11.4.2020 PROFETIA KORONAVIRUS TARTUNNOISTA LAPSILLA KOULUSSA

Siunatut ihmiset, HERRA JEHOVA on Puhunut kanssani viime yönä. Uudestaan, JEHOVA, JEHOVA ELOHIM, JEHOVA ADONAI, JEHOVA BARA, Israelin Väkevä JUMALA, siunatut Ihmiset, on Puhunut kanssani viime yönä. Tuossa keskustelussa HERRA on Puhunut jatkuvasta HERRAN Tuomiosta, joka on maan kamaralla. HERRA Puhuu HERRAN Tuomion kiihtymisestä, Hänen Tuomiostaan, joka on maan kamaralla. Hänen Profeettojensa Tuomiosta, HERRAN Väkevimpien Profeettojen Tuomiosta, jotka kävelevät maan kamaralla. HERRA on Puhunut tuon Tuomion kiihtymisestä, tuon Tuomion jatkumisesta.

 

Viime yönä Hän Puhui kanssani lapsista, jotka ovat menossa takaisin kouluun. Kun he menevät takaisin kouluun, sitten Hän näytti minulle näitä lapsia, jotka juoksivat, leikkivät ja juoksivat yhdessä kentällä koulussa. Hän Sanoo, että jotkut heistä ovat saaneet koronavirustartunnan ja he tulevat tartuttamaan sen kaikkiin muihin koulussa. Tämä voi siis kertoa teille, että HERRA on vihainen. Hän on vihainen kansakunnille.

 

Sillä yhtenä päivänä Hän Puhui punaisesta silmästä ja soitin livenä tänne. Sitten lyhyesti sen jälkeen lääkärit alkoivat raportoida, että kaikki ne, jotka ilmestyvät klinikoille punaisten silmien kanssa ovat todella todella sairaita. Yhtenä päivänä Hän Puhui tarttumisesta tuulen kautta, tuulen mukana kulkeutuvaa. Lyhyesti sen jälkeen lääkärit soittivat livenä radioon ja alkoivat sanoa, että se on nyt tuulen mukana kulkeutuvaa, kun puhut ja hengität. Voit tartuttaa sen jollekulle vieressäsi. Ja yhtenä päivänä Hän Puhui tomusta, kuinka tuuli tulee tomu mukanaan. Se tulee olemaan tomussa. Tämä ei ole vielä tapahtunut. Tämä on vielä tulossa tapahtumaan. Nyt näen monien lasten leikkivän koulun pihalla, juosten kentällä yhdessä ryhmänä. Silloin HERRA Sanoi, että jotkut heistä ovat saaneet tartunnan ja he tulevat tartuttamaan sen kaikille heille kouluissa.

 

Joten HERRA odottaa vielä sitä, kun maailman kansakunnat tulevat lähestymään Hänen Kahta Profeettaansa, Hänen Kahta kaikista Kuolettavinta Profeettojaan, kaikista Peljättävintä Profeettaansa, jotka Hän on koskaan lähettänyt maailmaan, ja pyytävät maailmanlaajuista parannuksentekoa. HERRA odottaa vielä sitä, jolloin  kansakunnat tulevat ja pyytävät parannuksentekoa. Tulevat ja pyytävät näitä Kahta Mega Profeettaa, jotka kävelevät maan kamaralla, johtamaan maailman yhden päivän; kolmen päivän rukoukseen ja paastoon, mutta yhden päivän kansalliseen parannuksentekoon. Kolmen päivän paastoon ja parannuksentekoon, ei rukoukseen, vaan parannuksentekoon! Kolme päivää, kulminoituen yhteen päivään, jolloin koko maapallo pysähtyy. Ja nämä Profeetat johtavat koko maapallon takaisin HERRAN luo valmistamaan tietä MESSIAAN loisteliaan kirkasta tulemusta varten. Tai muuten näette monumentaalisen mittakaavan tragedian, jonka kaltaista maailma ei ole koskaan ennen nähnyt.

 

Uudestaan, tänä yönä Hän näytti minulle, että kun lapset tulevat leikkimään koulussa, niin he tulevat tartuttamaan sen toisiinsa. Se tulee olemaan todella suurin tragedia, joka koskaan löi maata. MESSIAS on tulossa! Jopa hiljattain Hän kirjoitti minulle paperin palalle, paperin palalle ja veti sen hyvin lähelle silmiäni. Hän kirjoitti: 'Ylöstempaus'. Sitten näin monien ihmisten juoksevan, niiden kristittyjen, jotka kuuluvat niihin seurakuntiin, jotka ovat kieltäytyneet kuuntelemasta tätä Sanomaa, seurakuntiin, jotka ovat säilyttäneet vallitsevan tilan, heidän, jotka eivät pidä nuhtelusta, seurakuntiin, jotka näette, jotka eivät pidä nuhtelusta. Kun nuhtelet heitä, he kysyvät, he kyseenalaistavat HERRAN. Nuo kristityt jäivät jälkeen, sekä mustamaalaajat.

 

Olen nähnyt, kuinka kaikki mustamaalaajat jäivät jälkeen. He huusivat, he sanoivat: Voi voi voi voi, JEESUS on tullut! JEESUS on tullut! Voi voi voi voi! Tämä asia on tapahtunut! Tämä asia oli totta! JEESUS on tullut! Voi voi voi! Se ja se on myös poissa! Kuka on lähtenyt? Se ja se on myös lähtenyt!" Tai mitä onkaan. Mustamaalaajat, jotka ovat mustamaalanneet näitä HERRAN Kahta Profeettaa, kuka tahansa yrittikin, niin unohtakaa! Voitte viedä sen pankkiin. Kristityt, jotka ovat seurakunnissa, jotka ovat roskanneet pois pyhyyden, he ovat roskanneet vanhurskauden, he ovat roskanneet nämä Kaksi Profeettaa, näin heidän juoksevan sen jälkeen, kun ylöstempaus oli tapahtunut. He jäivät jälkeen.

 

Mutta teille te uskolliset, jotka olette kuunnelleet HERRAN Ääntä syvässä kunnioituksessa ja pelossa ja kunnioittaneet Hänen Profeettojaan. Muistakaa, että ainoa asia, jonka HERRA vaatii, koskien Hänen Profeettojaan, on, että heitä kunnioitetaan. Ainoa asia, jonka Hän vaatii, on, että heitä kunnioitetaan, että tätä Profeettaa kunnioitetaan sinä, kuka hän on! Hän vaatii sitä. HERRA JAHVE vaatii sitä. Ennen kuin hän on nostanut rampanne maasta, ennen kuin Hän on kutsunut alas JUMALAN Pilven, ennen kuin Hän on muuttanut myrkylliset kaivot juomavedeksi täällä, ennen kuin Hän on nostanut maasta tuhansia rampoja, ennen kuin JUMALAN Pilvi on tullut alas Taivaasta auringon läpi ja asettunut hänen ylleen ja kävellyt hänen kanssaan, ennen kuin hänet on Kirkastettu Helsingissä, ennen kuin hän on avannut sokeita silmiä, kuuroja korvia, parantanut lepran, nostanut kuolleesta kuolleen ruumiin, kuolleen mädäntyneen ruumiin. Ainoa asia, mitä Hän vaatii, on, että näitä Mega Profeettoja kunnioitetaan. Tämä on se, mitä JUMALA vaatii.

 

Voitte nähdä nyt sen suunnan, mihin maailma on menossa. Tuhansia, eilen yli 2100 kuollutta ruumista Usassa yhdessä ainoassa päivässä. Suuria lukuja. Jos he saavat 700 ruumista tai 900 ruumista, he juhlivat, vau! Se on menossa alaspäin. Miten?! Mistä sakka?! 500 kuollutta ruumista, he alkavat sanomaan, Vau, nyt on hyvä juhlia. Mistä saakka?! Massahautoja! HERRA kutsuu kansakuntia parannuksentekoon! Teidän tulee tehdä parannus! Tulee olemaan todella tuskallista edessä päin tässä, sillä olen nähnyt toisen vakavan taudin tulevan, jossa on paiseita ja turvotusta ja rakkuloita, joka on paljon tarttuvampi. En tiedä, onko se Ebola, joka on tulossa, mutta eri muodossa, vai onko se kokonaan uusi tauti. Mutta ihmiset eivät pystyneet avaamaan oviaan, eivät pystyneet avaamaan ikkunoitaan tuulen takia. Katsokaa heinäsirkkoja, raamatullisia heinäsirkkoja! MESSIAS on tulossa! Ilman pyhyyttä ei kukaan ole näkevä HERRAA. Todah Shalom.

 

11.4.2020 / HERRAN VÄKEVIMMÄT PROFEETAT / www.jesusislordradio.info

 

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia