2.4.2023 GLOBAALI SUNNUNTAIN KOKOUS SEURAKUNNAN YLÖSTEMPAUS

Muistiinpanot

Mitä aikaa, johon olemme astuneet tämän ikääntyvän maailman elämässä. Olemme puhuneet seurakunnan ylöstempauksesta, Messiaan tulemuksesta, Missiosta, jolle Herra lähetti meidät maailmaan, jotta voimme tulla puhumaan tälle sukupolvelle, jotta kun tuo päivä saapuu, se ei yllätä teitä tietämättömyydessä, sillä tuo päivä tulee olemaan kaikista merkittävin päivä tämän maailman elämässä. Haluan viedä eteenpäin tätä Sanomaa seurakunnan ylöstempauksesta, Messiaan tulemuksesta. 

Näimme todella selvästi, että seurakunnan ylöstempaus on vain heille, jotka kuuluvat Kristukselle. Kun Messias tulee seurakunnan ylöstempauksessa, Hän tulee ainoastaan ylöstempaamaan heidät, jotka ovat Hänen uskon huoneensa jäseniä. On kriittisen tärkeää, että seurakunta voi valmistautua Globaalien Kokousten kautta. 

Näimme, että kun Messias nousi ylös kuolleista, Hän ilmestyi vain heille, jotka rakastivat Häntä, ei Hänen vihollisilleen. Näimme, että yhtenä hetkenä Hän ilmestyi 500 ihmiselle samaan aikaan, heille, jotka koskettivat Häntä, näkivät Hänet, rakastivat Häntä. Toisin sanoen, Hänen oman perheensä jäsenilleen, hengellisen perheensä jäsenille, Jumalan ja uskon huoneen perheen jäsenille. 1. Kor. 15:1, kun Hän puhuu Kristuksen ylösnousemuksesta, Hän pohjimmiltaan puhuu seurakunnan ylöstempauksesta. 

"1 Veljet, minä johdatan teidät tuntemaan sen evankeliumin, jonka minä teille julistin, jonka te myöskin olette ottaneet vastaan ja jossa myös pysytte" (1. Kor. 15:1)

Tässä Hän sanoo, että tämä sanoma on sisarille ja veljille, seurakunnan jäsenille. Jos katsotte sitä lukua, joka juhlii ja kuvailee seurakunnan ylöstempausta, 1. Kor. 15, näette, että Hän puhuu tässä veljille, heille, jotka kuuluvat Jumalan perheeseen. Hän sanoo, veljet ja sisaret, tarkoittaen seurakuntaa, jotka seuraavat Kristusta. Menemme läpi monia Raamatun käännöksiä, jotta ymmärrätte, että luku, joka juhlii seurakunnan ylöstempausta, Sanomaa ylöstempauksesta, on veljille ja sisarille, seurakunnalle, heille, jotka ovat uudestisyntyneitä. 

Kysymys siis kuuluu: Kuulutko sinä Jumalan perheeseen? Oletko uudestisyntynyt? 

Ylöstempaus on palkinto Herralta Hänen uskollisille pyhilleen, jotka ovat Hänen uskon huoneensa jäseniä. Siksi Hän puhuu tässä sisarille ja veljille. Hän puhuu kristityistä, uskovista, Kristuksen seuraajista, Jeesuksen perheestä, Jumalan perheestä, heistä, jotka ovat vastaanottaneet Jeesuksen evankeliumin ja uskoneet siihen. 

Kysymykseni kuuluu: Oletko sinä Kristuksen perheen jäsen? Sillä kun Hän tulee, Hän ottaa vain ne, jotka ovat uskon huoneen jäseniä, Jumalan perheen jäseniä. 

"23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;" (1. Kor. 15:23) 

Hän puhuu tässä jälleen heille, jotka kuuluvat Hänelle. Hän sanoo, että ylöstempauksessa Hän tulee vain heille, jotka kuuluvat Hänelle. Tämä ylöstempauksen sanoma, 1. Kor. 15, on kirjoitettu heille, jotka kuuluvat Hänelle. Kuningas Jaakon käännös sanoo: "He, jotka ovat Kristuksen omia Hänen tulemuksessaan". Ilman epäilystäkään ylöstempaus on palkinto, jonka Herra antaa yksin uskollisille pyhilleen. Hän ei anna sitä vihollisilleen. Tämä on vakavaa. 

Kysymys, joka huutaa tästä on: Oletko sinä Kristuksen oma? Kuulutko sinä Kristukselle? 

1. Kor. 15:58 on sananpaikka, jossa Hän juhlii seurakunnan ylöstempausta.

"58 Sentähden, rakkaat veljeni" (1. Kor. 15:58)

Hän puhuu seurakunnalle. Tätä ennen Hän on kuivaillut seurakunnan ylöstempauksen jakeissa 50-57, ja miten kuolema on voitettu, tuhottu ja mitätöity. Sitten Hän puhuttelee heitä ja sanoo, sen tähden, rakkaat veljeni ja sisareni. Jälleen ylöstempauksen sanoma on suunnattu ainoastaan Jumalan perheelle, jotka ovat uskon huoneen jäseniä. Se on yksin heille, jotka luottavat Jeesukseen. Se ei ole heille, jotka eivät luota Jeesukseen. Jeesus meni valmistamaan huoneet heille. Se on tiukasti Jumalan perheelle, uskon huoneen jäsenille, jotka ovat tuon huoneen jäseniä jo tänään ennen ylöstempausta. "Sentähden, rakkaat veljeni", nämä ovat kristittyjä, uudestisyntyneitä. Tämä on Herran huone, Jumalan perhe, he ovat Jeesuksen veljiä ja sisaria. 

"58 ...olkaa lujat, järkähtämättömät, aina innokkaat Herran työssä, tietäen, että teidän vaivannäkönne ei ole turha Herrassa." (1. Kor. 15:58)

Toisin sanoen, Hän sanoo, että seurakunnan ylöstempaus, sanoma ylöstempauksesta on suunnattu heille, jotka tekevät innokkaana Herran työtä. Todella voimallista. Hän sanoo, että se on heille, jotka ovat antautuneet kokonaan Herran työlle. Nämä ovat Jumalan huoneen jäseni. Kuningas Jaakon käännöksessä Hän sanoo: "Sen tähden, rakkaat veljeni ja sisareni". Hän sanoo: "olkaa lujat, järkähtämättömät", pysykää lujina, ollen "aina innokkaat Herran työssä". Ylöstempauksen sanoma on siis suunnattu ainoastaan heille, jotka tekevät innokkaana Herran työtä, Jumalan perheelle. Room. 8:16-18, ylöstempaus. Kun Messias tulee, Hän tulee ainoastaan heille, jotka ovat uskon perheen jäseniä, Kristukseen uskovia, Hänen seuraajiaan, heille, jotka rakastavat Häntä. 

"16 Henki itse todistaa meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia.
17 Mutta jos olemme lapsia, niin olemme myöskin perillisiä, Jumalan perillisiä ja Kristuksen kanssaperillisiä, jos kerran yhdessä hänen kanssaan kärsimme, että me yhdessä myös kirkastuisimme." (Room. 8:16-17)

Ylöstempaus on siis tiukasti ja ainoastaan heille, jotka ovat Jumalan perheen lapsia, Kristuksen ystäviä ja Hänen perheen jäseniä, Jumalan perheen lapsia ja perillisiä, kanssaperillisiä Hänen kanssaan tuossa Jumalan perheessä. Ylöstempaus on ainoastaan uudestisyntyneitä ihmisiä varten. 

Oletko sinä uudestisyntynyt? Ylöstempaus on tiukasti ja ainoastaan heille, jotka kuuluvat Jeesukselle. 

"18 Sillä minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin." (Room. 8:18)

Herra suuntaa rakkautensa uskon huoneeseen, heihin, jotka ovat aidosti ja kunnolla uudestisyntyneitä, vaeltavat pyhyydessä ja rakastavat Jeesusta. Ei Jeesuksen vihollisille, ei ollenkaan. Kuinka kaunis evankeliumi! Herra sanoo, että pidä huolta, että kuulut Jumalan perheeseen, jos haluat ottaa osaa seurakunnan ylöstempaukseen. Sillä Hän tulee ottamaan ja pelastamaan omansa ylöstempauksessa ennen kuin Ahdistuksen aika iskee maailmaan. Hän tulee pelastamaan oman perheensä, omat ihmisensä, Hänen uskon perheensä jäsenet ennen kuin Hän Tuomitsee maailman Ahdistuksen ajassa. 

Hän tempaa heidät ylös, heidät temmataan ylös Herran luokse ylöstempauksessa. Heidät kannetaan pois, Hän vaatii heidät kiivaasti itselleen. Messias kuoli puolestanne ja vuodatti Verensä puolestanne ja Hän tulee hakemaan teidät nyt, sillä asiat tulevat pahenemaan siellä. Hän tulee kiivaasti vaatimaan heidät itselleen, tempaamaan heidät pois nopeasti, pelastaen heidät vaarasta, tuhon vaarasta. Ymmärrättekö, miksi ylöstempaus on tiukasti vain heitä varten, jotka ovat aidosti ja kunnolla uudestisyntyneitä, ja jotka vaeltavat vanhurskaudessa ja pyhyydessä ja rakastavat Jeesusta? Vain Hänen ystävilleen, ei Hänen vihollisia varten. 

Hän tulee tempaamaan Jumalan perheen, joka on todella rakas Hänelle, ennen kuin Hän tulee tuomitsemaan maailman Ahdistuksen ajassa. Hän tulee ottamaan heidät pois vaarasta. Päähenkilöt, jotka Tuomitsevat maailman, ovat jo täällä, ja he Tuomitsevat jo koronaviruksen ja maanjäristysten kanssa. Jumalan perhe on Hänelle niin rakas, että Hän tulee tempaamaan heidät pois ennen kuin Hän lyö maata vihalla, ottaen heidät pois vaarasta. Hän on lunastanut heidät omalla Verellään, joten Hän tulee kiivaasti vaatimaan heidät omikseen ja tempaamaan heidät pois nopeasti. 

"12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta." (Joh. 1:12-13)

Hän puhuu Jumalan lapsista. Ylöstempaus kuuluu ainoastaan Jumalan perheen jäsenille. Hän sanoo, että tämä on Hänen perheensä. Määrittelemme yksinkertaisesti heidät, joita varten Messias tulee. 

Kun kuulette ylöstempauksesta, kun Herra tulee tempaamaan omansa pois, niin keitä he ovat?

"1 Katsokaa, minkäkaltaisen rakkauden Isä on meille antanut, että meitä kutsutaan Jumalan lapsiksi, joita me olemmekin. Sentähden ei maailma tunne meitä, sillä se ei tunne häntä.
2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on." (1. Joh. 3:1-2)

Hän sanoo, "rakkaani". Jälleen Hän puhuu Jumalan huoneen jäsenille. Hän ei puhu Hänen vihollisilleen. Kun Hän puhuu ylöstempauksesta, Hän puhuu Kristuksen ystäville. Hän puhuu Jumalan huoneelle, Jumalan perheelle, heille, jotka ovat Hänen uskollisia pyhiään, heille, jotka kuuluvat Kristukselle Hänen tulemuksessaan, heille, jotka ovat sitoutuneita Herran työhön, heille, jotka ovat Jumalan perhettä ja kanssaperillisiä. Hän puhuu tässä Jumalan perheelle.

"3 Ja jokainen, joka panee häneen tämän toivon, puhdistaa itsensä, niinkuin hän on puhdas." (1. Joh. 3:1-3)

Näette selvästi jakeessa 2, että jos Kristus oli kolmiulotteinen, kun Hän oli täällä maailmassa, silloin syy, miksi ihmiset tuossa ajassa, kun Hän käveli heidän kanssaan, pystyivät näkemään Hänet, sellaisena kuin Hän oli, oli koska he olivat myös kolmiulotteisia, mutta nyt tiedämme, että Kristus on tällä hetkellä moniulotteinen. Hän on nyt sellaisessa muodossa, jossa Hänellä ei ole mitään rajoitusta ajassa ja paikassa. Hän voi mennä jopa seinien läpi ja tulee ulos täältä. Hän voi ilmestyä 500 ihmiselle samaan aikaan. Hän ilmestyy nyt moniulotteisessa muodossa, kirkastetussa ylösnousseessa ruumiissa. 

Hän sanoo, että jos olemme Hänen lapsiaan, kun Hän tulee hakemaan meitä tuona päivänä, niin myös me tulemme olemaan samassa muodossa, jossa on yhtä paljon ulottuvuuksia, kuin Kristuksella on kirkastetussa ruumiissaan, jotta voimme nähdä Hänet sellaisena kuin Hän on. Nyt olette kolmiulotteisessa muodossa ja ette pysty näkemään Kristusta sellaisena kuin Hän on, sillä Hänellä on niin monta moniulottuvuutta. Mutta Hän lupaa, että jos olet Jumalan lapsi, Jumalan perheen jäsen, uskon huoneen jäsen, Kristuksen seuraaja ja rakastat Kristusta ja kuulut Kristukselle, niin tuona päivänä, sinut tullaan kirkastamaan ja silloin saat ne samat ulottuvuudet, aivan kuten Kristuksella on, jotta näet Hänet sellaisena kuin Hän on. Todella voimallista! Mikä lupaus! 

Ylöstempaus on siis heitä varten, jotka rakastavat Jeesusta ja ovat aidosti ja kunnolla uudestisyntyneitä. Rakastatko Jeesusta? Oletko sinä aidosti ja kunnolla uudestisyntynyt? 

Voit sanoa, että rakastat Jeesusta, mutta nyt, kun Jeesus lähetti Mega Profeettansa maailmaan, niin oletko rakastanut Jahven Profeettoja ja Sanomaa, jonka he toivat? Rakastatko Jeesusta? Kuulutko uskon huoneeseen, Jumalan perheeseen? 

1. Kor. 4:13, nämä ovat niitä sananpaikkoja, jotka juhlivat seurakunnan ylöstempausta. Ylöstempaus on pohjimmiltaan, olla temmattuna Hänen luokseen. 

"5 Ja hän synnytti poikalapsen" (Ilm. 12:5)

"Poikalapsen", tämä on Israel. Tiedämme, että tämä on lupaus Aabrahamille, 1. Moos. 12:1-3, josta Hän puhuu näissä ensimmäisissä sanoissa. 

"5 ...joka on kaitseva kaikkia pakanakansoja rautaisella valtikalla; ja hänen lapsensa temmattiin Jumalan tykö ja hänen valtaistuimensa tykö." (Ilm. 12:5)

On ihmeellistä, kuinka Herra näytti minulle muutama päivä sitten tämän rautaisen valtikan unessa. Hän näytti minulle Messiaan istumassa Valtaistuimella, kun Hän hallitsee rautaisella valtikalla. On tiettyjä keskusteluja, jotka ovat piilotettuja, ja en edes jaa niitä kanssanne, mutta haluan kiinnittää huomionne ylöstempaukseen, joka on Ilm. 12:5. Ylöstempauksen määritelmä on, että olet temmattu Jumalan luokse, viety pois Jumalan luokse. Jumala vaatimalla vaatii, että sinä kuulut minulle. Tiedämme, että Kristus lunasti seurakunnan omalla Verellään. Hän tulee siis palaamaan ja vaatimaan itselleen heidät, jotka kuuluvat Hänelle. 

"13 odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä," (Tiitus 2:13-15)

Ylöstempaus on heitä varten, jotka etsivät siunattua toivoa, Kristuksen paluuta. Se ei ole heitä varten, jotka ovat välinpitämättömiä ja tyytyväisiä täällä ja elävät maailmassa aivan kuin se olisi heidän lopullinen määränpäänsä. Ei ollenkaan. Se ei ole heille, jotka ovat hyväksyneet maailman ja sen synnin ja ovat onnellisia sen kanssa ja he ovat mukautuneet siihen ja tekevät nyt, mitä huvittaa. He ovat maan asukkaita. Ei, vaan se on heitä varten, jotka odottavat siunattua toivoa. He elävät täällä, mutta heidän silmänsä katsoo ylös Taivaalle, etsien ja odottaen siunattua toivoa, "ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä". 

"14 hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen ITSELLEEN omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee.
15 Puhu tätä ja kehoita ja nuhtele kaikella käskyvallalla. Älköön kukaan sinua halveksiko." (Tiitus 2:13-15)

Hän sanoo, että Kristus lunasti seurakuntansa omalla Verellään ja Hän tulee vaatimaan heidät itselleen, jotka ovat Hänen omiaan. Hän tulee tempaamaan heidät pois nopeasti ja pelastamaan ja viemään heidät pois vaarasta, tuhon kuoleman vaarasta. Tämä on määritelmänne ylöstempauksesta. Ylöstempaus tarkoittaa, että Herra tulee heitä varten, jotka ovat Hänen ystäviään. Hän ei tule vihollisiaan varten. 

Ilm. 12:5: Hän puhuu, kuinka Kristus on kuollut Ristillä ja lunastanut ihmiskunnan, Hän on noussut ylös kuolleista ja astunut Taivaaseen Öljymäeltä, kun he katselevat Häntä, ja Hän on mennyt istumaan Isän oikealle puolelle, mutta Hän puhuu myös Kristuksen ruumiista, joka tullaan tempaamaan Jumalan luokse, ruumiista, joka on Hänen omansa. Hän on ruumiin pää, ruumis, jotka olemme me, ja meidät otetaan myös ylös Kirkkauteen. Sitten myöhemmin hallitsemme yhdessä Kristuksen. 

"13 Mutta me emme tahdo pitää teitä, veljet (ja sisaret), tietämättöminä siitä, kuinka poisnukkuneiden on, ettette murehtisi niinkuin muut, joilla ei toivoa ole." (1. Tess. 4:13) 

Ylöstempauksen sanoma on tiukasti ja ainoastaan heille, joilla on toivo. Tiedämme, että täällä koko maailmassa olette olleet vuorilla, vuorien huipuilla, meren pohjissa, mutta siellä ei ole mitään toivoa. Meidän toivomme on ainoastaan Jeesuksessa. On ylistyslaulu, joka sanoo, olen ollut vuoren huipuilla, etsin sieltä ja en löytänyt mitään, olen ollut laakson pohjalla, etsin sieltä ja en löytänyt mitään. Ainoa toivo meille on Jeesus. Seurakunnan ylöstempauksen sanoma on tiukasti suunnattu heille, joilla on toivo tässä elämässä. Toisin sanoen, heille, jotka odottavat innokkaasti Jeesuksen tulemusta. 

Jakeessa 13, Hän puhuttelee veljiä ja sisaria. He ovat uskovia ja uudestisyntyneitä, veljiä ja sisaria uskon huoneessa. Se on heille, jotka kuuluvat Kristukselle, sillä ylöstempauksen tarkoitus on tulla pelastamaan Kristuksen omat valitut seitsemän vuoden Ahdistuksen ajasta. 

Kuulutko Kristukselle? Oletko Herran perheen jäsen? Toisin sanoen: Oletko uudestisyntynyt ja pyhä? 

Muista, että kun kuulut perheeseen, niin on aina samankaltaisuus perheen jäsenten identiteetissä. Voit katsoa lapsia jossain perheessä, miten he ovat samannäköisiä ja voit huomata, että nämä ovat lapsia samasta perheestä. 

Oletko Taivaan kansalainen? Kuulutko Jumalan Valtakuntaan? Onko sinulla Jumalan perheen identiteetti, joka on pyhyys?    

"14 Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan." (1. Tess. 4:14) 

Ylöstempaus on vain heille, jotka uskovat! Uskoville, jotka uskovat että Jeesus kuoli ja nousi ylös kuolleista, heille, jotka uskovat, että Hän kuoli heidän syntiensä tähden. Heille, jotka uskovat Kristukseen. 

"15 Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet." (1. Tess. 4:15)

Ylöstempaus on siis suunnattu ainoastaan uskovaisille, heille, jotka uskovat, että Jeesus kuoli ja nousi ylös kuolleista heidän puolestaan. Toisin sanoen, heille, jotka ovat aidosti ja kunnolla uudestisyntyneitä. Ylöstempaus on heitä varten, jotka uskovat, että Jeesus tulee takaisin, ja ylöstempaus on heille, jotka ovat kuolleet Kristuksessa, menneet nukkumaan Kristuksessa, kuolemaan. 

"16 Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;" (1. Tess. 4:15)

He, jotka kuolivat seuratessaan Jeesusta, Kristuksen seuraajat otetaan Taivaaseen. Seurakunnan ylöstempaus on Kristuksen perheen jäsenille, heille, jotka uskovat, että Jeesus kuoli ja nousi ylös kuolleista. Se on uudestisyntyneille. 
Oletko sinä uudestisyntynyt? Se on heille, jotka odottavat siunattua toivoa, Kristuksen paluuta. Oletko siis uudestisyntynyt? Tuleeko Messias myös sinua varten?

Jos et ole varma, toista tämä rukous, sano:

Väkevä Herra Jeesus,
olet Herrani ja siunattu Pelastajani, 
ja tänä yönä teen parannuksen kaikista synneistäni,
ja vastaanotan sinut Herrani Jeesus sydämeeni, 
Herrakseni ja Pelastajakseni,
ja tänään päätän astua sisälle Jumalan perheeseen,
uudestisyntyneenä ja valmiina Jumalan Valtakuntaa varten,
Herra, vakiinnuta minut Jumalan perheeseen, 
ja vakiinnuta nimeni Jumalan perheen Kirjaan,
jotta, kun tulet hakemaan niitä siunattuja, jotka kuuluvat sinun huoneeseesi,
voit myös temmata minut pois näistä koettelemuksista,
Jeesuksen väkevässä, 
olen uudestisyntynyt.

Messias on tulossa. Elä elämääsi aina niin, että tämä voi olla se päivä, jolloin Hän tulee takaisin. Varmista, että korvasi ovat herkät sille, mitä Herra Puhuu maailmassa juuri nyt. On historiallinen Jumalan Vierailu, joka tapahtuu maailmassa juuri nyt, seurakunnassa. Tuo Vierailu, jonka kanssa Hän on lähettänyt meidät luoksenne, on sen tähden, jotta se voisi valmistaa ihmisiä Jumalan perheeseen, Jumalan Valtakuntaan. Kuningas on tulossa.

(2.4.2023 Globaali sunnuntain Kokous / HERRAN VÄKEVIMMÄT PROFEETAT / www.jeswusislordradio.info)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia