23.9.2018 HERRAN SANOMA: HERÄTYKSEN HUIPPUAIKA, VAROITUS KENIALLE HERÄTYKSEN OTTAMISESTA ITSESTÄÄNSELVYYTENÄ & HERRA TAISTELEE PERUN MISSION PUOLESTA

Siunatut ihmiset, rohkaisen teitä tänään sunnuntaikokouksissanne, Siunaan teitä, Siunaan sunnuntaikokouksianne, jotka ovat käynnissä halki tämän maan. Tiedän, että tämä on huippuaikaa, tämä on todella suurta huippuaikaa seurakunnan historiassa. Sillä Herätys on tulossa huippuunsa. Ja erityisesti tässä maassa se vierailu on mahtava. Tänään uusia parantuneita aiemmin rampoja käveli seurakuntiinne käyttäen heidän omia jalkojaan, heidän uusia jalkojaan, alle viikon vanhoja, rakkaat ihmiset. Se oli vain viime sunnuntaina, kun HERRA antoi ihmisille uudet jalat tässä maassa. Ja Hän antoi toisille uuden näön. On ihmisiä, jotka kävelivät seurakuntaan tänään nähden ensimmäistä kertaa, ja heitä johdatettiin ja heille näytettiin, että se tie seurakuntaan on tämä tässä. Kävellen ja nähden ensimmäistä kertaa uusilla silmillään.
 
Ja on monia monia kuuroja korvia, jotka ovat parantuneet, ihmisiä, jotka nyt pystyvät kuulemaan, opetellen kuulemaan sanoja ja ymmärtäen niitä, ja tehden eron eri sanojen ja ääntämysten välillä alkaen kuulla HERRAN evankeliumia ensimmäistä kertaa tänään. Ja on monia ontuvia, joiden jalat venytettiin ja vedettiin. Luulen, että jopa 56 ihmisen, jos muistan oikein. Ja ne astuivat maahan, ja nyt ne kolumnit, joillekin heistä lisättiin kolumneja siihen lyhyempään jalkaan. Nyt he pystyvät seisomaan tasassa ja kävelemään. Ja paljon muita sairauksia.
 
Tänään on todella voimallinen sunnuntaikokous, joka teillä on halki tämän maan, rakkaat ihmiset. Ja se syy, miksi olen päättänyt tulla luoksenne tänä aamuna, koska olen päättänyt Siunata ja Siunata kokouksianne. Ja uudestaan, vain muistuttaakseni muistianne, muistutan, että tämä on aarre, jota te ette voi verrata mihinkään muuhun. Joten Siunaan kaikkia seurakuntia- Siunaan kaikkia hallitsevia Piispoja, missä ikinä he ovatkaan. Siunaan Vanhempaa Arkkipiispaa, kenraalimajuri Kyakaa, ja Siunaan niitä kahta vara-Arkkipiispaa, jotka hänellä on. Ja sitten Siunaan kaikkia muita Piispoja, niitä hallitsevia Piispoja eri alueilla. Ja sitten aluevalvojia, Pastoreita, Vanhempia Pastoreita, evankelistoja. Ja mukaan lukien seurakunnan palvelijat, lesket, orvot, kirjeenvaihtajat, ja koko rakennelmaa HERRAN huoneessa.
 
Olen päättänyt soittaa tänä aamuna Siunatakseni teitä, Siunatakseni teidän kokouksianne. Sillä viime sunnuntai oli mahtava. Se oli historiallinen sunnuntai, kun HERRA kutsui Hänen Kaksi Profeettaansa julistamaan täältä käsin. Ja se, mitä tapahtui sen jälkeen, on Ihme tähän päivään saakka. Jotkut heistä, kuulimme, he kirjoittavat, että kun he saapuivat kotiin, silloin he huomasivat, että heidän täysin kuuro lapsensa pystyy nyt kuulemaan. He eivät tienneet, että hän oli jo parantunut tuossa Kokouksessa. Joten kun he saapuivat kotiin, he huomasivat, hän pystyi reagoimaan ääneen. Kun ovi pamahti, hän meni shokkiin, shokkiin tällä tavoin. Joten he huomasivat, että, oh, hän kuulee. Ja tämä on Ihme, joka tapahtui viime sunnuntaina, rakkaat ihmiset. Alle viikko sitten. Ehkä tasan viikko sitten. Mutta alle viikko sitten, sillä se julistus tehtiin noin kello 13, ja kello ei ole vielä 13, kello on 9.
 
Joten se, mitä haluan tehdä, on Siunata teitä. Ja myös korostaa Kenian kansakunnalle ja myös tälle Siunatulle seurakunnalle, jota HERRA nostaa täällä, sille pyhälle seurakunnalle, että pyydän, älkää ottako tätä itsestään selvyytenä. Sillä voitte nähdä juuri nyt, kuinka ne Kaksi HERRAN Palvelijaa tekevät työtä Perun kanssa yrittäen pelastaa sitä vierailua, jonka HERRA on Puhunut sille maalle. Tehden työtä Lima Perun kanssa yrittäen pelastaa heidän Missionsa. Sillä aina kun HERRA Puhuu, niin nämä Kaksi Profeetta tulevat olemaan sille kuuliaisia sanatarkasti. Siksi he keskeyttivät sen Mission. Ja juuri nyt He tekevät työtä todella todella kovasti kellon ympäri.
 
Tänä yönä HERRA vei minut Pastorien kokoukseen, joka oli meneillään siellä. Näin heidän puhuvan. Ja he puhuivat siitä massiivisesta voitelusta, kuinka ne kaksi Profeettaa yksinkertaisesti julistavat, ja sokeat silmät avautuvat. Seisoin siellä kokouksessa. He eivät pystyneet näkemään minua. Kuulin kaiken, mistä Pastorit Lima Perussa keskustelivat järjestelyistään, heidän yrittäessään organisoida tätä uutta päivämäärää varten, tätä uutta vierailua varten. Joten voit nähdä, kuinka HERRA taistelee pelastaakseen sen Mission.
 
Te tiedätte, että mikä tahansa kansakunta, joka ei kuuntele tätä Lähettilästä, joka ei kuuntele meneillään olevaa JUMALAN vierailua, ei tule näkemään Ikuisuutta. Tämä on ilmiselvää, tämän vierailun mittakaavan, vakavuuden ja painoarvon tähden. Ja sen tähden, kuinka ISÄ JUMALA Itse navigoi Hänen Kahta Profeettaansa maailmanlaajuisesti, te tiedätte, kuinka jokaisen kansakunnan tulee kiinnittää huomionsa tähän. Te ette voi tehdä kuolettavaa virhettä ja sivuuttaa tätä.
 
Ja siksi näette, kuinka Hän vie minut siihen Pastorien kokoontumiseen, jossa Pastorit Lima Perussa tapaavat. Ja kuulen, seison siellä, mutta he eivät pysty näkemään minua. Seison kuitenkin siellä kuunnellen, kuinka he puhuvat. He sanovat, kuinka se voitelu on todella korkea. Hän yksinkertaisesti julistaa, ja sokeat silmät avautuvat. Ja ne avautuvat. Kuulen kaiken, heidän suunnitelleessaan uutta päivämäärää varten. Tarkoittaen, että Taivas taistelee, pelastaakseen sen Mission Perun kansakuntaa varten. Jotta myös he voisivat alkaa kuulla tätä evankeliumia ja alkaa valmistautumaan MESSIAAN Loisteliaan kirkasta tulemusta varten. Palaten vanhurskauteen, palaten pyhyyteen. Ja nähdä tämän valtavan suuren, historiallisen HERRAN Lopunajan Herätyksen.
 
Joten rakkaat ihmiset, miksi tuon tämän teille, Kenia? Tuon tämän siinä kontekstissa, että en halua teidän ottavan sitä vierailua, joka teillä on HERRAN huoneessa, itsestäänselvyytenä. Ja pyydän, että seurakunnan johto; Arkkipiispa kenraali Kyaka, ja luulen, että hänet vahvistetaan pian pysyvästi Arkkipiispaksi nyt. Ja hänen kaksi vara-Arkkipiispaansa, pyydän heitä kaikkien niiden kanssa, jotka ovat heidän allaan, olemaan sanatarkasti kuuliaisia kaikille, mitä nämä Kaksi Profeettaa Sanovat. Jos et ole kuuliainen, niin voi sinua! Sillä tämä on mahtava asia. Älkää ottako sitä itsestäänselvyytenä.
 
Uudestaan, miksi? Sillä Sanon, että se massiivinen vierailu, jonka HERRA on luvannut Lima Perulle, juuri nyt Hän tekee työtä Hänen Kahden Profeettansa kanssa yrittäen pelastaa sen Herätyksen, yrittäen auttaa sitä kansakuntaa, jotta myös he näkisivät tämän massiivisen JUMALAN liikehdinnän ja tämän aallon, joka puhdistaa seurakunnan, poistaen synnin pois seurakunnasta, poistaen eksytyksen seurakunnasta, poistaen luopumuksen seurakunnasta, poistaen moraalittomuuden pois seurakunnasta. Ja perustaen, uudelleen vakiinnuttaen Veren ja Ristin evankeliumin, pyhyyden ja vanhurskauden evankeliumin takaisin seurakunnan keskiöön. Ja alkaen sadonkorjata ja puhdistaa maata, ja valmistautua MESSIAAN tulemusta varten.
 
Siksi pyydän, teitä, Kenian seurakunta, tänä aamuna Siunatessani teitä, olemaan epäonnistumatta kuuliaisia näille Kahdelle. Älkää koskaan, älkää koskaan epäonnistuko olemaan kuuliaisia näille Kahdelle. Älkää koskaan yrittäkö. Sillä te olette nyt todella korkealla paikalla. Pyydän, älkää ottako sitä itsestään selvyytenä.
 
Ne uudet parantuneet rammat kävelivät tänään seurakuntaan uusilla jaloillaan. Ne parantuneet sokeat, jotka kävelivät seurakuntaan uusilla silmillään tänään. Toisin sanoen, näette JUMALAN Kirkkauden HERRAN huoneen sisällä tänään. Tämä on se korkea aika, huippuaika Herätykselle.
Luen tässä Raamatusta, auttaakseni teitä, heitä Keniassa. Ja tiedän, että kuurot korvat avautuivat myös Etelä-Koreassa, joten he ovat todella osa tätä keskustelua. Mutta Matteuksen evankeliumin luku 18, luen tässä jakeesta 15, Hän Sanoo. Matteuksen evankeliumi 18:15, siunatessani teitä, rakkaat ihmiset. Ja tulen antamaan viimeisen Siunauksen, kun astutte sisälle pääsunnuntaikokouksiinne tänään. Uudestaan, Matt. 18:15, Hän Sanoo:
 
15 Mutta jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahdenkesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi.
 
Voittanut hänet takaisin. Jae 16, Hän Sanoo:
 
16 Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi, 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla'.
 
Jakeessa 17, Hän Sanoo:
 
17 Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle, niinkuin olisi pakana ja publikaani.
 
Tämä on todella voimallista. Sitten Hän Sanoo: 
 
18 … kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa
 
Tämä on todella voimallista, rakkaat ihmiset. Hän Sanoo tämän välinpitämättömyyttä ja piittaamattomuutta vastaan. Hän Sanoo, että sinulla ei ole varaa olla välinpitämätön ja piittaamaton. Ja sama toistetaan 2. Tess. 3:14, Hän Sanoo:
 
14 Mutta jos kuka ei tottele sitä, mitä me tässä kirjeessä olemme sanoneet, niin merkitkää hänet älkääkä seurustelko hänen kanssaan
 
Näette tämän, rakkaat ihmiset. Siksi käytän tätä nostaakseni esille teille, Kenian seurakunta, että olette nyt huippukohdassa. HERRA Puhuu siitä valtavan suuresta Kiitosjuhlasta, jonka Hän näytti jo minulle ennen viime sunnuntain Parantumiskokousta. Hän näytti sen jo minulle. Pystyin näkemään Piispa Tri. Kasipoin. Tiedän jopa, kuinka hän tulee nostamaan kravattinsa ylös, hän tulee nostamaan kravattinsa ylös ja sitomaan sen eteen tällä tavoin. Ja pystyin näkemään ihmisiä.
 
Ja HERRA Puhui todella voimallisesti viime sunnuntaina, ja Hän Sanoi: "Katso, on monia rampoja lapsia ulkona tuolla. Ja sitten nämä Kaksi Profeetta kysyivät HERRALTA, että: "Todellako? Onko se totta? Sitten mennään. Mennään ja nostetaan heidät maasta". Ja sitten HERRA menee Heidän kanssaan. Ja minne tahansa He menevät, niin lapsia nostetaan maasta, 7-, 5-vuotiaita lapsia, tiedättehän. Tämä on todella voimallista. Ja näitte, kuinka Hän nosti maasta monia monia lapsia, jotka olivat rampoja, halki tämän maan. 2-, 5-, 7-vuotiaita. Yhden julistuksen kautta, rakkaat ihmiset.
Joten tämä on huippuaikaa Keniassa. Sillä voitte nähdä, kuinka HERRA taistelee muiden kansakuntien kanssa yrittäen tuoda heidät tälle tielle. Mutta te olette oikealla tiellä. Joten pyydän, juhlikaa tänään. Tiedän, että tänään teillä on suuret Juhlakokoukset meneillään. Juhlikaa jokaista Ihmettä aarteena. Juhlikaa jokaista Ihmettä tietäen, että sellaista ei tapahdu muualla. Tämä tapahtuu täällä.
 
Ja HERRA on prosessissa värväten paljon lisää kansakuntia mukaan tähän Herätyksen aaltoon. Ja Hän Sanoo: on nollatoleranssi; olkoon nollatoleranssi välinpitämättömyydelle ja piittaamattomuudelle. Sille ateismin tielle, sille ateismille, jossa ei kuunnella HERRAA, kun HERRA Puhuu. Hän Sanoo, että jos menet hänen luokseen ja puhut hänelle, mitä hän on tehnyt väärin HERRAA vastaan, eikä hän kuuntele, niin ota kaksi tai kolme todistajaa ja puhu uudestaan hänen kanssaan. Jos hän ei kuuntele, vie asia seurakuntaan. Jos hän ei kuuntele, niin kohtele häntä kuin pakanaa tai veronkantajaa.
Tiedättehän, Israelissa tuona aikana veronkantajat heitettiin ulos. Heitä kohdeltiin pettureina. Ja kun JEESUS oli heidän kanssaan tekemisissä, Hän tuli lunastamaan heidät. Mutta jos he nyt vastaanottavat JEESUKSEN ja epäonnistuvat kuuntelemaan, niin kuinka paljon enemmän heidät tulee heittää ulos. Joten HERRA Puhuu synnistä erottautumisesta, tottelemattomuudesta erottautumisesta.
 
Joten rakkaat ihmiset, haluan Siunata kokouksianne, ja rohkaista teitä pitämään kiinni siitä, mitä teillä on. Samaan aikaan, kun HERRA käyttää näitä Kahta Profeettaa taistelemaan Lima Perun puolesta, taistelemaan Hollannin puolesta, jonne olemme suuntaamassa, taistelemaan Meksikon puolesta, taistelemaan kaikkien maailman kansakuntien puolesta, jotta myös he voisivat nähdä sen, mitä teillä on. Joten olen Siunannut kokouksianne tänään. Siunaan niitä parantuneita, jotka ovat kävelleet kokouksiinne tänään. Siunaan lapsienne, siunaan perheitänne.
 
Ja myös kaikkia muita seurakuntia, jotka ovat kuulolla, Nigeriasta, Etelä-Koreasta, Angolasta, kaikkialta, missä pyhät JUMALAN Alttarit on jo perustettu. Maputosta ja kaikkialta. Olen Siunannut kaikkia heitä, jotka ovat mukana ja allekirjoittaneet tämän uuden JUMALAN liikehdinnän, parannuksenteon ja pyhyyteen palaamisen, harkitun tien valmistamisen MESSIAAN Loisteliaan kirkasta tulemusta varten. Joten HERRA Siunatkoon kaikkia kokouksianne halki tämän maan, ja kaikkia heitä, jotka ovat kuulolla.
 
Ja muistakaa, että se mitä teillä on, on aarre. Pyydän, pitäkää kiinni siitä, minkä olette saaneet. Miten voitte pitää kiinni tästä? Pitäen yllä vanhurskautta, pitäen yllä pyhyyttä, kaivautuen syvälle parannuksentekoon ja synnistä pois kääntymiseen. Nuhdellen syntiä. Hyljäten luopumuksen, hyljäten väärät profeetat, hyljäten valheapostolit, hyljäten luopumuksen. Omaten nollatoleranssin jokaista kohtaan, joka ei kulje kanssasi samaan suuntaan. Ketä tahansa kohtaan, joka yrittää olla kuuntelematta tätä Ääntä tässä. Varmistakaa, että teidän kantanne on todella selvä tässä maassa, ja tietysti sen ulkopuolella, heidän, jotka ovat kuulolla. Aivan kuten olen lukenut tässä. Varmistakaa siis, että säilytätte ne voitot. Ja että tuotte ne voitot varastoon.
 
Tiedän, että tuhansia ja tuhansia ja tuhansia uusia ihmisiä on liittynyt teihin mukaan tänään, sen Parantumiskokouksen kautta, joka tapahtui viime sunnuntaina. Monia monia monia tuhansia halki tämän maan, kun he tulivat ja näkivät sen HERRAN voiman ja voitelun, kun He julistivat asunnostaan käsin, ei siellä kokouksessa. 84 stadionia oli kokoontunut. Ja nyt rammat nousivat ylös. Ja nyt kun He julistivat: "Tuli lähtee kädestäni, vasemmasta profeetallisesta kädestäni, ja vierailee luonanne", niin Tuli vieraili niillä 84 stadionilla sillä samalla hetkellä, välittömästi. 84 stadionilla, 84 eri kokoontumisessa. Ja monia tuhansia on tullut seurakuntaan tänään. Varmistakaa, että säilytätte voitot. Varmistakaa, että otatte heidät sisään ja opetatte heille tämän Palvelustyön Näyn ja Mission.
 
Tämän Palvelustyön Näky on, että HERRA on lähettänyt Hänen valtavan Profeettansa Malakian kirjasta. Ja Hän on tuonut Hänet valtavassa muodostelmassa, joka on shokeerannut maailman, hämmästyttänyt teologien viisauden, maailman viisauden. Esittelemällä Heidät Kaksi nyt yhdessä. Ja tuoden Heidät, Hän on tuonut Heidät Sanoman kanssa: "MESSIAS on tulossa! Olen nähnyt MESSIAAN tulevan. Valmistakaa tie. Palatkaa vanhurskauteen. Palatkaa takaisin siihen Ristin ja Veren evankeliumiin, pyhyyden evankeliumiin, jota ilman kukaan ei ole näkevä HERRAA." Pyhyyteen, jota ilman ei kukaan ole näkevä HERRAA. Tämä on tämän Palvelutyön Näky.
 
Ja sitten sen Missio on, että seurakunnassa on luopumus. Meidän tulee nyt tavoittaa se ja tuoda parannuksenteko, ennallistaminen, uudistaminen. Jotta he voisivat palata takaisin vanhurskauteen, jotta kristillinen palvonnan kokemus voitaisiin ennallistaa voimalla, JEESUKSEN Veren auktoriteetilla ja voimalla. Opettakaa siis heille nämä asiat. Tiedän, että monia tuhansia on kävellyt sisään seurakuntiinne. Auttakaa heitä tietämään, että heidän tulee valmistautua, heidän tulee olla vanhurskaita, heidän tulee tehdä harkittuja päätöksiä pyhän kristillisen elämäntyylin puolesta.
 
Ja uudestaan, Siunaan teitä, Siunaan teitä, Siunaan teitä ja Siunaan teitä halki tämän maan, kun te pidätte kokouksianne. Siunaan teidän perheitänne, Siunaan teidän suojelustanne ja turvallisuuttanne, Siunaan teidän huolenpitoanne, teidän työpaikkojanne, Siunaan teitä mielisuosiolla, minne tahansa te menettekin. Siunaan teidän palvelustyötänne, teidän Herätystänne, jotta minne tahansa te menettekin, niin te tulette huokumaan, säteilemään ja loistamaan tätä valtavaa pyhyyden Herätyksen, vanhurskauden Herätyksen todistusta. Joten olen Siunannut teitä JEESUKSEN väkevässä Nimessä. Ja näin se tulee olemaan. Aamen.
 
(Lähde: www.jesusislordradio.info / 23.9.2018 / Profeetta Dr. Owuor)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia