PROFETIA HURRIKAANI HARVEYSTA TÄYTTYNYT!

 

Profetia, jonka HERRAN Väkevä Profeetta antoi 25.7.2017 (Usa:n Hurrikaani Harvey) on täyttynyt!

JUMALAN MIES varoitti Usaa, ja antoi tämän Profetian 25.7.2017.

Ihmiset juoksevat henkensä edestä.

Hän varoitti suuresta ahdistuksesta.

Hän näki paljon vettä ja tulvia ja ihmiset juoksisivat kukkuloille. JUMALAN Mies puhui profetiassa ensiapuihmisistä megafonien, mikrofonien kanssa, jotka ohjaavat ihmisiä turvaan aivan kuten näet uutisissa.

Aivan kuten voit nähdä uutisista. Ihmiset pakenevat henkensä edestä kodeistaan.

Tämän sisällä oli hengellinen Sanoma Yhdysvalloille. Aivan kuten hän teki myös 18.7.2005: HERRAN Väkevä Profeetta varoitti Yhdysvaltoja Hurrikaani Katrinasta, joka tulisi tuhoamaan New Orleansin, ja koska USA ei tuonut parannuksetekoa HERRALLE, niin Hän tuhosi New Orleansin. Hän kysyi: Kuka kertoo merelle minne pysähtyä?

Ja nyt tulee hurrikaani Harvey, ja HERRAN Väkevä Profeetta tuhosi taas USA:n käyttämällä peljättävintä kieltään. Profetia hurrikaani Harveysta on täyttynyt sanatarkasti, koska Yhdysvallat epäonnistuivat kuulemaan HERRAN Suun sanoja ja varoitusta. He epäonnistuivat tekemään parannuksen ja kääntymään pois synnistä.

 

TUORE UUTINEN HURRIKAANI HARVEYSTA (MTV):

https://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/tuhannet-ahdingossa-harvey...

***

SE PROFETIA ON NYT TÄYTTYNYT, JONKA JUMALAN MIES ANTOI RADIOSSA 25.7.2017, HISTORIALLISESTA HURRIKAANI HARVEYSTA, JOKA OLISI TULOSSA USAAN, JOKA TOISI PALJON AHDISTUSTA JA TUHOA MUKANAAN.

NÄET MAAILMANLAAJUISISSA UUTISISSA, ETTÄ HURRIKAANI HARVEY ON SAANUT AIKAAN PALJON TUHOA USASSA.

HÄN NÄKI PALJON VETTÄ JA TULVIEN TULEVAN, JA IHMISET JUOKSIVAT HENKENSÄ EDESTÄ JA SE MYRSKY TULI KUIN TORNADO.

HÄN PROFETOI TÄMÄN HYVIN TARKKAAN. HÄN NÄKI HISTORIALLISEN MYRSKYN, KUTEN TORNADON TULEVAN USAAN.

JA SE HISTORIALLINEN HERRAN PROFETIA, JONKA HÄN ANTOI 25.7.2017, KOSKIEN HURRIKAANI HARVEYTA, ON NYT TÄYTTYNYT KIRJAIMELLISESTI. TÄMÄ ON SHOKEERAAVAA!

 

SEURAA OHJELMAA AIHEESTA JEESUS ON HERRA -RADIOSTA ENKUKSI: www.jesusislordradio.info

 

 

PROFETIA 25.7.2017: AMERIKAN YHDYSVALTOIHIN TULEVASTA VAKAVASTA AHDINGOSTA

KENIA JUHLII KUOLLEEN HERÄTTÄMISTÄ HENKIIN KUOLLEISTA - RAAMATULLISTA AIKAMME IHMETTÄ!

Eilen oli historiallinen päivä Keniassa. Miljoonat ihmiset ympäri Keniaa lähtivät seurakuntakokousten jälkeen marssimaan kaduille oksien kanssa, laulaen laulua Mama Rosasta, joka on se nainen, jonka HERRAN Väkevä Profeetta nosti ylös kuoleman valtakunnasta. Näet kuvissa poliisipäälliköiden polvistuneena alttarilla. Jälleen useat ihmiset tulivat kosketetuksi ja vastaanottivat JEESUKSEN.

JUMALAN Mies profetoi vuonna 2008, että te tulette juhlimaan vihreiden oksien kanssa ja tuo juhlinta tulee koskettamaan Taivasta! Ja silloin Eldamaravinen kokouksessa hän julisti myös, että te tulette näkemään, että jopa kuolleet tulevat heräämään kuolleista.  Tämä HERRAN profetia on nyt täyttynyt!

"Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Menkää ja kertokaa Johannekselle, mitä olette nähneet ja kuulleet: sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, pitaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään, köyhille julistetaan evankeliumia." (Luukas 7:22)

Totisesti, MESSIAS on tulossa!

 

Image may contain: one or more people, crowd and outdoor

Nakuru, Kenia. Arkkipiispa Litunda johtaa kulkuetta Kenyatta Avenuella.

 

Image may contain: 4 people, people standing and outdoor

Naiset juhlivat JEESUKSEN Ylösnousemusvoimaa.

 

Image may contain: 3 people, people smiling, people standing and outdoor

Image may contain: 2 people, people standing

Poliisipäälliköt vastaanottavat JEESUKSEN.

 

Image may contain: 2 people, people smiling, plant, flower, tree, outdoor and nature

"Liikkuva metsä".

 

 

Juhlintaa Kenian Nakurun kaupungissa.

 

VALTAVA JUHLINTA KENIASSA JA UUSI LAULU SWAHILIKSI JA SUOMEKSI:

IT IS WELL

IT IS WELL

MUNGU WETU...
MUNGU WA NABII

JEHOVAH

AMEFUFUA MAMA ROSA

NA SASA MAMA ROSA ANAPUMUA

NA SASA MAMA ROSA ANAONGEA

NA SASA MAMA ROSA ANAKETI

NA SASA MAMA ROSA ANAAMUKA

NA SASA MAMA ROSA ANASIMAMA

NA SASA MAMA ROSA ANATEMBEA

NA SASA MAMA ROSA ANAHUBIRI

NA SASA MAMA ROSA ANATUONYA

IT IS WELL

***

KAIKKI ON HYVIN, KAIKKI ON HYVIN, MEIDÄN JUMALA, PROFEETAN JUMALA, JEHOVA

ON NOSTANUT KUOLLEISTA, MAMA ROSAN

JA NYT MAMA ROSA, HENGITTÄÄ

JA NYT MAMA ROSA, HÄN PUHUU

JA NYT MAMA ROSA, HÄN ISTUU

JA NYT MAMA ROSA, SYÖ RUOKAA

JA NYT MAMA ROSA, HÄN HERÄÄ

JA NYT MAMA ROSA, HÄN SEISOO

JA NYT MAMA ROSA, HÄN KÄVELEE

JA NYT MAMA ROSA, HÄN SAARNAA

JA NYT MAMA ROSA, MEITÄ VAROITTAA

ELIAN PÄIVÄT

5 Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä. 6 Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi. (Malakia 4:5-6)

KROONISEN VAKAVAN KOVAN SELKÄKIVUN PARANTUMINEN

Image may contain: one or more people

No automatic alt text available.

No automatic alt text available.

 

TUOREIMMAN UUTISET!! TUOREIMMAT UUTISET!!

 

NIMI: SUNDAY AKOTH

IKÄ: 32

ASUINPAIKKA: KISUMU, KENIA

 

TAUSTAINFO:

Sunday on uusi jäsen Parannuksenteon ja Pyhyyden Palvelustyön Alttarilla. Hän oli kärsinyt kroonisesta erittäin kovasta selkäkivusta viimeiset 6 vuotta, joka alkoi synnytyksen jälkeen. Kipu koveni kovenemistaan vuonna 2016.

 

AIEMMIN HÄN EI PYSTYNYT:

•kumartumaan tai muuten kipu vihloi aivan liian kovaa

•Istuminen oli vaikeaa ja hän joutui vaihtamaan asentoa kivun tähden jatkuvasti ja kun hän yritti nousta ylös tuolista, niin hänen piti tukea itseään käsillään päästäkseen ylös

•Nukkumaan kunnolla, ja joskus jopa öisin hän joutui herättämään poikansa kävelemään hänen selkänsä päällä, jotta kipu voisi helpottua edes hiukan

•Tämä vaikeutti monia askareita kotona ja työpaikalla ja sinkkuäitinä hän joutui selviytymään kotiaskareistaan yksin

 

HOITOHISTORIA:

Hän kävi useissa sairaaloissa, kuten Avenue medical center Kisumu, jossa otettiin myös röntgenkuvia ja lääkärit määräsivät hänelle säännöllistä fysioterapiaa. Hänelle määrättiin erilaisia lääkkeitä, mutta useimmiten hän söi kovia kipulääkkeitä. Kaikesta lääkityksestä huolimatta kovat kivut eivät hellittäneet.

 

PARANTUMISHETKI:

6.8.2017 hän meni seurakuntaan ja alkoi ylistämään siellä muiden mukana kovien kipujensa kanssa kuten aina. Kun JUMALAN MIES, HERRAN VÄKEVIN PROFEETTA soitti Jeesus on HERRA -Radioon ja siunasi Parannuksenteon ja Pyhyyden Palvelustyön Alttareita, niin hän päätti istua, koska oli seisonut niin kauan.

Yhtäkkiä JUMALAN MIES JULISTI PARANTUMISEN JA HÄN TUNSI, ETTÄ JOKU TYÖNSI HÄNTÄ LUODEN HÄNELLE TARPEEN NOUSTA SEISOMAAN!

Sitten hän tajusi noustessaan seisomaan, että KIPU OLI TÄYSIN POISSA....

JA SUURI JUHLINTA SYTTYI SEURAKUNNASSA TÄMÄN JOHDOSTA!

 

JUURI NYT HÄN PYSTYY:

•Kumartumaan ilman minkäänlaista kipua

•Seisomaan pitkään ja kävelemään normaalisti ilman minkäänlaista kipua

•Istumaan ilman minkäänlaista kipua

KIITOS JUMALALLE KAIKKIVALTIAALLE

JA HÄNEN PALVELIJALLEEN VÄKEVÄLLE PROFEETALLE!

 

----

Pastori Dennis Kere

Kisumun alueen kirjeenvaihtaja

KENIA JUHLII FREDRICK ODHIAMBON PARANTUMISTA

NIMI: FRERICK ODHIAMBO

IKÄ: 8

TILA: KUUROMYKKÄ SYNTYMÄSTÄÄN SAAKKA

...

SAIRAALAT JA LAITOKSET, JOSSA HÄNTÄ HOIDETTIIN: Margaret Valley Baraka -sairaala, Madaraka Estate Bible House -sairaala, Kenya Institute Special Education (K.I.S.E)

Fredrick syntyi aivan normaalisti, kuin kaikki muutkin lapset. Noin kolme vuotiaana vanhemmat alkoivat todella huolestumaan, koska hän ei vieläkään reagoinut ääniin eikä puhunut. Vanhemmat veivät lasta tutkimuksiin yllä oleviin sairaaloihin ja siellä Fredrick diagnosoitiin ja todettiin kuuromykäksi. Vanhemmat kertoivat kuinka heillä oli rankkaa lapsen kanssa, koska oli vaikeaa kommunikoida Fredricin kanssa ja hän tarvitsi paljon apua kaikessa. Poika ei voinut käydä normaalia koulua.

----

Parantuminen:

Sunnuntaina 6.8.2017 kun HERRAN VÄKEVIN PROFEETTA soitti livenä Jeesus on HERRA –Radioon ja JULISTI parantumisen ja kaikki Parannuksenteon ja Pyhyyden Palvelustyön seurakunnat olivat kuulolla, niin äiti haki pojan kotoa ja JUOKSI ALTTARILLE ODOTTAEN SUURIA. Äiti jatkoi Mama Rosan KUOLLEISTA YLÖS NOUSEMISEN juhlintaa seurakunnan kanssa ja unohti pojan hetkeksi. Kun hän kävi katsomassa poikaa, niin hän oli SHOKISSA!!

Äiti huomasi kuinka Fredrick piteli nyt korvistaan kiinni, melu oli niin kovaa, että hänen juuri auki poksahtaneet korvansa olivat herkät koville äänille! Äiti yritti irrottaa pojan kädet korvista, mutta lapsi itki kovasti, koska kovat juhlinnan äänet tekivät nyt kipeää JUURI AUENNEISIIN KORVIIN!

-----

Juuri nyt:

•Lapsi reagoi välittömästi kun hänen nimeään kutsutaan sekä taputuksiin selän takana ja vihellykseen!

• Lapsi opettelee sanomaan: ”Äiti”!

Massiivinen juhlinta, ilo, laulu ja tanssi on täyttänyt asuinalueen HERRAN ihmetekojen johdosta!

Naapurit ovat tulleet katsomaan kuuleeko Fredrick todella ja todistaessaan pojan korvat auenneen, he ovat myös vastaanottaneet JEESUKSEN, sanoen: ” HERRAN VÄKEVIMMÄN PROFEETAN JUMALA, KAIKKIVALTIAS ISRAELIN JUMALA TEKEE IHMEITÄ!" Fredrickin isä totesi, että: Tämä on se seurakunta, jossa on todellisia aitoja ihmeitä!”

**

MESSIAS ON TULOSSA, VALMISTAKAA TIE

-------------------------------------

Nairobin alueen Kirjeenvaihtaja

Cc. Piispa Major General Kyaka

HERÄTYKSEN ALKUPÄIVÄT KENIASSA 15 vuotta takaperin

Ihmiset tekivät parannusta säkissä ja tuhassa.

Herätys on kasvanut vuosi vuodelta, koska sen moottorina toimii PYHYYS.

 

PARANNUKSENTEON seurauksena: rammat kävelevät, sokeat näkevät, kuurot kuulevat, mykät puhuvat, kuolleet herätetään ja ihmiset vastaanottavat JEESUKSEN.

- Ihmiset alkoivat kuuntelemaan HERRAN Ääntä ja sulkivat kaikki väärät äänet pois (valhepostolit, väärät profeetat, oma liha)

- He alkoivat paastoamaan kuivapaastoja, joka on väkevä tapa kuolettaa lihan himot

- Väkevä kasteherätys räjähti, kun ihmiset tulvivat Raamatulliselle upotuskasteelle

- Rikolliset palauttivat aseensa ja varastamansa esineet poliisille ja omistajille

- Lapset tuotiin siunattavaksi seurakuntaan

- Musliminimet muutettiin kristillisiksi nimiksi

- Naiset vaihtoivat minihameet ja napapaidat pitkiin hameisiin ja takkeihin, miehet vaihtoivat roikkuvat lökäpöksyt ja t-paidat kauluspaitoihin ja suoriin housuihin, pukuihin

- Räppi ja reggae vaihtui pyhään palvontamusiikkiin

- Leskistä ja orvoista alettiin pitämään huolta, ruokaa ja suojaa

- Ihmiset ovat nyt seurakunnalla pitkin viikkoa: rukouskokouksissa, yövalvojaisissa, lounastauon kokouksissa, aamunavauksissa, Raamattutunneilla ja myös kotisoluissa jne. jne. ja sieltä lähdetään suuriin evankeliointimissioihin pitkin viikkoa.

- ihmiset siivosivat kotinsa ja maallinen musiikki, maalliset elokuvat, ja saippuasarjat, viinipullot ja savukkeet saivat kyytiä ja kaikenlaiset noitaesineet ja muut perinnerituaalit

- Ihmisten sydämet muuttuivat tinkimättömät parannuksenteon ja Jeesuksen Veren ja Ristin saarnaamisen seurauksena -> nöyryys, into ja palavuus Herralle, rakkaus ja rakkaus totuuteen, ilo ja rauha, vieraanvaraisuus, palvelumieli, puhtaus ja pyhyys.

 

"Huutavan ääni kuuluu: "Valmistakaa Herralle tie erämaahan, tehkää arolle tasaiset polut meidän Jumalallemme." (Jes. 40:3)

" 5 Niin Niiniven miehet uskoivat Jumalaan, kuuluttivat paaston ja pukeutuivat säkkeihin, niin suuret kuin pienet. 6 Ja kun tieto tästä tuli Niiniven kuninkaalle, nousi hän valtaistuimeltaan, riisui yltään vaippansa, verhoutui säkkiin ja istui tuhkaan. 7 Ja hän huudatti Niinivessä: "Kuninkaan ja hänen ylimystensä määräys kuuluu: Älkööt ihmiset älköötkä eläimet - raavaat ja lampaat-maistako mitään, käykö laitumella tai vettä juoko. 8 Verhoutukoot ihmiset ja eläimet säkkeihin, huutakoot väkevästi Jumalaa ja kääntykööt itsekukin pois pahalta tieltänsä sekä väkivallasta, mikä heidän käsiänsä tahraa. 9 Ehkäpä Jumala jälleen katuu ja kääntyy vihansa hehkusta, niin ettemme huku." 10 Kun Jumala näki heidän tekonsa, että he kääntyivät pois pahalta tieltänsä, niin Jumala katui sitä pahaa, minkä hän oli sanonut tekevänsä heille, eikä tehnyt sitä." (Joona 3)

Sivut

Tilaa syöte Etusivun syöte

Hakulomake

Messias on Tulossa -Radio

Profeetta Dr Owuor suomeksi tulkattu (mp3)

Kirjallisia HERRAN Sanomia

Pelastusrukous

Herra JEESUS, Tunnustan olevani syntinen. Kadun ja käännyn pois synnistä tänään. Pyydän, pese minut puhtaaksi JEESUKSEN Kalliilla Verellä. Teen parannuksen synneistäni ja vastaanotan sinut sydämeeni Herrakseni ja Vapahtajakseni. Pyydän, kirjoita nimeni Karitsan Elämän Kirjaan ja lähetä minulle Pyhä Henkesi auttamaan minua elämään pyhyydessä. Vahvista Sanasi sydämessäni ja varjele sydämeni. JEESUKSEN väkevässä nimessä. Olen uudestisyntynyt tänään. Aamen.