29.11.2019 NÄKY NUORISTA VAKAVASSA SYNNISSÄ YLIOPISTOISSA

Siunatut ihmiset, HERRA JEHOVA on Puhunut kanssani viime yönä. HERRA JEHOVA JAHVE, Hän vei minut yliopistoihin tässä maassa. Näyttää aivan kuin HERRAN huomio olisi kiinnittynyt nuorisoon ja yliopistoihin ja siihen, mitä siellä on meneillään. HERRA vei minut yliopistoihin tässä kansakunnassa ja tilanne on todella hirvittävä yliopistoissa. Hän vei minut tähän tiettyyn yliopistoon ja tiettyyn paikkaan, jossa on jengejä, joten kirjaimellisesti yliopistoissa on jengejä. On näitä jengejä, jotka myyvät huumeita. He myyvät huumeita ja luulen, että on kilpailu. Se on jengiaktiviteettia. Joten yksi jengin johtajista lähetti naisen toisen luo. Luulen, että aikomuksenaan myydä sille toiselle huumeita, mutta tarkoitus oli puukottaa häntä ja tappaa hänet. Puukottaa häntä päähän tai puukottaa rintakehään tai puukottaa häntä niskaan.

 

Joten HERRA antaa minun tietää, että he suunnittelivat tehdä sen. Joten hän menee tuon ihmisen, sen miehen, miespuolisen opiskelijan huoneeseen, joka hänet lähetettiin puukottamaan ja tappamaan. Ja kun hän oli siellä, hän veti heti veitsen esille ja tappelu seurasi. Se oli todella ankara tappelu, jonka HERRA näytti minulle yöllä, joka tapahtui siinä yliopistossa, siinä huoneessa, sen naisen toimesta, joka tuli toisesta jengistä tappamaan toisen jengin johtajan, ja he myyvät huumeita. Joten kun se tappelu seurasi, niin se toinen nuori mies pystyi ottamaan veitsen naiselta. Hän sanoi, että tämän takia tulen nyt raiskaamaan sinut. Hän alkoi saastuttamaan tuota naista. Se oli todella rumaa, todella hirvittävä asia, jonka HERRA näytti minulle tapahtuvan yliopistossa.

 

Ja sitten nyt se jengin johtaja, joka lähetti hänet, ymmärsi, että hän oli vaikeuksissa ja saapui myös sinne. Hän saapui sinne ja he yhtyivät tähän nuoreen mieheen. Se oli todella kauhistuttava asia, kauhistuttava tilanne, joka seurasi yliopistossa. HERRA näytti minulle suuren tappelun. He pelkäsivät ja poliisi saapuu, ja kaikkea sellaista. Joten HERRA keskittää huomionsa juuri nyt nuoriin. On siis hirvittävä tilanne, joka liittyy nuoriin tässä maassa tänä ajankohtana. On todella vakava kriisi nuorison kanssa tässä maassa. Joten sen tähden siinä yliopisto-Herätyksessä, joka on juuri nyt käynnissä, meidän tulee keskittyä Herätykseen ja yrittää nostaa sitä, korottaa sitä, jotta voisimme saavuttaa enemmän nuoria, jotka ovat joutumassa kadotukseen synnissä ja jumalattomuudessa ja pahuudessa.

 

Tämä on siis todella kauhistuttava uni, jonka HERRA näytti minulle. Hän kirjaimellisesti vei minut itseasiassa yliopistoon, ja näytti minulle, kuinka hirvittävä se tilanne on nuorison kanssa. Tappeluita toistensa kanssa, puukottamista veitsellä ja huumeiden myymistä ja huumeiden polttamista, ja kaikkia sellaisia hirvittäviä, kauhistuttavia tilanteita heidän elämässään. Tämä tarkoittaa siis, että tulee olemaan vakava keskittyminen. Meillä tulee olemaan merkittävä keskittyminen. HERRA on nostanut nuorison huudon, joka tarkoittaa, että nuoriso huutaa. He todella todella huutavat apua. Kiitän HERRAA, että tällä Palvelustyöllä on jalanjälki kaikissa yliopistoissa. Joten rohkaisen nuorisoa juoksemaan suojaan, juoksemaan suojaan kokouksiin, Parannuksenteon ja Pyhyyden Palvelustyön kokouksiin. Juoskaa fyysisen terveytenne ja hengellisen terveytenne tähden, fyysisen elämänne ja hengellisen elämänne tähden.

 

Jatkan pitämään tätä keskustelua yliopistoiden auktoriteettien kanssa. Lähetän joukkoja Piispoja. Nyt, tulemme tekemään harkittua pyrkimystä, mutta nyt sille nuorisolle, joka on kuulolla: Juoskaa ja pitäkää kiinni näistä kokouksista kuin elämästä ja kuolemasta. Sillä HERRA on esitellyt minulle, Hän on esitellyt Hänen Palvelijoilleen, niille Kahdelle Profeetalle nuorison hirvittävän, kauhistuttavan, surkean tilan tässä maassa, erityisesti yliopistoissa. Puukottaen toisiaan veitsillä, paljon tappeluita, ja aivan kuin jengiraiskauksia, tai sen tapaisia tilanteita huumeiden käytön ja alkoholin käytön ja huumeaddiktion takia. HERRA on siis nyt kiinnittänyt Hänen Palvelijansa huomion. Näyttää aivan kuin Hän olisi nyt kääntämässä hänen huomiotaan nuorisoon nyt, ja heidän huutoonsa, siihen, että nuoriso huutaa apua.

 

Joten meillä tulee olemaan jatkuva keskustelu ja lähetys, koskien tätä asiaa, mutta nyt tämä on se, mitä HERRA on Puhunut. Tämä on se, mitä halusin sanoa. Aion pitää vakavan kokouksen Piispain Neuvoston kanssa, jotta tekisimme harkitun pyrkimyksen pelastaa nuoriso, antaen heille KRISTUKSEN Sanoman, pelastuksen Sanoman, joka lunastaa heidät rappiosta, kuolemasta. Heille, jotka ovat kuulolla, pyydän anoen: Juoskaa Parannuksenteon ja Pyhyyden Palvelustyön kokouksiin! Jos teillä ei ole niitä yliopistossanne, niin varmistakaa, että muodostatte sellaisen ja alatte pitämään turvapaikkaanne siellä. Sillä paholainen on harkitusti tähdännyt nuorisoon. HERRA Siunatkoon teitä. MESSIAS on tulossa. Muistakaa, että ilman vanhurskautta, ilman pyhyyttä, ei kukaan ole näkevä HERRAA. Todah Shalom, todah rabah, Shalom chaverim. Todah.

 

(Profeetta Dr. Owuor. 29.11.2019. www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia