27.4.2020 PROFETIA KORONAVIRUS-EPIDEMIAN KIIHTYMISESTÄ

Siunatut ihmiset, HERRA JEHOVA on Puhunut kanssani viime yönä. Tämä on se, minkä haluan jakaa kanssanne. HERRA JEHOVA on Puhunut viime yönä. Viime yönä HERRA, HERRA KORKEIN JUMALA, IKUINEN KUNINGAS, Hän on Puhunut kanssani paraikaa olevasta HERRAN Tuomiosta maailmassa. Näen vakavan tartunnan tulevan, hyvin hyvin vakavan koronasairauden tartunnan tulevan. Näen, kuinka monet ihmiset ovat saaneet tartunnan melkein joka puolella. Näen vakavan tartunnan tulevan, joten se tulee olemaan hirveää, koska näen melkein jokaisen saaneen tartunnan.

 

Uudestaan, HERRA JEHOVA Puhui kanssani viime yönä ja uudestaan alle tunti sitten, kun nukahdin. Hän näytti vakavan koronaviruksen tulehduksen ja näytti aivan kuin jokainen olisi saanut tartunnan. Hän näyttää jopa tämän journalistin, joka tuli haastattelemaan jotakuta erääseen toimistoon. Hän tulee kameransa kanssa ja hänellä on tartunta. Henkilö, jota hän tuli haastattelemaan sanoi, että älä huoli, minun kollegani tulee juttelemaan kanssasi. Hän juoksee karkuun, sillä hän tajuaa, että tuo henkilö on saanut tartunnan. Se miten hän puhuu yskien ja niiskuttaen, mutta myös hän niistää, hän, joka juoksee häntä pakoon. HERRA on näyttänyt minulle paljon nenäliinoja, kun ihmiset niistävät ja yskivät.

 

Olen jo lähettänyt tämän informaation viranomaisille täällä Keniassa, että tämä on aikaa, kun numero 1) kaikkien täytyy noudattaa kaikkia ohjeistuksia, jotka on laitettu paikoilleen turvallisuutta ja hygieniaa varten: sosiaalinen välimatka, käsien peseminen, maskien käyttäminen, suojakäsineiden pitäminen, ei matkustamista, ellei se ole välttämättömyys. JUMALAN Viha kulkee halki maailman. JUMALAN Viha on juuri nyt menossa halki maailman. Kuoleman Enkeli on kulkemassa juuri nyt maailman halki tässä hetkessä, kun puhumme.

 

On hyvin tärkeää, että ihmiset noudattavat ohjeistuksia, koska olen nähnyt vakavan tartunnan. Journalistit saavat tartunnan ja tulevat haastattelemaan jotakuta, jolla on myös tartuna. Näen lakimiehiä, vanhempia lakimiehiä, jotka ovat saaneet tartunnan. Tartuntaa, tartuntaa. Joku juoksi sieltä pois sanoen, tämä henkilö on tullut ja hänellä on tartunta, mutta myös hän niistää, yskii ja on saanut tartunnan. HERRA Sanoo, että se on tulossa pahenemaan. Tulee olemaan hyvin viisasta kaikille teille varmistaa, että numero 1) Peskää käsiänne saippualla, aivan kuten WHO suositus sanoo, koko ajan, käyttäen jokaisen mahdollisuuden. 2) Noudattakaa sosiaalista välimatkaa 3) Maskit ja suojakäsineet.

 

Älkää matkustako, jos se ei ole välttämättömyys. Älkää menkö minnekään, jonne teidän ei välttämättä tarvitse mennä. Kaiken lisäksi nyt on suuri tarve tärkeimpänä koko maailmalle mennä parannuksen tekoon. HERRA on hyvin tosissaan. Se miten Hänen Palvelijoitaan mustamaalattiin tässä ajassa, aikakaudessa, HERRA on hyvin hyvin vakavissaan. HERRA itse tuli alas Pilvessään. Tämä sukupolvi yritti sivuuttaa Hänet. Pyydän anoen, kaikki kodeissaan, missä tahansa olettekin, olette sitten autossa, missä vain, niin voitte aina ottaa hieman aikaa ja tehdä parannuksen. Ottakaa hieman henkilökohtaista aikaa ja tehkää parannus!

 

Näin ankaran tartunnan. Näin joidenkin ihmisten, jotka tekevät työtä kadulla, myös saaneen tartunnan. Näen melkoisen paljon. Joku on ravintolassa, joku istui takana, yksi istui, tai paremminkin selät olivat vastakkain, koska heidän jalat olivat lähekkäin, he saivat tartunnan. Näen ihmisiä, näen, tämä on valtavaa; lakimiehiä, jotka ovat saaneet tartunnan. Näen toisia makaamassa sohvalla kodeissaan, jotka ovat saaneet tartunnan. Sanoen, olen tehnyt testin, olen tehnyt testin, mutta sen tulos on positiivinen. He yskivät ja aivastavat ja heillä ei ole mitään paikkaa, minne mennä.

 

 

Tämän maailman ihmiset kuunnelkoot HERRAN Ääntä ja kunnioittakoot ja arvostakoot näitä Kahta Profeettaa. MESSIAS on tulossa. Tämän sukupolven ihmiset kunnioittakoot ja arvostakoot näitä Kahta Profeettaa. Muistakaa, että HERRA vaatii, Hän vaatii kunnioituksen näitä Kahta Profeettaa kohtaan vain sen tähden, keitä he ovat, ennen kuin he ovat nostaneet maasta yhtäkään rampaa tai tehneet mitään hyvää teitä kohtaan. Vain sen tähden, keitä he ovat, käyden MESSIAAN edellä, ollen Edelläkävijöitä. Pyydän anoen, ihmiset tehkööt parannuksen!

 

Näen ihmisten saaneen tartunnan melkein kaikkialla. HERRA voi jopa tartuttaa koko maailman. Pyydän anoen, HERRA on todella vakavissaan! Ihmiset tehkööt parannuksen! Tämä sukupolvi tehkööt parannuksen! Näen, kuinka journalisti on tulossa haastattelemaan jotakuta. Hän kävelee halki rakennuksen, eikä hänellä ole yllään maskia ja hän syöksee sen koko asian. Tuo toinen ihminen, joka tulee haastatteluun, huomaa myös, että tuo toinen ihminen, journalisti, on saanut tartunnan. Jopa hän on saanut tartunnan. Hänellä on valkoinen nenäliina, jolla hän puhdistaa vuotavaa nenäänsä, samaan aikaan, kun hän sanoo, ei, istu vain siellä. Älä kättele minua. Istu vain alas, kollegani tulee puhumaan kanssasi. Hän juoksee pakoon tuota tartuntaa. Hän sanoo, en voi uskoa, että tuo ihminen on syössyt ulos sitä. Mutta myös hän yskii ja aivastaa, ja hän on saanut tartunnan. Näen ihmisten katujen varsilla saaneen tartunnan, kaupoissaan saaneen tartunnan, lakimiesten saaneen tartunnan. Jopa kaikista korkea-arvoisimpien lakimiesten saaneen tartunnan.

 

Jokainen kansakunta ja jokainen hallitus, älkööt he leikkikö tämän HERRAN Tuomion kanssa! He, jotka ovat viisaita, tulevat sulkemaan kansakuntansa joksikin aikaa. He, jotka kuuntelevat HERRAN varoitusta, he tulevat sulkemaan, heidän tulee sulkea kansakuntansa joksikin aikaa, muuten tulee olemaan sietämätöntä! HERRA ei ole mikään vitsi. HERRA on todella vakavissaan. HERRA on Tuomitsemassa tätä sukupolvea! Mutta he, jotka vastaanottavat HERRAN JEESUKSEN ja ovat kuuliaisia tälle Äänelle ja kunnioittavat HERRAA, Hän tulee säilyttämään heidät. Ja he, jotka ovat tässä Palvelustyössä, peitän teidät JEESUKSEN Verellä.

 

Asiat ovat pahasti. Todella pahasti. Olen nähnyt vakavia tartuntoja tulevan. Olen jopa välittänyt tämän Sanoman korkeimmille auktoriteeteille tässä maassa. Jokainen hallitus ulkona tuolla, jotka kuuntelevat, pyydän anoen, sulkekaa kansakuntanne! Älkää törmätkö tuohon tilanteeseen, jonka olen nähnyt. Kutsukaa parannuksentekoon! Ihmiset tehkööt parannuksen KRISTUKSESSA JEESUKSESSA ja vastaanottakoot HERRAN, ja etsikööt HERRAN Kasvoja, etsikööt Hänen apuaan!

 

MESSIAS on tulossa. Uudestaan toistan, MESSIAS on tulossa. Ihmiset olkoot pyhiä ja lopettakoot synnin! Ja olkoot vanhurskaat! Kiitos. Kiitos.

 

(HERRAN VÄKEVIMMÄT PROFEETAT 27.4.2020 / www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia