vaikutti Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa"
 
Halleluja! Kuninkaallinen prinssi. Ja Hän jatkaa Filippiläiskirjeen luvussa 2:9:
 
"Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman"
 
Kaikki auktoriteetti Taivaassa ja auktoriteetti maan päällä on annettu Hänelle, JEESUKSELLE KRISTUKSELLE MESSIAALLE! Kolossalaiskirjeen luku 2:10:
 
"ja te olette täytetyt (KRISTUKSESSA), joka on kaiken hallituksen ja vallan pää",
 
Taivaassa ja maan päällä, MESSIAS. Kuinka voimallista! Heprealaiskirjeen luku 1:2: 
 
"on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi (perijäksi), jonka kautta hän myös on (maailmankaikkeuden) luonut"
 
Hän on MESSIAS. Kaikki auktoriteetti on annettu Hänelle. Herrain HERRA, kuningasten KUNINGAS. Herrain HERRA, kuningasten KUNINGAS. Kaikki auktoriteetti Taivaassa ja kaikki auktoriteetti maan päällä on annettu MESSIAALLE! Sitä ei annettu Buddhalle. Sitä ei annettu millekään muulle idän uskonnolle, vaan MESSIAALLE. Todella voimallista, siunatut ihmiset. 1. Pietarin kirjeen luku 3:22:
 
"hänen, joka on mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat enkelit ja vallat ja voimat alistetut."
 
Hänen allensa alistetut. MESSIAS on tulossa! MESSIAS on tulossa! Soittakaa minulle se kaunis laulu, jossa sanotaan: KRISTUKSEN Risti. Soittakaa se minulle viisi kertaa, MESSIAS on tulossa! Todah rabah. Yom tov.
 
(Profeetta Dr. Owuor. 2.9.2019. www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia