16.4.2018 PROFETIA MESSIAAN TULEMUKSESTA JA LOPUNAJAN TAPAHTUMISTA

 

HERRA JEHOVA Puhui kanssani viime yönä, rakkaat ihmiset, kalliit ihmiset, kalliit Pyhät, jotka olette kuulolla maailmanlaajuisesti kaikissa eri paikoissa. HERRA JEHOVA Puhui kanssani melko syvällisesti, hyvin hyvin syvällisellä tavalla viime yönä. Ja tämä on se keskustelu, jonka haluan jakaa kanssanne tänään. KAIKKIVALTIAS HERRA JUMALA, HERRAMME JEESUKSEN KRISTUKSEN JUMALA, Hän on Puhunut kanssani. Viime yönä Hän Puhui kanssani hyvin hyvin valtavalla tavalla liittyen MESSIAAN Tulemukseen ja lopunajan tapahtumiin. Tänä yönä HERRA JEHOVA vei minut hyvin hyvin lähelle. Hän toi hyvin lähelle ja Hän vei minut hyvin lähelle niitä kahta petoa, niitä kahta petoa, jotka vihollinen eli saatana on määrännyt turmelemaan palvonnan maailmassa.

 

Hän vei minut hyvin lähelle heitä. Ensimmäistä kertaa menin hyvin lähelle heitä. He makasivat, tällä kertaa he makasivat siellä, ne kaksi. Ne ovat valtavan suuria, valtavan suuria. Se huomiota herättävä pää, joka heillä on, on itseasiassa leijonan pää. Tämä on se suurempi naama, se suurempi pää, mutta heillä on muita päitä, kuten leopardin pää, ja niin edelleen. He makasivat siellä, joten näin heidät makaamassa siellä.

 

Uudestaan, näin ne kaksi petoa. Ja näin aivan kuin he olisivat nälkäisiä, tarkoittaen, että he todella tulevat ahmimaan, kun aika tulee. He ovat nälkäisiä lähteäkseen. He ovat toisin sanoen raivokkaita ja kiivaita lähtemään. Mutta he makasivat siellä, ja he olivat todella minun hallinnassani, sillä aseella olisin murskannut heidät kaikki tuossa hetkessä, jos HERRA tahtoisi niin.

 

Mutta näin kaksi leijonaa. Ne eivät ole tavallisia leijonia. Ne ovat pidempiä ja suurempia. Pidempiä ja suurempia. Todennäköisesti puhumme noin 5, noin 3, 3-4 metrin mittaisia. Ehkä kolmen-neljän tai viiden metrin mittaisia, pidempiä ja valtavan suuria. Sitten HERRA esitteli minut heidän edessään. Niiden kahden valtavan pedon edessä, jotka tulevat olemaan päätoimijoita, he tulevat olemaan toimijoita siellä ahdistuksen- ja suuren ahdistuksen ajassa.

 

Olen opettanut tästä aikaisemmin. Olen lukenut teille siitä, kun HERRA antoi minulle ensimmäistä kertaa sen näyn, ensimmäisen, toisen ja kolmannen kerran sen näyn pedosta tulee ulos merestä, kun lohikäärme kutsuu sen pedon ulos merestä. Sillä pedolla on seitsemän päätä. Se, joka tulee paljon jumalanpilkan kanssa. Sillä on paljon pilkkaavia nimiä ja sillä kruunuja. Tiedättehän, 10 sarvea ja 10 kruunua. 

 

Sitten Puhuin myös siitä toisesta pedosta, joka tule maasta sinä päivänä, kun HERRA näytti heidät minulle, muutaman kerran nyt. Ja sitten viimeisimpänä, kun he kaksi kävelivät yhdessä. Ja se viimeinen, se toinen, joka seuraa sitä toista. Ne kaksi, ne kaksi. Se toinen, joka seuraa sitä toista on hän, joka kääntyy minun puoleeni ja teki, grrhh, ja avasi hampaansa minua kohden. Tarkoittaen, että tämä on se, jonka kimppuun tulen ensin hyökkäämään, joka tulee ensin hyökkäämään kimppuuni, ja tulemme hyökkäämään toisiamme vastaan. Se, joka avaa ne terävät hampaat, se toinen. Se ensimmäinen, se miten HERRA asetti ne siihen valtavaan näkyyn, on niin, että se yksi kävelee edellä ja se toinen seuraa sitä.

 

Tämä on hyvin selvää. HERRA Sanoo, että se edellä kulkeva peto, on se, joka tulee ulos kuilusta, tulee ulos merestä, se peto, jolla oli haavoitettu pää, kuolinhaava, mutta nousi kuolleista. Se, joka tulee ottamaan paholaisen, saatanan, lohikäärmeen voiman, auktoriteetin ja vallan, toteuttamaan lohikäärmeen voimaa, toimittamaan lohikäärmeen agendaa, tehtävää.

Ja se toinen, joka seuraa sitä. HERRA itseasiassa sanoi tässä näyssä, että se, joka seurasi sitä toista, joka tulee sen toisen jälkeen, tämä tarkoittaa sitä väärää profeettaa, joka yrittää jäljitellä, väärentää ja imitoida Häntä, joka puhuu kanssanne, ja mitä Hän tekee tänään, kutsumalla Tulen alas Taivaasta. Julistaen valtavassa auktoriteetissa maailmankaikkeutta, aurinkoa ja kaikkea.

 

Joten ymmärsin, että se ensimmäinen hyökkäys tulee siltä väärältä profeetalta, ennen kuin se taistelu raivoaa ja sitten sisällyttää antikristuksen. Joten tämä on valtavaa aikaa seurakunnan historiassa. Tämä on hyvin suurta aika seurakunnan historiassa, rakkaat ihmiset.

 

Uudestaan, viime yönä HERRA toi minut vihdoin hyvin hyvin lähelle, läheiseen läheisyyteen niitä kahta petoa, jolle annetaan voima itse lohikäärmeen, saatanan, sen vanhan käärmeen toimesta. Näin heidän makaavan siellä. Ne ovat valtavan kokoisia. He ovat leijonia, kuten leijonia, koska se suurempi pää on leijonan pää ja niillä on myös toisia päitä. Mutta ne makaavat siellä. Kun he makaavat siellä, he ovat pidempiä. Ne eivät ole kuten normaalit leijonanne. Ne ovat noin 3-4 metrin pituisia, valtavan suuria. Pystyin näkemään, että ne olivat nälkäisiä, kun he makasivat siellä, koska pystyin näkemään, että niiden vatsa oli lommolla. Tämä tarkoittaa, että ne ovat ahnaita, raivoisia ja kiivaita nielaistakseen. Ne ovat nälkäisiä ahmiakseen, sanoma on selvä.

 

Joten, rakkaat ihmiset, miksi HERRA on nyt tuonut minut lähelle heitä? Hyvin, hyvin lähelle heitä. Se tarkoittaa, että heidän kohtaamisensa on lähellä. Yhteenotto on lähellä. Ja nyt tässä hetkessä voin nähdä, että jopa niillä kahdella Todistajalla on keskustelu. He puhuvat ja HERRA Puhuu heille. He puhuvat myös toisilleen äänellä. Joten on valtava aika edessämme täällä.

 

Silti ne Portaat Taivaan sisäänpääsyyn on laskettu alas. Puhuin teille hyvin selvästi, että HERRA teki tiettyjä lupauksia seurakunnalle, että se ei menisi läpi suurta ahdistuksen aikaa. Se ei tule menemään läpi suurta ahdistuksen aikaa, sanoin. Miksi? Koska Hän lupasi säästää meidät siltä tulevalta vihalta, joka on tulossa. Hän teki myös lupauksia, aivan kuten näimme Profetian Jesajan kirjassa 26, kun Hän lupasi ottaa seurakunnan turvaan, piilottaen hänet pois. Menkää sisälle huoneisiinne, niihin huoneisiin, joista JEESUS Puhuu Johannes 14:1-3, joita Hän meni valmistamaan. Sanoen: minun ISÄNI talossa on monia huoneita, menen valmistamaan teille sijaa.

 

Jesaja näkee seurakunnan menevän sisälle Taivaan turvaan ja ovi sulkeutuu. Menkää sisälle huoneisiinne, sulkekaa ovet jälkeenne lyhyeksi aikaa, kunnes Hänen vihansa on mennyt ohitse. Sitten kun katsot Ilmestyskirjaa 19, jakeesta 11 eteenpäin, jakeessa 14 JEESUS on tulossa takaisin heidän luokseen, MESSIAS on tulossa takaisin heidän kanssaan, heidän kanssaan Jerusalemiin, heidän kanssaan. Heidän, jotka ovat pukeutuneet hienoon pellavaan hohtavan puhtaaseen. Sen loistelian kirkkaan seurakunnan, jonka näet Ilmestyskirjassa 19 jakeessa 8.

 

Mutta näette nyt, että jakeessa 14, he tulevat takaisin MESSIAAN kanssa, siinä ikuisessa vanhurskauden vaatteessa, johon he ovat pukeutuneet. Joten HERRA Sanoo, että ne Portaat on laskettu. Hän ei olisi laskenut niitä Portaita Taivaasta, loisteliaan kirkkaita Taivaan Portaita pilviin maan yläpuolelle, taivaalle maan yläpuolelle, jos ei olisi seurakunnan aika kivuta niitä ylös ja mennä. Joten hyvin pian seurakunta tulee menemään.

 

Sillä tänään Hän veti minut hyvin hyvin lähelle petoa. Ne ovat todella valtavan suuria, ne eivät ole helppoja petoja. Ne ovat todella valtavan suuria, ne eivät ole yksinkertaisia petoja, ne ovat todella suuria. Mutta voit nähdä, että Hänellä, joka puhuu kanssanne, on valtava auktoriteetti tässä näyssä. Niin, että jos HERRA olisi halunnut Hänen murskaavan heidät siellä, niin Hän olisi murskannut heidät siellä! Mutta Profetian täytyy täyttyä. Raamatun täytyy täyttyä, siksi en pystynyt lyömään niitä siellä, missä he makasivat siellä alhaalla.

 

Sanoin, että nyt se keskustelu niiden kahden välillä, jotka on tehty kahdeksi, on nyt hienojakoisempi ja terävämpi, on säännöllinen keskustelu äänellä. He puhuvat toisilleen. Tämä tarkoittaa, että asiat ovat nyt tiukentuneet ja terävöityneet. Seurakunta tullaan ottamaan Kirkkauden Valtakuntaan, joka tulee täyttämään sen toisen osan profetiaa 15. tammikuuta 2017, kun näin seurakunnan kävelevän niitä portaita pitkin, kävelevän ylös niitä portaita pitkin. Heidän jalkansa olivat kirkkaita, kun he astuivat niille loisteliaille portaille. Ne loisteliaat portaat loistivat pilvien lävitse. Valtavan suuri Pilvi avautui ja HERRA laittoi minut seisomaan siellä. Ja nostaen vasemman käteni kutsuen heitä, kutsuen heitä.

 

Tuossa näyssä olin niin valtavan suuri. Olin valtavan suuri. Olin taivaalla, mutta vedin heitä, kutsuin heitä. Sanoin: Tulkaa ylös, tulkaa ylös! Katselin heitä, jotka menivät myös sisälle jonossa, heitä, jotka tulivat. Sitten myöhemmin Hän sanoi: turvaten heitä, suojellen heitä, mennä sisälle Taivaan turvaan. Antaen heille turvallisen poislähdön tästä paikasta, sotanäyttämöltä, joka tulee pian olemaan hyvin sotkuinen, aivan kuten kaikki ihmiset voivat nähdä nyt. Jos katsot sitä taistelumuodostelmaa, jos voit huomata, jopa heidän operaationsa, jotka näet   kävelevän kahtena, voit huomata, että edessä tässä tulee olemaan hyvin brutaalia ja hyvin rankkaa. Jopa Raamatun sana on jo puhunut siitä Profetiasta.

 

Joten he, joilla on korvat, valmistautukoot MESSIAAN Tulemukseen. Pyydän, jos on mitään, mikä milloinkaan estää sinua tulemasta pyhäksi ja vanhurskaaksi, voit nyt ladata sen pois, voit nyt laskea sen maahan, ja valita HERRAN vanhurskauden. Ja alkaa valmistautua Grand Finaleen, suureen JUMALAN KAIKKIVALTIAAN Valtakuntaan. Ja olen sanonut useasti, että tämän maailman houkutukset ja nautinnot ovat johtaneet ihmiskunnan harhaan. Ne kertovat, että, oo, älä huolehdi, MESSIAS ei ole vielä tulossa. Ei, ota vain rennosti. Tämän maailman houkutukset ja nautinnot.

 

Kuitenkin, heille, jotka ovat uudestisyntyneitä, he tietävät, että MESSIAS tulee hetkenä, joka on odottamaton, odottamattomin, äkillinen ja yhtäkkinen. Joten sinun täytyy olla aina tarkkaavainen ja valmiina. Ja sinun valmiutesi on vanhurskauden vaate, jonka näet HERRAN antaneen seurakunnalle, 1. Moos. 3:21, kun Hän teurasti eläimen, se ensimmäinen kuolema. Kun Hän sanoi, että synnin palkka on kuolema, ja kuolema ei ole vielä tullut maailmaan. Ja sitten kun ihminen lankesi, se ensimmäinen kuolema koskaan. Kun maailma oli juuri luotu, se ensimmäinen kuolema oli, kun JUMALA teurasti karitsan ja otti sitten nahan ja peitti häpeässä olevan ihmisen, langenneen ihmisen.

 

Ja se ennalta puhui, se oli se Profetia, joka puhui MESSIAASTA, joka teurastettiin maailman luomisesta saakka, Hän, joka nyt teurastettaisiin peittämään, antamaan seurakunnalle vanhurskauden vaatteen, jota näet nyt juhlittavan Ilm. 19:8. Hienoin pellava. Jakeet 6-9 sanovat: hienoin pellava hohtavan puhdas annettiin hänelle ylleen, ja hän astui sisälle Hääjuhlaan, Karitsan Hääillalliselle. Se vaate, jonka näet HERRAN tuottavan, se ensimmäinen kuolema.

 

Se ensimmäinen kuolema oli Karitsa, JUMALAN Karitsa, MESSIAS, maailman luomisessa, 1. Moos. 3:21. Ja tämä oli veriuhrin perustaminen, vihkiminen. Se ensimmäinen kerta, kun veriuhri vihittiin, perustettiin. Tämä oli uhrin, veriuhrin, liiton, veriliiton perustaminen, ensimmäistä kertaa, 1. Moos. 3:21. Kun Adam ja Eeva olivat langenneet, silloin he yrittivät peittää itsensä lehdillä, jotka eivät auta, ihmisen oma yritys.

 

Mutta katsoessasi tämän päivän seurakuntaa, näet, että he vieläkin yrittävät käyttää ihmisen omaa yritystä, peittääkseen itsensä häpeältä. Katsokaa sitä seurakuntaa, jonka näette maailmanlaajuisessa kristillisessä TV:ssä! Katsokaa sitä alastomuutta, katsokaa niitä saarnaajia, joilla on lyhyet mekot, ja ihmiset istuvat siellä alhaalla katsellen heidän alastomuuttaan. Ja sitten ihmettelet, mitä raamattua nämä ihmiset lukevat, mitä jumalaa nämä ihmiset palvovat?! Minun Raamattuni kertoo minulle, että Israelin JUMALA on Pyhä. Joten, olkaa pyhät, sillä Minä Olen Pyhä. Joten tämä tämän ajan häpeällinen seurakunta yrittää käyttää ihmisen omaa yritystä, peittääkseen lehdillä ja lehdillä.

 

Mutta näet, että 1. Moos. 3:21, että HERRA sanoo, se ei ole tarpeeksi. Minä olen se, joka pitää teistä huolen. Se riittävä, vaadittu peite, joka on hyväksytty. Se uhri, joka on hyväksytty JUMALAN Valtakunnalle, minun Valtakunnalleni Taivaassa. Ja Hän teurastaa Karitsan 1. Moos. 3:21, ja Hän puettaa heidät, Hän peittää heidät. Sitten Hän pystyy olemaan yhteydessä heidän kanssaan, nyt näette sen. Sitten siitä pisteestä eteenpäin, Hän pystyy Puhumaan heille.

 

Hän pystyy nyt kehittämään heille tiekartan ja suunnitelman. Tämä on se, mitä näet Jes. 53, kun MESSIAS antoi elämänsä Ristillä, antaakseen meille loisteliaan vanhurskauden vaatteen, joka antaa meille nyt perinnön, antaa meille oikeuden, antaa meille oikeutuksen. Me tulemme nyt Taivaan oikeutetuiksi kansalaisiksi, kun pidämme yllämme vanhurskauden vaatetta.

 

Ei siis mikään ihme, että Portaat on laskettu, ne on nyt laskettu alas sille vanhurskaalle seurakunnalle mennä nyt sisälle, ennen kuin nämä kaksi petoa alkavat valtavan palvonnan ahmimisen. Ja ennen kuin Hän, joka puhuu kanssanne menee ja alkaa ottamaan yhteen heidän kanssaan, jättimäisessä yhteenotossa, jota et halua nähdä, jossa universumi tulee järkkymään, jossa aurinko tulee sulkeutumaan ja järkkymään, monilla tavoin ja suuressa tilanteessa. 

 

Hän sanoo, pidä ylläsi vanhurskauden vaatetta, Taivaat ovat vielä auki, pyydän, menkää sisälle Ikuisuuteen, Portaat on laskettu alas teille. Ei ole toista sukupolvea, jota on koskaan ruokittu lusikalla niin kuin tätä. On aivan kuin HERRA anoisi teitä astumaan sisälle Ikuisuuteen, tuona päivänä, jonka Hän sanoo tulevan kuin varas. Kun katsot Ilm. 16:15, Hän tulee kuin varas. Kun katsot 1. Kor. 15:50-56, Hän sanoo, välähdyksessä, silmänräpäyksessä. Se on salainen päivä. Matt. 24:36 eteenpäin, Hän sanoo, että kukaan ei tiedä päivää eikä hetkeä.

 

Mutta nyt Hän antaa teille jo vihjeen. Hän laskee alas Portaat ja Hän lähettää Sanansaattajan, joka Profetoi sen, 15. tammikuuta 2017. Sitten se tapahtuu 11. maaliskuuta 2018. Hän syöttää seurakuntaa lusikalla. Hän sanoo, pyydän, menkää sisälle nyt! Valmistautukaa nyt! Sillä ei ole väliä, oletko kirurgi, lääkäri, poliitikko, opettaja, pankkiiri, sillä ei ole väliä. Ota Ikuisuus itsellesi NYT! Pyydän anoen, ota vanhurskaus itsellesi! Vanhurskaus on Ikuisuus NYT NYT NYT! Se on NYT, kyllä, se on NYT! Toda toda. MESSIAS on tulossa, rakkaat ihmiset. Shalom.   

 

(Profeetta Dr. Owuor, 16.4.2018, Jesus is LORD –radio, www.jesusislordradio.info)   

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia