14.2.2020 KEHOTUS JUHLIA JA KIITTÄÄ HERRAA, ETTÄ HÄN TULI ALAS TÄMÄN SUKUPOLVEN LUOKSE NÄHTÄVÄNÄ JUMALAN PILVENÄ

Siunatut ihmiset, olemme täällä Päätoimistoilla ja jotkut Piispoista ovat matkalla tähän paikkaan. Olemme kokoontuneet tänne juhlimaan tätä hyvin hyvin tyrmistyttävää ja historiallista HERRA JEHOVAN Vierailua, joka on laskeutunut Kristuksen seurakuntaan, Kristuksen ruumiiseen, jopa kun puhun kanssanne, katselen juuri tv-ruutua edessämme täällä, jossa on peljättävä ja todella valtava HERRAN JAHVEN Vierailu. Tämä on ollut taukoamaton juhlinta.

Olemme juhlineet siitä saakka, kun vierailu tapahtui joulukuussa 22.12.2019 Kisumussa. Aivan kuten sanoin, tulemme juhlimaan siihen saakka, kunnes MESSIAS tulee, sillä rakkauden ja mielisuosion mielenlaatu, jonka HERRA on antanut tälle sukupolvelle tähän aikaan, on absoluuttisen mittaamaton, sillä monet sukupolvet elivät, he elivät, palvoivat ja kaipasivat, että he olisivat heitä, jotka voisivat nähdä tämän Raamatun luvatuimman HERRAN JEHOVA JAHVEN jälkimmäisen Kirkkauden.

Tänä iltana, kun aloitamme juhlinnat täällä Päätoimistoilla jälleen, niin vanhempia Piispoja on täällä (luettelee monia Piispoja, Arkkipiispoja ja Professoreita eri yliopistoista, lakimiehiä). Tämä on suurta aikaa seurakunnan historiassa, kuten sanoin eilen, jonka kaltaista ei ole ennen ollut, kun JUMALA on muistanut HERRAN Huonetta. Kaikkivaltias JUMALA JAHVE on muistanut seurakunnan tilaa. Hän on katsonut sopivaksi, että tämä on se hetki tuoda KRISTUS seurakuntaan, JUMALAN elämä seurakuntaan, voidakseen uudelleen järjestää palvonnan, uudelleen yhdistää seurakunnan ikuisuuteen.

Näimme, että Hän on tullut itse. Hän on tullut itse, voidakseen kommunikoida sukupolven kanssa, puhuakseen heille tästä Totuudesta, tästä iankaikkisesta Hänen Valtakuntansa Totuudesta, ajasta valmistaa tie. Se on Hänen agendansa tässä hetkessä tälle sukupolvelle ja tälle seurakunnalle. Tämän hetken seurakunnalle on nyt annettu mandaatti valmistaa Tie MESSIAAN loisteliaalle Tulemukselle. Joten tässä juhlinnassa olemme hyvin paljon tietoisia, että ISÄ JUMALAN tämän tason Vierailu tapahtui ainoastaan Vanhassa Testamentissa. Tämä ei ole mitään sellaista, jonka voi ottaa itsestään selvyytenä. Se rakkaus, minkä HERRA on osoittanut tämän päivän seurakunnalle on absoluuttisen ilmiselvää. Ei se ole mitään sellaista, mitä joku ansaitsi tässä hetkessä.

Muistamme jälleen, että tämä on sama sukupolvi, joka on nähnyt koko luopumuksen kirjon. Sukupolvi, joka on sisällyttänyt maailmallisuuden heidän palvontaansa, kristityn palvonnan kokemukseensa, niin että luopumus on hallinnut koko matkan, mutta nyt näet, että toivon JUMALA on tuonut toivon kuivaan maahan. Hän on tuonut tämän valtavan vierailun, jota juhlimme tässä hetkessä Kristuksen seurakunnassa.

Tiedän erittäin hyvin, että odotamme vieläkin HERRAN johdatusta, milloin Hän vapauttaa Palvelijansa. Nämä tulvat viikot tulevat olemaan niin tärkeitä liittyen Hänen Palvelijoidensa lanseeraamiseen muihin kansakuntiin, joidenkin tapahtumien, tapahtumasarjojen tähden, jotka ovat meneillään täällä, jotka kulminoituvat ensi viikkoon antaen oikean suunnan siitä, kuinka HERRA haluaa meidän alkavan lanseeraamaan missioita ulkomaille, mutta sillä aikaa tapahtumat Keniassa, ne syrjäyttävät Kenian, ne todella ylittävät tämän mission, ne menevät maailman ääriin ja saavuttavat koko Kristuksen ruumiin.

Joka tapauksessa HERRAN JUMALAN Vierailu on liian suuri. Se on suurempi kuin Kenia. Se on vierailu, joka puhuu koko Kristuksen ruumiille, koko Kristuksen seurakunnalle, koko HERRAN Huoneelle. Se puhuu koko maailmalle, se puhuu universumille. Universumin Luoja on tullut, antaakseen heidän tietää, että MESSIAS on tulossa, että HERRA voi lähettää Hänen tämän tason Sanansaattajansa kutsumaan Hänet Taivaasta.

Voitte nähdä vuodesta 2017 eteenpäin, antaen suurempia yksityiskohtia, kuten Hän tulee alas aivan kuin suppilo, Pilvi aivan kuin savu. He sanoivat, aggressiivinen Pilvi, Hän kutsui sitä. Sitten näette heidät vain muutama päivä ennen Kokousta, joka tapahtui Kisumussa, sitä Super Grand Mega Kokousta, Sanakonferenssia 2019 Kisumussa, silloin tuona hetkenä, näette jälleen, kuinka HERRA Puhuu, kuinka Hän tulee Vierailemaan, ja viimein Hän tulee Vierailemaan. Hän tulee etäisyyden päästä, Hän tulee horisontista. Hän halusi kaikkien näkevän, että Katsokaa, Minä olen nyt tulossa!

Hän ei vain yhtäkkiä ilmestynyt teltan ylle, mutta Hän varmistaa, että Hän tulee kaukaisimmasta horisontista, horisontin kaukaisimmasta äärestä, jotta joka-ikinen ihminen, jokainen olento, kaikki liha, jolla on silmät, pystyy näkemään Hänen tulevan alas etäisyyden päästä. Hän tulee järven toiselta puolen ja Hän ylittäen järven. Hän on suurempi kuin tuo kaupunki. Täysin peittäen kaupungin, varjostaen kaupungin, kunnes Hän tulee sinne, missä Hänen Ystävänsä on, Hänen Kaksi Ystäväänsä ovat. Sitten Hän nyt asettuu teltan katon ylle.

Vanhempi vara-arkkipiispa, Michael Nieswand, Kommunikaatiojohtaja tässä Palvelustyössä, Jeesus on HERRA -radion johtaja ja perustaja, silloin hän tulee juosten ulkoa. Ensinnäkin näette, jos seuraatte tuota videoklippiä, näette, että saarnatessani näen ihmisiä ulkona huutamassa ja katsomassa ylöspäin. Kysyn heiltä: Mitä se on? Mitä olette nähneet? Sitten he ovat shokkitilassa. Silloin vanhempi Piispa Michael Nieswand tulee juosten. Hän tulee juosten kauhuissaan, täydessä kauhussa. Hän juoksee ja sitten hän huutaa ja hän välittömästi lyyhistyy polvilleen ilmoittaen, että: Herrani, herrani, JUMALAN Pilvi on ylhäällä täällä! Teltan yläpuolella, täällä! Kaikki kaiken sen kanssa, tuon ilmoituksen kanssa nyt, kaikki riistäytyy irti, muuttuu tuossa paikassa, tuossa Kokouksessa Kisumussa.

Sitten tuossa shokissa ja tapahtumat, jotka levittäytyvät siitä eteenpäin, se juokseminen ulos juhlimaan HERRAA. Sataa, sadetta sataa, ainoastaan tuon alueen sisällä, missä teltta on, vain Kokousalueen sisällä. Todella shokeeraava sade! Ihme itsessään. Näette, kuinka aiemmin Kokouksessa puhuin suihkuista, suihkuista. Sanoin, aivan kuten suihku, tällä puolella ja tällä puolella. Sitten näette sen tavan, jolla JUMALA Puhuu ja sen tavan, miten Hän levittää auki Hänen Vierailunsa todella shokeeraavalla tavalla. Tämä on se, mitä juhlimme täällä.

Hyvin tietoisina myös, että HERRAN Tuomio vierailee myös maassa, heinäsirkat ovat täällä. Tiedämme, että koronaviruksesta on tulossa todella arvoitus; viruksen leviäminen, kansakuntia ravistellaan, ravistellaan Hänen toimestaan, joka puhuu kanssanne tänään ja nyt. Heinäsirkat, jotka ovat tulleet, se on niin suurta, ne ylittävät melkein raamatullisen mittakaavan, ne ylittävät, ne ylittävät se auktoriteetti ylittää sen. Näette, että jopa ennen kuin heinäsirkat tulevat, silloin Vanhaikäinen ilmestyy, ja Hänellä on keskustelu hänen kanssaan, joka puhuu kanssanne, ja Hän Puhuu siitä.

Olemme siis totisesti todella monimutkaisessa ajassa koko seurakunnan historiassa, koko seurakunnan elämässä. Sen tähden on suuri kunnia olla elossa tänään, olla uudestisyntynyt tänään, nähdä nämä asiat, katsella näitä asioita. Se on tälle sukupolvelle todella suuri etuoikeus ja kunnia olla heitä, joille JUMALA on valinnut paljastaa tämän valtavan suuren voiman. Oli aikakauden aika, täysi hiljaisuuden ajanjakso, jolloin voisitte ajatella, että ei ole ollenkaan kommunikaatiota Taivaasta seurakuntaan, jolloin luopumus vallitsi ylivertaisena seurakunnassa, jolloin toivo oli huvennut pois, jolloin suunta oli kuihtunut kokoon, jolloin kaikki ihmiset hapuilivat pimeydessä.

Silloin HERRA nyt yhtäkkiä tuo tämän Vierailun, toivon Vierailun sukupolvelle, joka on niin rakastettu, niin rakas Hänelle. Sen tähden juhlimme tänä hetkenä, että nyt HERRA on tehnyt todella selväksi tälle sukupolvelle, että totisesti, MESSIAS on tulossa! Ja että jokaisen elävän olennon tulee nyt uskoa evankeliumi, vastaanottaa KRISTUS ja olla uudestisyntyneitä. Joten se on tässä kontekstissa, jossa juhlimme täällä.

Tiedän, että olen jo julistanut Kokouksen, joka on tulossa Yomo Kenyattan Maatalouden- ja teknologian yliopistoon. Ensimmäinen edelläkävijätiimi lähtee mahdollisesti ensi viikolla tarkastamaan maata, onko siellä tarpeeksi maata. Sillä tiedätte Kisumusta lähtien tämä tulee olemaan ensimmäinen kokoontuminen, ensimmäinen Kokous. Joten aivan kuten voitte huomata, siitä tulee todella todella massiivinen, absoluuttisen massiivinen!

Joten tänä iltana olemme jälleen kokoontuneena, joitakin Piispoja lisää on matkalla vielä tulossa. Haluamme juhlia HERRAA, kiittäen Häntä, että Hän tuli alas, että kiitos HERRA, että tulit tämän sukupoven luo. Kiitos, että tulit luoksemme. Kiitos, että tottelit Palvelijasi Sanoja, kiitos, että kävelit Palvelijasi kanssa sillä tavoin, jotta me voisimme nähdä, jotta voisimme nähdä Sinut. Hän tuli. Tämä sukupolvi on nähnyt JUMALAN Pilven! Joten haluaisin aloittaa ylistäen, laulaen Hänelle, juhlien Häntä. Sitten varmaan Piispat liittyvät mukaan kanssani. Laulan sanoen:

 

TWASEMA AHSANTE

TWASEMA AHSANTE

AHSANTE

EWE MUNGU JEHOVAH

 

EWE NI ALPHA NA OMEGA

EWE NI ALPHA NA OMEGA

ALPHA NA OMEGA

EWE MUNGU JEHOVAH

 

AND WE SAY THANK YOU LORD

LORD WE SAY THANK YOU LORD

THANK YOU LORD

YOU ARE LORD GOD ALMIGHTY

 

AND WE SAY ALPHA AND OMEGA

ALPHA AND OMEGA

ALPHA AND OMEGA

YOU ARE LORD GOD JEHOVAH

 

LORD WE SAY THANK YOU LORD

THANK YOU LORD

THANK YOU

YOU ARE LORD GOD ALMIGHTY

 

AND WE SAY ALPHA AND OMEGA

ALPHA AND OMEGA

ALPHA AND OMEGA

YOU ARE LORD GOD JEHOVAH

 

Voimmeko yrittää hitaammin nyt, siunatut ihmiset.

 

AND WE SAY THANK YOU LORD

LORD WE SAY THANK YOU LORD

THANK YOU LORD

YOU ARE LORD GOD ALMIGHTY

 

YOU ARE THE ALPHA AND OMEGA

ALPHA AND OMEGA

ALPHA AND OMEGA

YOU ARE LORD GOD ALMIGHTY

 

TWASEMA AHSANTE

AHSANTE

AHSANTE

EWE MUNGU WETU

 

TWASEMA ALPHA NA OMEGA

ALPHA NA OMEGA

ALPHA NA OMEGA

YOU ARE LORD GOD ALMIGHTY

 

(SANOMME KIITOS HERRA

SANOMME KIITOS HERRA

SANOMME KIITOS HERRA

OLET HERRA JUMALA

 

SINÄ OLET ALFA JA OMEGA

ALFA JA OMEGA

ALFA JA OMEGA

KAIKKIVALTIAS JUMALA)

 

Joten kaikki, voitteko nostaa lasinne ylös HERRALLE. Hepreankielellä sanomme: L' Chaim. L' Chaim. MESSIAS on tulossa. Valmistakaa tie, siunatut ihmiset. Shalom.

HERRAN VÄKEVIMMÄT PROFEETAT 14.2.2020 / www.jesusislordradio.info

Hakulomake

Messias On Tulossa

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia