22.3.2019 PROFETIA – HERRA VIE PROFEETTANSA POIS KENIASTA & NÄYTTÄÄ UUDEN RAKENNUKSEN PALVELUSTYÖLLE TOISESSA MAASSA

Siunatut ihmiset, kuinka upeaa aikaa. Tiedän, että maa käy läpi todella upeaa Herätyksen aikaa. Tästä on todennäköisesti tulossa suurin sunnuntai-Herätyskokous, jota on koskaan pidetty maailmassa. Tiedän, että se on melkein ylivoimaista järjestäjille, jotka juoksevat edestakaisin ja laittaen kaikki kuntoon. Kuinka upean mahtavaa aikaa, että voitte elää nähdäksenne tämän suuren Herätyksen iskevän tähän maahan. Monet monet monet ihmiset vastaanottavat JEESUKSEN ja juoksevat HERRAN tykö, juosten kuulemaan HERRAN ohjeistukset koskien vanhurskautta, pyhyyttä, parannuksentekoa ja synnistä pois kääntymistä, vaeltaen pyhää kristillistä elämää. Monet ihmiset tulevat seurakuntiin.

Minulle kerrottiin, että viime sunnuntaina oli suuri määrä ihmisiä, jopa enemmän kuin edellisinä sunnuntaina, tuplaten. Viime sunnuntaina, kun te juhlitte, niin yli 3158 uutta ihmistä juoksi seurakuntaan. Kaikki sanoivat, että se syy, miksi olen tullut tänne, olen päättänyt olla uudestisyntynyt, koska näimme, miten he mustamaalasivat Sanansaattajia tässä maassa. Pystyitte näkemään, että he olivat nälkäisiä HERRAN puoleen. HERRA käytti nyt tätä mustamaalausta vetämään ihmisten sydämet takaisin JEESUKSEN tykö. Nyt ihmiset haluavat olla uudestisyntyneitä. Ihmiset haluavat vastaanottaa JEESUKSEN. Ihmiset haluavat tietää enemmän Totuudesta, JEESUKSEN Verestä ja Rististä, pelastuksesta, joka annettiin kansakunnille Golgatan Ristillä.

Joten tämä on upeaa aikaa, liikehdintä on alkanut. Minulle on kerrottu, että ihmiset ovat jo matkalla Turkanasta. Siunaan teitä, kun tulette, siunaan turvallisuuttanne, kaikkia teitä. Näen, että kaupunki tulee olemaan tupaten täynnä. Se tulee olemaa suuren suuri evankeliumin kiertue. Se on Sunnuntaikokous, yhden päivän Sanakonferenssi. Voitte nähdä, että tämä Sanakonferenssi on hyvin uniikki ja epätavallinen. Se puhuu tämän hetken Herätyksestä. Se puhuu siitä tosiasiasta, että totisesti JUMALAN Kello on tikittämässä loppuunsa. Se on tulossa loppuunsa kohden MESSIAAN loisteliasta tulemusta. Tämä on epätavallinen nälkä KRISTUKSEN puoleen, epätavallinen nälkä pelastuksen puoleen, epätavallinen nälkä vanhurskauden puoleen, epätavallinen nälkä pyhyyden puoleen. Tämä on upeaa.

Se on toiveeni ja kaipaukseni, että kaikki kansakunnat voisivat elää nähdäkseen tämän. Tämä on kaikista upein hetki olla kristitty ja uudestisyntynyt. Viime yönä HERRA Puhui kanssani, kolme tuntia ennen aamua. HERRA Puhui kanssani tästä koko siitä tilanteesta, Hänen Palvelijansa viemisestä pois tästä maasta. Näen, että olen paikassa. Olen saapunut maahan. HERRA näytti rakennuksen ja sanoi, että tämä on nyt meidän rakennuksemme. Näyttää siltä, että he tulevat asettamaan sinne Kahdelle Profeetalle päämajan, mihin He voivat asettua. He tulevat kunnioittamaan Heitä eri tavalla kuin Kenia. HERRA vei Heidät sinne rakennukseen. Joku tarjosi sen rakennuksen palvelustyölle. Pystyin näkemään siellä hallituksen, joka oli myös mukana. En tiedä, oliko hallitus lahjoittanut sen vai kuka. Se oli paikka, jossa He tulisivat saarnaamaan joka sunnuntai. Se oli todella suuri rakennus.

Näen, että on paikka, jonne HERRA suunnittelee muuttavan Palvelijansa. Nuo ihmiset ovat erilaisia. He ovat erilaisia kuin Kenia. He ovat jo tarjonneet paikan toimistoille, konferensseille ja seurakunnan kokouksille. Se oli todella valtavan suuri rakennus. Se näytti melkein amfiteatterilta sisältä siellä. Se oli valtavan suuri pyhäkkö. HERRA vei minut ulos. Kävelin sieltä ulos. Siellä oli tie, joka kulkee ohi ja HERRA Sanoi, katso, tämä on rakennuksemme, joten menin ohitse sieltä toiselta puolelta, jossa tie kulki. Se oli siellä rakennuksen takana, sivulla. Hän sanoi, tämä on meidän rakennuksemme. Se näyttää, aivan kuin kerrosrakennukselta. Siinä on 1-2 kerrosta ylhäällä, ehkä kolme. HERRA Puhuu siitä liikehdinnästä, kun Hän vie Palvelijansa pois tästä maasta. Se tulee olemaan tyrmistyttävä hetki.

Se on todella surullinen hetki Kenian kansakunnalle ja kenialaisille. Sillä tämä ei ole se tapa, miten sen olisi tullut loppua. Sen olisi pitänyt loppua kunniallisesti, juhlallisesti, hyvin kunniallisella tavalla. HERRA on tarkoittanut viedä Heidät pois. HERRA Puhuu Hänen Palvelijansa poistamisesta. En tiedä, milloin tämä tulee tapahtumaan. En tiedä tarkkaa hetkeä. Joka ikinen kokous, joka meillä on, on aarre nyt tässä maassa, sillä tämä on hyvin surullinen loppu Kenialle. Se on hyvin shokeeraava tapa saattaa se loppuunsa. Voitte nähdä, että ne ihmiset siinä toisessa maassa ovat hyvin nöyriä.

Ja luulen, että se on hallitus tai joku henkilö, he tarjosivat rakennuksen. Näen, että hallitus on mukana. He yrittävät asettaa PROFEETAT asumaan, avaten toimistot Heille. Sanoen, pyydämme, pysykää täällä ja tuokaa Parantuminen. Pyydämme, tuokaa se Sanoma kansallemme, ihmisemme ovat nälkäisiä, he tarvitsevat tämän Sanoman. Tehkää aivan kuten teitte Keniassa. Siellä oli suuri Kokous, vanhemmat Pastorit olivat istumassa siellä maassa. He sanoivat, kuinka me voimme järjestää tämän Kokouksen teille.

Ja muistakaa, että olen nähnyt sen rakennuksen. He laittoivat ruokaa pöytään. He kävelivät Hänen kanssaan huoneesta toiseen, ja sanoivat, tämä on se, missä te istutte, ja niin edelleen johdattaen ihmisiä. Joten tämä on päättymässä hyvin surullisella tavalla. Toivon vain, että se ei tarkoita massiivista tuomiota Kenialle. Sillä HERRA huusi, Hän huusi: Te Kapernaum! Hän huusi: Kapernaum! Voitteko te olla tänään Taivaassa, ja huomenna helvetissä! Ja sitten Hän Sanoi: Jos ne ihmeet ja merkit, joita on tehty keskuudessanne, olisi tehty Sodomassa ja Gomorrassa, heidät olisi elvytetty ja herätetty, heitä ei olisi koskaan tuomittu. He jatkaisivat sitä Herätystä jopa tähän päivään saakka. Hän Sanoo, että: Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet teissä, olisivat tapahtuneet Tyyrossa ja Siidonissa, niin ne kaupungit olisivat tehneet parannuksen, he olisivat vaeltaneet vanhurskaasti, ja heidät olisi elvytetty ja herätetty tähän päivään saakka.

Joten tämä on päättymässä todella shokeeraavalla tavalla. En tiedä, milloin tämä tulee tapahtumaan. Minulla ei ole sitä aikajanaa. On jatkuva keskustelu. HERRA Puhuu Hänen Palvelijansa siirtämisestä pois maasta. Tiedän, että tämän täytyy sisältää keskustelua tämän maan huippujohdon kanssa. Meidän tulee olla keskustelussa tämän maan huippujohdon, vanhimman ja kunnianarvoisimman johdon kanssa, ja antaa myös heidän tietää tästä. Sillä tällä on kansallinen vaikutus ja merkitys. Mutta sanon vain, että Herätys, olen nähnyt sen syöksyvän alas, en halua puhua siitä, mitä olen nähnyt. Se tulee syöksymään alas helvettiin. Mutta uudestaan, Hän Sanoo:

”Ja sinä, Kapernaum, korotetaankohan sinut hamaan taivaaseen? Hamaan tuonelaan on sinun astuttava alas.” (Matt. 11:23)

Kysymyksenä: Menetkö sinä alas helvettiin? Joten se Kokous, joka meillä on sunnuntaina, on jälleen todella ihmeellinen hetki astua esiin HERRAN eteen anellen armoa. En tiedä aneletteko te armoa, en tiedä aneletteko te tänä hetkenä. En tiedä, mitä on meneillään. Sillä olen todella kytketty irti siitä, mitä on meneillään tässä maassa. En edes katso uutisia, jotka puhuvat kaikkea. Mutta en tiedä, anelevatko he HERRAA, jotta Hän voisi tuoda parannuskeinon tähän tilanteeseen.

Silloin sunnuntaista tulee todella tärkeä hetki seurakunnalle, tälle maalle, jotta kaikki voivat tulla ulos, astua esiin HERRAN eteen, tulla ulos ja puhua, puhua HERRALLE. Ja tulkaa esiin suurimmissa luvuissanne. Ehkäpä, kuka tietää, Hän tulee rauhoittamaan sydämenne kaipuun. Hänen armonsa on joka aamu uusi. Hän voi muuttaa asiat. Mutta luulen, että tämä on nyt suuri Herätys. Siinä prosessissa, keskitytään siihen suureen Herätykseen, joka se on. Jokainen kansakunta haluaisi olla tässä tietyssä nuhtelun paikassa, jossa Herätys kuohuu, JUMALAN Sana on marinoinut tämän maan kokonaan ja on ottanut täyden kontrollin maasta. Joten jokainen kansakunta todella haluaisi tämän. Tämä on siis mahtavaa aikaa. Rammat ovat kävelleet.

Tiedän, että yksinkertaisesti kerroin heille, että meillä ei ole aikaa tässä Kokouksessa, sillä me haluamme enemmän aikaa, jotta HERRA voi saarnata tälle maalle. On suurempi nälkä. Mutta pyysin heitä tuomaan kymmenen rampaa tullen vain esittelemään parantumistaan. Kymmenen rampaa, jotka ovat alkaneet kävellä. Ja he ovat törmänneet suurempiin ihmeisiin, valtavampiin merkkeihin. Kymmenen sokeaa, kymmenen kuuroa ja vain esitellä heidän parantumisensa Nairobissa, ja sitten heti nopeasti mennä siihen Sanomaan, jonka HERRA tulee Puhumaan seurakunnalle. Sillä sunnuntai ei koske vain Keniaa, vaan on monia muita kansakuntia, jotka ovat kuulolla.

Sunnuntai on kaunista aikaa, jolloin ihmisten sydämet on myllerretty, niitä on liikutettu. He etsivät HERRAA koko heidän olemuksellaan, heidän kaikellaan. Miesten ja naisten sydämet, ne juoksevat nyt HERRAN puoleen, ne halajavat pelastusta etsien vanhurskautta. Jokainen kansakunta haluaisi olla siinä paikassa, missä Kenia on. Me istumme merkittävän merkittävän Herätyksen partaalla, joka on nyt räjähtämässä maassa, ja myös MESSIAAN tulemuksen partaalla. Joten kaikki parannuksenteko, jonka näet radiossa, parannuksenteko, jonka näet maailmanlaajuisesti, missä vain, kaikkialla seurakunnissa. Se on hyvä asia, sillä se on synnistä pois kääntyminen. Ja tämä on se tapa, jolla kansakunnat valmistavat tien MESSIAAN loisteliasta tulemusta varten.

Joten uudestaan, olen nähnyt maan, johon olen mennyt. Mutta he ovat erilaisia. Sillä heti kun saavuin, en tiedä onko se hallitus, ihmisiä, joku, joka tarjosi Heille rakennuksen, siellä on kokouksia, He tapaavat ihmisiä. He näkevät myös pyhäkön, suuren sellaisen kokouksille. Ja he sanovat, pyydämme, tehkää täällä se, mitä olette tehneet Keniassa! Pyytäkää HERRALTA, jotta voisitte tulla tänne! Olen siis nähnyt sen maan. Ja arvaan, mikä tuo maa on. En tiedä, mihin aikaan tämä tulee tapahtumaan. Joten jokainen Kokous, joka meillä on, on kultainen mahdollisuus tässä maassa. Mutta se on todella surullinen, se totisesti on todella surullinen päivä Kenialle. Tiedän, että MESSIAS on tulossa. Olen nähnyt MESSIAAN tulemuksen. HERRA Siunatkoon teitä. Todah rabah.

(Profeetta Dr. Owuor / www.jesusislordradio.info / 22.3.2019)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia