20.11.2018 PROFETIA: SUURESTA VITSAUKSESTA, JOKA ON TULOSSA ISKEMÄÄN MAAILMAAN - PROFEETTA DR. OWUOR

Aamen. Siunatut ihmiset, HERRA JEHOVA ELOHIM, HERRA JEHOVA SEBAOT, HERRA Taivaan Sotajoukkojen Komentaja, HERRA JEHOVA EL OLAM, Ikuinen JUMALA, jonka näette 1. Moos. 21:33, ELYON, Hän Puhui kanssani. Hän on Puhunut kanssani tänä yönä, rakkaat ihmiset, hyvin hyvin valtavassa keskustelussa, keskustelussa, joka liittyy MESSIAAN Tulemukseen. Tästä syystä otimme enemmän aikaa salliaksemme toisen puolen maailmaa, jossa on ollut yö-aika, jotta he voivat herätä ja aamu voi tulla heille: Amerikan Yhdysvalloille, Kanadalle, Väli-Amerikalle, Etelä-Amerikalle ja koko läntiselle pallonpuoliskolle, jotka ovat olleet yö-ajassa, jotta myös heille voidaan antaa tämä upea mahdollisuus kuulla, mitä HERRA JEHOVA on Sanonut.

Viime yönä HERRA Puhui kanssani hyvin hyvin valtavalla tavalla, hyvin shokeeraavalla tavalla, keskustelussa liittyen MESSIAAN loisteliaaseen tulemukseen ja Kristuksen seurakunnan tarpeeseen valmistautua maailmanlaajuisesti kaikkialla maailmassa, jotta jokaiselle kristitylle uskovalle voidaan antaa mahdollisuus valmistautua MESSIAAN Tulemukseen, KUNINKAAN Tulemukseen, VAPAHTAJAN Tulemukseen, LUNASTAJAN Tulemukseen, PELASTAJAN Tulemukseen, HERRAN VOIDELLUN Tulemukseen, KRISTUKSEN paluuseen ottamaan seurakunta, jotta joka ikiselle seurakunnalle voidaan antaa mahdollisuus tietää, olla tietoisia, että MESSIAS on tulossa, jotta jokaiselle kansakunnalle voidaan antaa tämä kultainen mahdollisuus olla tietoinen ja valmistautua MESSIAAN loisteliaaseen tulemukseen.

Joten viime yönä, ISÄ JUMALA, JEHOVA ELOHIM, vieraili luonani hyvin hyvin väkevällä tavalla, puhuakseen kanssani MESSIAAN loisteliaasta tulemuksesta ja niistä tapahtumista, jotka tulevat tapahtumaan tässä hetkessä, jotka tulevat tapahtumaan tänä hetkenä, jotka tulevat toteutumaan ja materialisoitumaan tässä hetkessä nollalähtölaskennassa MESSIAAN loisteliaaseen Tulemukseen, ja myös niihin tapahtumiin, mitä tulee tapahtumaan, joilla on seuraamus kohti sitä aikakautta sen jälkeen, kun seurakunta on otettu pois. Joten viime yönä HERRA JEHOVA näytti minulle Hänen Kaksi Valtavaa Profeettaansa. Se on ihmeellistä, sillä voit nähdä, että yksi Heistä on hieman toista pidempi. Voin nähdä Heidän vaatteensa. He ovat pukeutuneet samaan vaatteeseen, mutta Yhdellä on takki yllään ja Hän on korotettu, joten voit nähdä eron Heidän pituudessaan.  

Sitten toinen Heistä Kahdesta astuu eteen, kuten HERRA käski Häntä. HERRA käski toista Hänen Kahdesta Päätoimijastaan, jotka nyt navigoivat seurakuntaa MESSIAAN Tulemusta kohden, ja Hän käski toista Heistä iskemään maailmaa vitsauksella, ja me kaikki tiedämme, kuka tämä on. Joten Hän löi maata vitsauksella, aivan kuten ISÄ JUMALA oli käskenyt Häntä viime yönä. Joten kun yksi Heistä Kahdesta astui eteenpäin, ylitti Toiseen ja HERRA JUMALA HERRA JEHOVA JAHVE, JEHOVA ELION käski iskemään maailmaa vitauksella, Hän löi maailmaa vitsauksella sen toisen seisoessa vieressä, katsoen, ja sitten välittömästi näin valtavan vitsauksen iskevän maailmaan.

Juuri nyt näen, näen ihmisiä, joilla on valkoinen iho. On vitsaus, joka on tulossa maailmaan, rakkaat ihmiset. Juuri nyt, kun Puhun kanssanne, näen ihmisiä, joilla on vaalea iho, vaaleahko iho, voit ehkä kutsua heitä valkoisiksi. Näen, että vitsaus alkaa tuolta alueelta. Näen, että heillä on pitkät hiukset. Ja kun HERRAN Väkevin Profeetta iskee maailmaa vitsauksella, aivan kuten JEHOVA JAHVE on käskenyt, näen lapset, näen lasten kaatuvan maahan ja alkavan sairastumaan, tullen todella kipeiksi ja sairaiksi.

Uudestaan, rakkaat ihmiset, kuten sanoin, juuri nyt näen vitsauksen tulevan maailmaan, valtavan vitsauksen. Näen valkoihoisia ihmisiä siellä, mistä tämä vitsaus saa alkunsa, sen jälkeen, kun HERRA käski toista Hänen Valtavaa Profeettaansa lyömään maata vitsauksella. Näen lapsia, näen lapsia, joilla on vaalea iho, vaalea iho tai valkoinen, jos niin haluat. Näen, että heillä on pitkät hiukset. Näen heidän makaavan maassa, ja kyljellään, kyljellään. Ja näen heidän tulevan hyvin sairaiksi ja sitten tulevan hyvin hyvin laihoiksi. He laihtuvat ja se on dramaattista, sillä näen heidät juuri nyt silmilläni. Suuresta koosta he kuihtuvat tällä tavoin, joten heistä tulee hyvin hyvin laihoja. Heistä tulee hyvin laihoja, he kuihtuvat, ja sitten he alkavat oksentamaan. He alkavat oksentamaan, ja kun kiirehdin sinne, näen että he kuolevat. Joten on vitsaus tulossa maailmaa, rakkaat ihmiset.

Viime yönä HERRA JEHOVA, HERRA JUMALA Puhui Hänen Kahden Väkevimmän Väkevimmän Päähenkilönsä kanssa Ilm. 11, Heidän, jotka Hän on lähettänyt maailmaan tässä ajassa navigoimaan seurakunnan turvalliseen ulospääsyyn Taivaan turvaan. Sitten näin ne Kaksi Profeettaa, ja Hänen, joka oli etualalla, astuvan eteenpäin ja ohittavan sen toisen, joka oli edessä. Sitten HERRA käski Häntä, ja pystyin näkemään, että ne Kaksi Profeettaa ovat eri pituisia. Pystyin näkemään sen vaatteen. He ovat pukeutuneet samanlaiseen vaatteeseen, mutta näet, että Yhdellä Heistä se vaate siinä, mihin se takki loppuu, se on hieman korkeampi, joten näet eron Heidän pituudessaan. Voin nähdä, että toinen Heistä on hieman vaaleampi ihoinen.

Sitten HERRA JUMALA KAIKKIVALTIAS, HERRA ISRAELIN JUMALA käski Häntä, joka meni eteen, lyömään maailmaa vitsauksella. Ja kun Hän löi maailmaa, kuten Häntä oli HERRA käskenyt, sitten näin vitsauksen tulevan maailmaan.  Tänään on 20.11.2018, ja näen vitsauksen alkavan kansakunnasta, jossa ihmisillä on vaalea iho. Näen, että tämä on iskenyt näihin lapsiin. Näen heidän makaamassa maassa ja heillä on pitkät hiukset, näen melko lailla tummat hiukset, tai jotakin sellaista, mutta kuitenkin heillä on pitkät hiukset, makaavan maassa ja he tulevat hyvin sairaiksi. He välittömästi kuihtuvat todella nopeasti. Se on todella dramaattista, kun he menettävät paljon painoa. He kuihtuvat hyvin hyvin nopeasti ja heistä tulee todella laihoja. Sitten kun kiirehdin ympäriinsä siellä johtaen maata, näen nyt, että he alkavat oksentamaan ja kun he oksentavat, he kuolevat.

Joten rakkaat ihmiset, HERRA on käskenyt Kahta Profeettaansa iskemään maata vitsauksella. On vitsaus, joka on tulossa maailmaan. Vakava vitsaus on tulossa maailmaan, siunatut ihmiset. Tämä on hyvin shokeeraavaa aikaa, koska nämä merkit puhuvat hyvin paljon aikakaudesta, MESSIAAN Tulemuksesta, ja sitten MESSIAAN Tulemuksen jälkeisestä aikakaudesta. Aloitan lukemalla Ilm. 11:1-6, jossa Hän Sanoo:

1 Ja minulle annettiin sauvan kaltainen ruoko ja sanottiin: "Nouse ja mittaa Jumalan temppeli ja alttari ja ne, jotka siinä kumartaen rukoilevat.

Joten mittaa palvojat siellä myös. Luen nyt jaetta 2:

2 Mutta temppelin ulkopuolella oleva esikartano erota pois, äläkä sitä mittaa, sillä se on annettu pakanakansoille; ja he tallaavat pyhää kaupunkia neljäkymmentäkaksi kuukautta.

Jakeessa 3 Hän Sanoo:

3 Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan." 4 Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.

Jakeessa 5, Hän Sanoo:

5 Ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, lähtee tuli heidän suustaan ja kuluttaa heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, on hän saava surmansa sillä tavalla. 

Täytyy. Ja toistan, täytyy. Täytyy kuolla. Jakeessa 6 Hän Sanoo:  

6 Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei sadetta tule heidän profetoimisensa päivinä, ja heillä on valta, voima muuttaa vedet vereksi ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla, niin usein kuin tahtovat.

Niin monta kertaa, kun He haluavat, kun He tahtovat.

Rakkaat ihmiset, olette hyvin tietoisia, että tässä Ilm. 11:1-6, jonka olen lukenut, koskien sitä keskustelua, jonka HERRA on juuri Puhunut Hänen Kahdelle Profeetalleen tämän käskyn kanssa, että Hän on käskenyt Hänen iskeä maahan vitsauksen. Ja näen ruttotaudin iskevän vauvoihin, iskevän lapsiin hyvin voimakkaasti, todella todella pahasti, todella ankarasti ja todella peljättävästi. Tässä Ilm. 11:1-6 lukemisessa, voitte nähdä hyvin selvästi, että tämä heijastaa sitä aikaa, se osoittaa siihen aikaan, kun seurakunta on otettu pois. Tämä Ilm. 11:1-6, jonka olen lukenut koskien tätä HERRAN keskustelua, HERRAN JUMALAN, JEHOVAN JAHVEN; EL GIBBOR, Väkevä JUMALA, JEHOVA ELOHEINU, HERRA meidän JUMALAMME, JEHOVA SHAMMAH, JEHOVA MEKADDISHKEN, JEHOVA ELOHIM, HOSEINU, ADONAI.

Tämä keskustelu, jossa olen viitannut Ilm. 11:1-6, se kulma, se dimensio, jonka Ilm. 11:1-6 tuo tähän keskusteluun on, että tämä Ilm. 11:1-6 Puhuu sen jälkeisestä ajasta, kun seurakunta on ylöstemmattu Taivaan turvaan. Kuitenkin, miksi HERRA sitten Puhuu nyt teille, seurakunnalle, joka on nyt maailmassa, tälle sukupolvelle tästä vistauksesta, maailman lyömisestä rutolla. Miksi Hän lähettää minut lyömään maailmaa vistauksella? Silloin ymmärrät, että HERRA on prosessissa identifioiden Hänen Kaksi Ilmestyskirjan luvun 11 Todistajaansa. Hän tekee Heidän identiteettinsä hyvin selväksi. Tämä on se, mihin Heidän identiteettinsä on upotettu, Ilm. 11. Se auktoriteetti ja voima, jota He kantavat.

Ja HERRA käyttää tätä hetkeä ennen kuin seurakunta otetaan pois, jotta Hän voisi tehdä todella selväksi kaikille maailman asukkaille, että nämä ovat Heidän identiteettinsä. Nämä ovat Heidän kapasiteettinsa. Tämä on Heidän auktoriteettinsa. Tämä on se voima, jota Heidän tulee kantaa. Ja näin tehden, silloin jopa seurakunta on tietoinen, että aika on loppunut, koska HERRA valmistautuu nyt siihen aikakauteen seurakunnan ylöstempauksen toiselle puolen. Kun katsot Ilm. 15:3. Ilm. 15:3, katsokaa, mitä Hän Sanoo tässä, rakkaat ihmiset. Ilm. 15:3, ja Hän Sanoo, kun käännät Ilm. 15:3:

3 Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, 

Voin lukea jakeesta 1, jakeessa 1 Hän Sanoo:

1 Ja minä näin toisen tunnusmerkin taivaassa, suuren ja ihmeellisen: seitsemän enkeliä, joilla oli seitsemän viimeistä vitsausta, sillä niissä Jumalan viha täyttyy.

Jakeessa 2, Hän Sanoo:

2 Ja minä näin ikäänkuin lasisen meren, tulella sekoitetun, ja niiden, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen nimen luvusta, seisovan sillä lasisella merellä, ja heillä oli Jumalan kanteleet. 3 Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä,

Joten tämä on todella voimallista, sillä tässä paikassa voitte nyt nähdä, että HERRA on hitaasti alkamassa avaamaan niiden Kahden identiteettiä, jotka olette nauhoittaneet Kokouksissa, jotka olette nähneet Nakurussa palvelemassa ja saarnaamassa yhdessä, ne Kaksi peljättävää Profeettaa, jotka kävelevät täällä. Hän liittää Heidät nyt, Hän liittää Heidät 2. Moos. tapahtumiin, tapahtumiin Egyptissä, jossa Yhdellä Heistä Hänen perinnöllinen identiteettinsä on se kapasiteetti ja auktoriteetti ja voima, joka Hänelle annettiin lyödä Egyptiä vitsauksilla niin monta kertaa, kuin Hän haluaa. Joten nyt voitte yhdistää.

HERRA tekee siis kaiken tämän tuodakseen esille, tuodakseen nähtäväksi, tuodakseen todelliseksi niiden Kahden Palvelijan identiteetin, jotka te nauhoititte; joka kerta, kun tulette Kokouksiin, näette Heidät Kaksi, näette Heidän Kahden palvelevan ja saarnaavan yhdessä, näette että He ovat eri pituisia, eri persoonallisuuksia, tehden eri asioita joskus, ja joskus He tekevät samoja asioita. Mutta te voitte nähdä, että He ovat täysin erilaisia.

Joten nyt voit nähdä, että Hän käskee Yhtä Heistä viime yönä lyömään maata sairaudella, lyömään maata vitsauksella. Ja muistatte, että Hän on se sama, joka oli Rio de Janeirossa Brasiliassa, ja sitten Hän meni koko matkan aina Sao Pauloon ja Hän meni yhteen kaikista suurimmista seurakunnista Brasiliassa ja iski, Sao Paulossa ja löi, iski Brasiliaa Zika-viruksella. Ja Hän meni ylös vuorelle ja iski maailmaa, ylös vuorelle Sao Paulossa ja löi maata, Hän löi maata Zika-viruksella, toisella vitsauksella. Ja voitte nähdä, että Hän on sama tässä, joka soitti livenä tänne, livenä radioon ja iski maata Ebola-viruksella, joka on vieläkin jatkuva kertomus siitä saakka, kun se Profetia annettiin, ja se täyttyi.

Voitte nyt erottaa Heidät Kaksi. Olen nyt lukenut teille Ilm. 15:1-3, silloin alatte yhdistää ja alatte ymmärtää, että Heidän identiteettiinsä perustuen, Heidän identiteettimerkkeihinsä; siihen kapasiteettiin ja auktoriteettiin ja voimaan ja mandaattiin perustuen, joka Hänelle on annettu, voitte yhdistää Hänet 2. Moos., jossa Hän löi Egyptiä. Ilm. 9:20-21, rakkaat ihmiset, Ilm. 9:20-21, katsokaa, mitä Hän Sanoo, Hän Sanoo. Uudestaan Ilm. 9:20-21:

20 Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta kättensä teoista, niin että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeaisia ja vaskisia ja kivisiä ja puisia epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä. 21 He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.

Näette siis todella hyvin, rakkaat ihmiset, kun venytän tämän teille, kun laajennan tämän teille. Ja voitte saada tämän myös Ilm. 16:2-4, joten alatte ymmärtää, että näiden Kahden Profeetan identiteetti, jotka ovat mukana, jopa hänen, jonka Hän vetää etualalle ja Hän antaa hänelle mandaatin iskeä maata vitsauksilla. Muistakaa, kuinka Hän iski maata Ebola-viruksella ja Hän iski maata Zika-viruksella, ja Hän on hiljattain lyönyt maata sairaudella, jota Hän kuvailee paiseiksi, rakkuloiksi, jotka tulevat kaikkialle maailmaan, ja ne paiseet purkautuvat, ja ne tulvat rakkuloiksi ja ne tulevat tummiksi, kun ne purkautuvat. Massiivinen sietämätön sairaus, joka tulee lyömään maata.

Mutta kaikista tärkeimpänä nyt alat nyt ymmärtää, että Heillä on rooli, ja Heidän roolinsa venyy tämän aikakauden toiselle puolen, kun seurakunta on nyt navigoitu, kun He ovat navigoineet seurakunnan Taivaan turvaan. Ja sitten on näyttämö, sotanäyttämö, joka kehittyy täällä. Sitten Hän Sanoo, että Heillä on kapasiteetti ja voima ja auktoriteetti ja Missio lyödä maata vitsauksilla niin monta kertaa kuin He haluavat. Miksi? Sillä maan asukkaat alkavat palvoa petoa. Koko maailma menee epäjumalanpalvontaan ja saatananpalvontaan. Ja he kieltäytyvät tekemästä parannusta. Ja He menevät kaikkialle maailmaan kertoen ihmisille ja maan asukkaille, älkää palvoko petoa, HERRA on JUMALA, palvokaa vain HERRAA. Joten Heistä tulee ainoa valkeus sen pimeyden keskellä. Mutta siinä prosessissa, maan asukkaat eivät kuuntele.

Ja sitten jos luet hyvin tarkkaan, näet, että Heillä on suurempi rooli, He tulevat myöhemmin tässä todella mysteerisessä JUMALAN Missiossa vielä puhdistamaan maailmaa saatananpalvonnasta, puhdistamaan maailmaa epäjumalanpavonnasta, jotta koko maailma voisi palvoa ainoastaan HERRAA. Rakkaat ihmiset. Ja sitten tänä hetkenä, Hän käyttää tätä Profetiaa ja tämän Zika-viruksen vitsauksen täyttymystä, Ebolaa, ja sitä, jonka Hän antoi hiljattain, ja sitten nyt toista, joka tulee lyömään lapsiin. Hän käyttää tätä ilman epäilystä, ilman mitään kiistaa, jotta Hän voisi selvästi identifioida Heidät Kaksi ja Heidän Missionsa.  

Ja soittaa ja kaiuttaa kelloa seurakunnan korvissa ja kertoa seurakunnalle, että katso, HERRA Taivaan JUMALA on nyt valmistamassa Hänen Päähenkilöitänsä, jotka toimivat; He ovat niitä Päätoimijoita siinä aikakaudessa ylöstempauksen toisella puolen. Joten valmistautukaa. Jos se on valmistautumista siihen aikakauteen, kun seurakunta on otettu pois, se voi vain kertoa teille, että aika on lopussa. Taivaan Portaat on laskettu alas. Valmistautukaa. Valmistautukaa vanhurskaudessa, kääntykää pois synnistä, tehkää parannus ja vastaanottakaa JEESUS. Ja menkää Ikuisuuden turvaan JUMALAN kanssa, Taivaan turvaan. Lähtekää pois täältä. MESSIAS on tulossa. Valmistakaa tie, rakkaat ihmiset. MESSIAS on tulossa. Olen nähnyt MESSIAAN tulevan. 

Ja tiedätte todella hyvin, että Lima Perussa Hän identifioi sen Toisen niistä Kahdesta Profeetasta. Tämä on valtavaa historiallista aikaa seurakunnan historiassa. Todah todah, todah rabah, Baruch Hashem, todah.

(20.11.2018 / Profeetta Dr. Owuor / www.jesusislordradio.info)

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia